Luontopolulle vai luennolle – tutustu 28.8.–7.9. vietettävän Luontoviikon ohjelmaan!
Espoossa 5.9. järjestettävä Luontofoorumi laajenee Luontoviikoksi 28.8.–7.9. Teemaviikolla Espoo kutsuu jokaista lähentämään omaa suhdettaan luontoon. Laajasta tapahtumakattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja tapahtumia voi myös järjestää itse.

Luonnon tahtiin
Luonnossa oleskelu on ihmiselle tutkitusti hyvästä. Sillä on positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteen, ja Luontoviikolla korostamme myös luonnossa oleskelun myönteistä vaikutusta luontosuhteeseen. Luontoviikon ohjelmaan mahtuu monenlaisia ohjattuja ja ohjaamattomia luontoelämyksiä.
Villa Elfvikin retkistä löytänee jokainen omansa. Elonkirjo ja evoluution aikajänteet -ääniluontopolulla lähdetään aikamatkalle tuttujen lajien alkujuurille. Sunnuntaina 31.8. Kylämaiseman historia -retki taas johdattaa Elfvikin alueen menneisyyteen. Lepakkoretkellä lauantaina 30.8. bongaillaan lepakkoja illan hämärässä. Villa Elfvikin lisäksi kiinnostavan patikointipäivän voi viettää esimerkiksi Espoonjoella Kiertokulku-luontoreitillä.
Railakampaa menoa tarjoaa Espoon kaupunginpuutarhalla 30.8. järjestettävä Puutarhafest, jossa nautitaan kotimaisesta musiikista sekä yhdessäolossa puutarhan kuvankauniissa maisemissa. Ilta huipentuu Iikka Kiven stand-up-esitykseen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Omatoimisia elämyksiä voi hakea esimerkiksi Otaniemen kampuksella sijaitsevalta Alusta-paviljongilta. Paviljonki on Aalto-yliopiston ja Suomi/Koivisto-arkkitehtien toteuttama luonnon ja kulttuurin yhteen kietoutumista tarkasteleva tilataideteos. Kattavan listan espoolaisista luontokohteista kaupunginosittain jaoteltuna löydät täältä – ehkä vietät Nuku yö ulkona -tempausta lauantaina 30.8. jossakin niistä?
Toiminnanjanoisille
Jos kaipaat Luontoviikkoosi vähemmän sivusta seuraamista ja enemmän itse tekemistä, on tämä osio sinulle.
Koko perheelle tekemistä tarjoaa esimerkiksi Saaristomuseo Pentala, jonka omatoimisella seikkailusuunnistuksella tutustutaan vihjeitä seuraamalla merelliseen luontoon ja saaristolaiselämään. Seikkailuja löytyy myös Villa Elfvikin Lude vai lukki -ötökkäretkeltä sunnuntaina 31.8. tai Seikkailujen metsästä sunnuntaina 7.9.
Talkootöihin on mahdollista päästä esimerkiksi torstaina 4.9. Syken 30-vuotisjuhlavuoden tapahtumassa, jossa puhdistetaan Laajalahden vesiä latvuspuita ojiin upottamalla.Villa Elfvikissä taas raivataan vieraslaji kanukkaa Itämeripäivänä 28.8.
Lisäksi tekemisen meininkiä tarjoavat Nuuksion sienestysretki sunnuntaina 7.9. sekä ympäri Espoota järjestettävät ulkojumppatempaukset Espoo-päivänä 29.8.
Luontotietoa
Asiantuntijoille tai muuten vain tiedonnälkäisille Luontoviikkoa tarjoaa monia mahdollisuuksia oppia uutta. Esimerkiksi luonnon ja kaupunkisuunnittelun mielenkiintoista suhdetta on mahdollista ihmetellä torstaina 4.9. sekä Rambollin järjestämillä aamukahveilla, Forum Virium Helsingin ohjaamalla kaupunkiluontoretkellä että ARVO ja CO-CARBON-hankkeiden järjestämällä kaupunkivihreäkävelyllä Aalto-yliopiston kampukselle. Monimuotoisuutta mahdollistaviin kestävän energian ratkaisuihin taas tutustutaan torstaina 28.8. AurinkoLabin seminaaripäivässä Otsolahdessa sekä Tapion Metsäntuntijat-webinaarissa tiistaina 2.9.
Järjestä oma tapahtuma
Luontoviikon tapahtumia voi järjestää kuka vain! Jos sinulla on idea tapahtumasta tai tempauksesta, jolla voisit lähentää yhteisösi suhdetta luontoon, voit ilmoittaa sen osaksi Luontoviikon ohjelmaa täällä.
Luontoviikon ohjelma päivittyy koko ajan. Seuraa ajantasaista tapahtumalistausta täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi JounilaKestävän kehityksen osaamiskeskus
Puh:0408315947outi.jounila@espoo.fiEspoon kaupunki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo Day invites everyone to celebrate together on the last weekend of August22.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Espoo’s summer of events culminates in the citywide celebration – Espoo Day. In 2025, Espoo Day will be celebrated over two days: the festivities begin on Friday 29 August, with even more events taking place on Saturday 30 August. Everyone in Espoo can join Espoo Day festivities by organising free events across the city.
Kom och fira Esbodagen tillsammans sista veckoslutet i augusti22.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Sommaren kulminerar i Esbodagen, hela stadens gemensamma fest. Esbodagen 2025 pågår i två dagar: den börjar fredag 29.8 och kulminerar lördag 30.8. Vi firar vår hemstad med gratis evenemang runtom i staden.
Yhteisöllisyys kukoistaa Espoo-päivänä – sadat tapahtumat kutsuvat viettämään elokuun viimeistä viikonloppua eri puolille Espoota22.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Espoo-päivä on kaupunkilaisten yhteinen juhlapäivä, jota vietetään vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Vuonna 2025 Espoo-päivää vietetään kaksipäiväisenä, juhlat alkavat jo perjantaina 29.8. ja huipentuvat lauantaina 30.8.2025.
Iso selvitys Espoon startupeista käynnistymässä22.8.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Espoon alueella käynnistyy startup-selvitys, jonka tavoitteena on koota ajankohtaista tietoa alueen startup-ekosysteemistä. Selvityksen avulla kartoitetaan yritysten nykyinen liiketoiminnan tilanne, kasvun esteet ja mahdollisuudet, palvelutarpeet sekä näkemykset Espoon toimintaympäristöstä startup-yrittäjyyden kannalta.
Info från nämnden Svenska rum 21.8.202521.8.2025 19:56:25 EEST | Pressmeddelande
På torsdagen hade nämnden Svenska rum sitt första möte efter sommarpausen. På mötet beslutade nämnden bland annat om att införa en idrottslinje vid Mattlidens gymnasium och om att inleda ett pilotförsök med undervisning i grundläggande konstundervisning för småbarn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme