Pirkanmaan suurin Loton päävoitto on osunut Sastamalaan – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa
20.8.2025 10:09:16 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Pirkanmaalle osunut Loton päävoitto on 14 miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuu myös Pirkanmaan kuntien olevan poikkeuksellisen tasaisesti onnekkaita.

- Ikoninen Lotto ja lauantai-illan suora arvontalähetys ovat kuuluneet suomalaisten elämään jo vuosikymmenten ajan. Tämän viikon lauantaina arvonnassa potti on 15,9 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin pelin historiassa. Potti on noussut ennätyslukemiin, koska edeltävillä kierroksilla ei ole löytynyt seitsemän oikein -tuloksia, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.
Suurin Pirkanmaalle osunut Loton päävoitto on vuodelta 2022. Kierroksella 26/2022sastamalalainen nettipelaaja nappasi huikeat 14 miljoonaa euroa.
Mies kertoi tuoreeltaan voiton jälkeen, että voittoa juhlistettiin konjakilla. Samalla hän kertoi, että voitosta oli haaveiltu, mutta sitä oli myös pelätty.
Jo 55 vuoden ikään ehtineen Loton päävoittoja on osunut Pirkanmaalle vuosien mittaan hieman yli 203 miljoonan euron edestä.
- Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan Pirkanmaan kuntien väkilukuun, nousee onnekkaimmaksi kunnaksi Kuhmoinen. Sinne on osunut viisi Loton päävoittoa. Ruovesi pitää puolestaan maakunnan ykkössijaa, kun tarkastellaan Loton päävoittojen kuntaonnekkuutta euromääräisesti väkilukuun suhteutettuna, Minna Sundholm kertoo.
Pirkanmaan kunnat ovat olleet Loton päävoittojen osalta poikkeuksellisen tasaisesti onnekkaita.
- Pirkanmaan jokaiseen kuntaan on osunut Loton historian aikana vähintään yksi päävoitto. Tämä on varsin poikkeuksellista, sillä lähes kaikissa maakunnissa on edelleen kuntia ilman Loton päävoittoa. Jännityksellä odotamme, osuuko lauantaina historiallisen suuri potti Pirkanmaalle ja jos niin minne, pohtii Sundholm.
Loton historian suurin voitto tähän mennessä on 15,8 miljoonaa euroa. Potti osui kierroksella 37/2022 erityisen lottopelionnekkaan Siilinjärven Toritien R-kioskissa pelattuun riviin.
Loton suurimmat voitot
| Sija | Voitto, euroa | Paikkakunta | Ajankohta |
| 1. | 15 800 000 | Siilinjärvi | 17.9. kierros 37/2022 |
| 2. | 15 700 000 | Kuopio, 5 osuuden porukka | 10.4. kierros 14/2021 |
| 3. | 15 600 000 | Uusikaupunki | 1.2. kierros 5/2020 |
| 4. | 15 500 000 | Lohja | 9.2. kierros 6/2019 |
| 5. | 14 500 000 | Ruokolahti | 2.6. kierros 22/2018 |
| 5. | 14 500 000 | Hyvinkää | 4.11. kierros 44/2023 |
| 6. | 14 200 000 | Eri puolille Suomea, 50 osuuden porukka | 18.6. kierros 24/2017 |
| 7. | 14 100 000 | Tuusula, porukka | 13.2. kierros 6/2016 |
| 8. | 14 000 000 | Kaustinen | 7.11. kierros 45/2020 |
| 8. | 14 000 000 | Sastamala | 2.7. kierros 26/2022 |
| 9. | 13 900 000 | Vaasa, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
| 9. | 13 900 000 | Eri puolille Suomea, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
| 10. | 13 312 191 | Lahti | 12.4. kierros 15/2014 |
| 11. | 13 000 000 | Savonlinna | 5.8. kierros 13/2023 |
Haluatko tietää enemmän Loton kuntaonnekkuudesta tai Pirkanmaan tilastoista? Ota yhteyttä Veikkauksen mediapäivystykseen puh. 09 4370 7000 tai minna.sundholm@veikkaus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Perjantaina Eurojackpotissa jaossa jo 80 miljoonan euron päävoitto22.9.2026 22:35:45 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on tarjolla jättimäinen 80 miljoonan euron potti.
Miljoonan euron päävoitto Pohjois-Savoon21.9.2026 10:14:02 EEST | Tiedote
Milli-pelin sunnuntai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Miljoonan euron päävoitto osui rahapelivoistoistaan ennenkin tunnetuksi tulleeseen Pohjois-Savoon.
Loton potti kohoaa 5 miljoonaan euroon - reilun neljännesmiljoonan voitto Etelä-Pohjanmaalle19.9.2026 22:47:04 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 38/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan, Suomeen yli 200 000 euron voitto18.9.2026 22:29:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 68 miljoonan euron potti.
Lappeenrannassa meni kaikki väärin18.9.2026 15:03:13 EEST | Tiedote
Lappeenrantalainen pelaaja onnistui saamaan Kaikki tai ei mitään -pelin torstain arvonnassa kaikki 12 arvottua numeroa väärin ja voitti 125 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme