Pohjanmaan suurin Loton päävoitto on osunut Mustasaareen – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Pohjanmaalle osunut Loton päävoitto on 6,5 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastoista paljastuu myös Pohjanmaan kunta, johon Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.

- Ikoninen Lotto ja lauantai-illan suora arvontalähetys ovat kuuluneet suomalaisten elämään jo vuosikymmenten ajan. Tämän viikon lauantaina arvonnassa potti on 15,9 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin pelin historiassa. Potti on noussut ennätyslukemiin, koska edeltävillä kierroksilla ei ole löytynyt seitsemän oikein -tuloksia, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.
Suurin Pohjanmaalle osunut Loton päävoitto on vuodelta 2020. Kierroksella 13/2020 osui 6,5 miljoonan euron voitto mustasaarelaiselle nettipelaajalle.
Jo 55 vuoden ikään ehtineen Loton päävoittoja on osunut Pohjanmaalle vuosien mittaan lähes 62 miljoonan euron edestä.
- Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan Pohjanmaan kuntien väkilukuun, nousee onnekkaimmaksi kunnaksi Kristiinankaupunki, jonne on osunut peräti 16 Loton päävoittoa. Kun tarkastellaan samaa tilastoa koko maan kuntien osalta, nousee Kristiinankaupunki valtakunnallisestikin sijalle viisi.
- Kristiinankaupungilla on hallussaan myös maakunnan ykkössija, kun tarkastellaan Loton päävoittojen kuntaonnekkuutta euromääräisesti väkilukuun suhteutettuna, Minna Sundholm kertoo.
Pohjanmaalla on myös yksi kunta, johon ei ole vielä osunut Loton päävoittoa.
- Seitsemää oikeaa numeroa ei ole osunut vielä Korsnäsiin. Jännityksellä odotamme, osuuko lauantaina historiallisen suuri potti Pohjanmaalle ja saadaanko Loton päävoittojen kartalle aivan uusi kunta, pohtii Sundholm.
Loton historian suurin voitto tähän mennessä on 15,8 miljoonaa euroa. Potti osui kierroksella 37/2022 erityisen lottopelionnekkaan Siilinjärven Toritien R-kioskissa pelattuun riviin.
Loton suurimmat voitot
Sija | Voitto, euroa | Paikkakunta | Ajankohta |
1. | 15 800 000 | Siilinjärvi | 17.9. kierros 37/2022 |
2. | 15 700 000 | Kuopio, 5 osuuden porukka | 10.4. kierros 14/2021 |
3. | 15 600 000 | Uusikaupunki | 1.2. kierros 5/2020 |
4. | 15 500 000 | Lohja | 9.2. kierros 6/2019 |
5. | 14 500 000 | Ruokolahti | 2.6. kierros 22/2018 |
5. | 14 500 000 | Hyvinkää | 4.11. kierros 44/2023 |
6. | 14 200 000 | Eri puolille Suomea, 50 osuuden porukka | 18.6. kierros 24/2017 |
7. | 14 100 000 | Tuusula, porukka | 13.2. kierros 6/2016 |
8. | 14 000 000 | Kaustinen | 7.11. kierros 45/2020 |
8. | 14 000 000 | Sastamala | 2.7. kierros 26/2022 |
9. | 13 900 000 | Vaasa, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
9. | 13 900 000 | Eri puolille Suomea, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
10. | 13 312 191 | Lahti | 12.4. kierros 15/2014 |
11. | 13 000 000 | Savonlinna | 5.8. kierros 13/2023 |
Haluatko tietää enemmän Loton kuntaonnekkuudesta tai Pohjanmaan tilastoista? Ota yhteyttä Veikkauksen mediapäivystykseen puh. 09 4370 7000 tai minna.sundholm@veikkaus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Etelä-Pohjanmaan suurin Loton päävoitto on pelattu Lapualla – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa20.8.2025 11:48:49 EEST | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Etelä-Pohjanmaalla pelattu Loton päävoitto on 10 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastoista paljastuvat myös Etelä-Pohjanmaan kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.
Pohjois-Pohjanmaan suurin Loton päävoitto on osunut Kempeleeseen – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa20.8.2025 11:35:17 EEST | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Pohjois-Pohjanmaalle osunut Loton päävoitto on 10 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastoista paljastuvat myös ne Pohjois-Pohjanmaan kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.
Uudenmaan suurin Loton päävoitto pelattiin Lohjalla – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa20.8.2025 11:16:33 EEST | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Uudellamaalla pelattu Loton päävoitto on 15,5 miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuvat myös Uudenmaan kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.
Pohjois-Karjalan suurin Loton päävoitto on pelattu Joensuussa – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa20.8.2025 10:30:27 EEST | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Pohjois-Karjalassa pelattu Loton päävoitto on 3,3 miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuu myös Pohjois-Karjalan kuntien olevan poikkeuksellisen tasaisesti onnekkaita.
Keski-Suomen suurin Loton päävoitto on pelattu Jyväskylässä – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa20.8.2025 10:18:06 EEST | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Keski-Suomessa pelattu Loton päävoitto on kahdeksan miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuvat myös ne Keski-Suomen kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme