Kittilän uusi poliisiasema on valmistunut – toiminta alkaa elokuun lopussa
Kittilän uusi poliisiasema on valmistunut kesäkuussa suunnitellussa aikataulussa ja kustannusarviossa, ja Lapin poliisilaitoksen toiminta uusissa tiloissa käynnistyy elokuun lopussa. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttama hanke on merkittävä panostus alueen turvallisuuteen ja viranomaispalveluiden saavutettavuuteen.

Uusi 2 100-neliöinen poliisiasema tarjoaa nykyaikaiset ja turvalliset työskentely- ja asiointitilat poliisin kaikille keskeisille toiminnoille, kuten asiakaspalvelulle, valvonta- ja hälytystoiminnalle, rikostutkinnalle sekä vapautensa menettäneiden säilyttämiselle.
”Olemme erittäin tyytyväisiä Kittilän uuteen poliisiasemaan. Tilat ovat nykyaikaiset ja tukevat nyt erinomaisesti poliisitoimintaa”, sanoo Lapin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Esa Heikkinen.
Tilat tuuletettiin ja varusteltiin kesäkuun aikana, ja muutto ajoittui elokuulle. Lapin poliisiaseman toiminta uusissa tiloissa alkaa maanantaina 25.8.2025.
”Hanke eteni suunnitellusti ja valmistui aikataulussa. Sujuva yhteistyö eri osapuolten välillä oli tärkeässä roolissa kokonaisuuden onnistumisessa”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.
Poliisitalo on suunniteltu valtakunnallisen poliisitalokonseptin mukaisesti tukemaan poliisitoimintaa, työhyvinvointia ja muuttuvia tilatarpeita pitkälle tulevaisuuteen. Uusi sijainti Valtatien ja Aakenuksentien risteyksessä parantaa kulkuyhteyksiä eri puolille aluetta.
Hankkeessa panostettiin kestävään rakentamiseen noudattamalla Senaatin kiertotalouden periaatteita. Rakennusmateriaalit valittiin ympäristövaikutukset huomioiden ja suosien vähäpäästöisiä vaihtoehtoja. Katolle asennettu 57,6 kWp:n aurinkovoimala tuottaa uusiutuvaa energiaa kiinteistön käyttöön, ja lämmitys hoituu vihreällä kaukolämmöllä.
Rakennustyöt aloitettiin kesällä 2023, ja ne toteutti TSV-Rakennus Oy jaetun urakan mallilla. Hankkeen kustannusarvio on 10,8 miljoonaa euroa. Uusi poliisiasema mahdollistaa luopumisen nykyisistä, yksityiseltä vuokratuista tiloista osoitteessa Valtatie 60, jotka eivät enää vastanneet poliisin tarpeita. Uuden poliisiaseman osoite on Levintie 6 Kittilässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa HeikkinenPoliisipäällikköLapin poliisilaitos
Puh:0295 416 999esa.o.heikkinen@poliisi.fiJuha PietarinenToimitilapäällikköPoliisihallitus
Puh:0295 482001juha.pietarinen@poliisi.fiKimmo PuttonenRakennuttajapäällikköSenaatti-kiinteistöt
Puh:040 611 6822kimmo.puttonen@senaatti.fiKuvat
Linkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Rovaniemen keskustan historiallinen Lääninhallituksen kortteli myynnissä20.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt Rovaniemen keskustassa sijaitsevan Lääninhallituksen korttelin tarjouskilpailun. Kortteli muodostuu puistomaisesta alueesta sekä useista rakennuksista, ja se on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Alueella on toiminut vuosikymmenten ajan valtionhallinnon eri toimijoita.
Turun tavara-asemalla puretaan purkukuntoisia rakennuksia18.8.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt purkaa Turun tavara-aseman alueelta kolme purkukuntoista, tyhjillään olevaa rakennusta. Kaksi rakennuksista sijaitsee Tavarakadulla. Näistä toinen on entinen kalanjalostustehdas vuodelta 1930 ja toinen vanha VR:n varasto vuodelta 1956. Koulukadulla sijaitseva kolmas purettava rakennus on vanha omakotitalo. Rakennukset eivät ole suojeltuja, ja niiden purkamiseen on saatu purkulupa.
Uusi sosiaalirakennus Sallan rajavartioasemalle – valmista kesällä 202614.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Sallan rajavartioasemalle uuden sosiaalirakennuksen Lapin rajavartioston käyttöön. Työt ovat alkaneet kesäkuussa, ja rakennuksen on määrä valmistua kesällä 2026.
Kyminlinnan kiinteistökauppa on allekirjoitettu ja alue siirtyy Kotkan kaupungin hallintaan23.7.2025 13:27:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt ja Kotkan kaupunki ovat allekirjoittaneet 23.7.2025 lopullisen kiinteistökaupan, jolla historiallinen Kyminlinnan alue siirtyy kaupungin omistukseen.
Helsingin Kumpulanmäen kaavamuutosalueella tehty liito-oravahavaintoja12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kumpulanmäen alueella on käynnissä asemakaavamuutos, joka käynnistettiin Senaatti-kiinteistöjen, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteisesti järjestämällä arkkitehtuurikutsukilpailulla 2019. Kaavamuutoksen alueella on tehty tammi-helmikuussa 2025 useita liito-oravahavaintoja, joilla on vaikutusta alueen tulevaan kehittämiseen. Alueen liito-oravahavainnot on varmistettu kaupungin vuosittaisen liito-oravan esiintymisten tarkastelun yhteydessä kaavaprosessin aikana, ja sen vaikutukset asemakaavan toteuttamiseen arvioidaan kaavamuutoksen lainvoimaistuessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme