MK Media Oy

Suomessa kehitetty teknologia mullistaa energiamarkkinat – täysin hyödyntämättä jäänyt tehoreservi vapautuu pohjoismaiselle markkinalle

Jaa

Kesän aikana Riihimäellä tehty kokeilu osoittaa, että kiinteistöjen energiankäytön optimoiminen uudella suomalaisella teknologialla tuottaa miljoonaluokan säästöpotentiaalin. VTT:llä kehitetyn markkinamekanismin avulla kiinteistöjen kulutusjousto on ensimmäistä kertaa mahdollista myydä pohjoismaisille markkinoille.

ForeCoop -IoT-laite
Suomessa kehitetty teknologia mahdollistaa kiinteistöjen kytkemisen pohjoismaiselle joustomarkkinalle.

Kiinteistöt ja energiantuotantoyksiköt ovat merkittävä mahdollisuus tasapainottaa sähkön tuotannon ja kysynnän vaihteluita pohjoismaisella markkinalla. Toistaiseksi merkittävä osa rakennetusta ympäristöstä on kuitenkin jäänyt markkinan ulkopuolelle.  

Kiinteistöjen yksittäiset sähköä ja lämpöä kuluttavat laitteet ja järjestelmät ovat liian pieniä, jotta niistä syntyisi riittävää mittakaavaa kulutusjouston hyödyntämiselle. 

Suomalainen startup-yritys Truman Data on testannut kesän aikana ratkaisua, joka yhdistää Suomessa kehitetyn IoT-teknologian markkinamekanismiin ja tekoälyohjattuun virtuaalivoimalaan.  

Energy Coop –alusta mahdollistaa ensimmäistä kertaa kiinteistöjen sähkölaitteiden niputtamisen riittävän isoksi kokonaisuudeksi pohjoismaisen sähköpörssin kulutusjoustomarkkinalle. 

Ratkaisussa merkittävin muutos aikaisempaan verrattuna on järjestelmän kyky luoda pistemäisistä sähkön kulutus- ja tuotantokohteista kokonaisuus, jossa sähkö- ja lämpöenergian kulutusta sekä kysynnän ja tarjonnan tasapainoa optimoidaan tekoälyavusteisesti. 

Kiinteistöjen energian kulutuksen optimoinnin lisäksi kyseessä on niin sanotun sektorikytkennän (sector coupling) mahdollistava teknologinen ratkaisu. Sektorikytkentä avaa merkittävän teollisen mittakaavan potentiaalin hyödyntää kaukolämpöverkkoa sähkön hinnan vaihteluiden tasaajana. 

Mullistus joustomarkkinalle 

Truman Datan kehittämä Energy Coop on täysin uudenlainen energiamarkkinoiden alustapalvelu. Sen toiminta perustuu IoT-teknologiaan, jonka tuottama data yhdistetään tekoälyohjattuun virtuaalivoimalaan.  

Alustan avulla pienemmät sähkön tuotanto- ja kulutusyksiköt pääsevät osallistumaan laajamittaisesti sähkön kulutusjoustoon ja pörssikaupankäyntiin. 

Energy Coop mahdollistaa pääsyn Nordpoolin päivä- ja sisävuorokausimarkkinoille sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin reservimarkkinoille. Sen kautta on mahdollista käydä reaaliaikaista kauppaa suoraan tuottajan ja kuluttajan välillä osana Pohjoismaista sähköpörssiä vain 10 kWh:n teholla. Tämä vastaa sähkökiukaan vaatimaa sähkötehoa noin kahden tunnin aikana. 

 “Järjestelmäämme voidaan kytkeä mikä tahansa sähkölaite, tuulivoimala, teollisuuslaitos tai kuten nyt Riihimäellä kaupungin ja hyvinvointialueen kiinteistöt. Kun tehoa jää käyttämättä, sitä treidataan sähköpörssissä. Lopulta pienistä puroista syntyy vuolas tulovirta”, Truman Datan toimitusjohtaja Björn Hammar arvioi.  

Virtuaalivoimala niputtaa kohteet, kuten kiinteistön ilmastoinnin, valaistuksen, sähköautojen latauspisteet tai sähkövaraston riittävän suureksi kokonaisuudeksi, jolla kaupankäynti pohjoismaisessa sähköpörssissä on mahdollista. 

”Ratkaisumme ydin on datassa, joka mahdollistaa uusia liiketoimintamalleja esimerkiksi sijoittajille, jotka voivat yhdistää kiinteistösalkkunsa tai tuulipuistonsa energiavarastoihin. Tämä yhdistelmä Energy Coop -järjestelmäämme yhdistettynä luo tehoreservin, joka mahdollistaa uudet tulovirrat. Avoimen rajapinnan kautta kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus luoda täysin uudenlaisia tekoälyyn perustuvia ansaintamalleja”, Hammar sanoo. 

Kokeilusta merkittävät kustannushyödyt 

Truman Datan Energy Coop -palvelua on testattu heinäkuusta lähtien 14 kiinteistössä Riihimäellä. Lisäksi Oma Hämeen hyvinvointialue kiinnostui yhdistämään Riihimäellä sijaitsevat kiinteistönsä osaksi kokeilua. 

Tekoälyohjattu, reaaliaikainen ja ennakoiva energiankulutuksen ohjaus ja markkinamekanismi ovat alustapalveluna herättäneet kiinnostusta kaupunkien ja kuntayhtymien ja kiinteistösijoittajien sekä muita suuria kiinteistömääriä ja energiantuotantoyksiköitä hallinnoivien keskuudessa. 

”Tämä on ensimmäinen varteenotettava teknologiaratkaisu kuntien ja kaupunkien kiinteistöjen liittämiseksi osaksi sähkömarkkinaa. Riihimäen energiastrategia pyrkii hiilineutraaliin ja resurssiviisaaseen kaupunkiin, jossa uusiutuvat energialähteet korvaavat fossiiliset, kulutus vähenee ja kiertotalous edistyy” Riihimäen kaupungin kehittämispäällikkö Kristian Keinänen sanoo. 

“Tavoitteenamme on mahdollistaa rakennetun ympäristön liittäminen automatisoiduksi osaksi energiajärjestelmämme tasapainon varmistavaa kulutusjoustoa. Rakennetussa ympäristössä on valtava tehoreservin potentiaali, joka parantaa Suomen energiavarmuutta”, Hammar sanoo. 

”Kaikki tapahtuu pilvessä rajapinnan kautta. Tähän ei tarvita omakotitalon verran maksavia investointeja akkukapasiteettiin”, Hammar jatkaa.

Kokeilun tulokset ovat erittäin lupaavia, vaikka se tehtiin verrattain pienellä kiinteistömäärällä.

”Saavutamme jo nyt kiinteistöissä keskimäärin 15 prosentin säästöt pelkästään sähkölaitteiden kulutuksen optimoimisella. Olemme kesän kokeilussa jakaneet kiinteistöt kolmeen ryhmään säästötavoitteiden perusteella. Voimme siis kiinteistön käyttötarkoituksen perusteella säätää, minkälaisella tarkkuudella sähkönkulutusta ohjataan”, Truman Datan teknologiajohtaja Rauno Jokelainen kertoo.

Kokeilun perusteella Truman Data laskee, että energiankulutuksen optimoinnin ja kulutusjouston pörssikaupan summa nousee puoleen miljoonaan euroon vuodessa, kun järjestelmään on kytketty 70 kiinteistöä.

Sektorikytkentä Energy Coopilla 

Kiinteistöjen energiankulutuksen optimoimisen lisäksi Truman Datan kehittämä alusta mahdollistaa energiantuotannon sektorikytkennän (sector coupling). 

Sektorikytkentä yhdistää eri energiamuodot, joiden välillä tuotantovaihtoehtojen optimointia tehdään markkinatilanteen perusteella. 

”Ratkaisumme on avain energiatuotannon sektorikytkennälle. Teknologiamme mahdollistaa kaukolämpöverkoston hyödyntämisen sähkön tarjonnan ja kysynnän heilahtelujen kompensoimisessa. Tämä tarkoittaa lämpöä ja sähköä tuottaville yhtiöille tilanteita, joissa olisi ennakoida, milloin sähköä kannattaa toimittaa sähköverkkoon tai hyödyntää kaukolämmön tuotantoon”, Jokelainen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

ForeCoop IoT-laite
Suomessa kehitetty teknologiaratkaisu mahdollistaa kiinteistöjen kytkemisen pohjoismaiselle joustomarkkinalle.
Truman Data
Lataa
Rauno Jokelainen
Truman Data Oy:n teknologiajohtaja Rauno Jokelainen
Truman Data
Lataa
Toimitusjohtaja Björn Hammar
Toimitusjohtaja Björn Hammar
Truman Data
Lataa

Truman Data

Truman Data vastaa VTT:n kehittämän teknologian ja yhtiön kehittämän energiajoustoratkaisun kaupallistamisesta ja kehittämisestä alustapalveluna. Tavoitteenamme on luoda merkittävä kulutusjouston reservi rakennetusta ympäristöstämme. Energy Coop on alusta, joka mahdollistaa energiankulutuksen tehostamisen tekoälyohjatussa virtuaalivoimalassa sekä sähkön tehoreservin luomisen kiinteistökannastamme. Truman toimittaa räätälöityjä ratkaisuja muun muassa energiayhtiöille, kaupungeille ja sijoittajille, jotka tarvitsevat kysyntäjouston hallintaa energian tuotannossa, kulutuksessa ja jakelussa. https://truman.cloud/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MK Media Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye