Vaasalaiset voivat pääosin hyvin – kertoo seuranta
Vaasalaisten hyvinvoinnin tilaa seurataan vuosittain. Erityisesti huomiota kiinnitetään eri ikäryhmien terveyteen ja elintapoihin sekä toimintakykykyyn ja osallisuuteen. Viime vuonna kaupunginvaltuustossa hyväksytty hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2023–2027 sisältää useita vaasalaisten hyvinvointia parantavia toimenpiteitä sekä hyvinvoinnin mittareita, joita seurannassa tarkastellaan.

Vuoden 2024 seurantatietojen mukaan viime vuosina positiivista kehitystä on ollut erityisesti lasten ja nuorten tilanteessa; lapset ja nuoret liikkuvat aiempaa enemmän, ja lasten ja nuorten elintavat ovat parantuneet.
- Kiusaamista on myös osin vähemmän, mutta työtä kiusaamisen vähentämiseksi on edelleen tehtävä. Huolestuttavaa on myös nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen, ja huonoksi koetun terveyden yleisyys. Myös tupakointi on lisääntynyt nuorten keskuudessa, vaikka tupakoinnin haitat ovat yleisesti hyvin tiedossa, kertoo Vaasan kaupungin hyvinvointijohtaja Virve Flinkkilä.
Työikäisten hyvinvointi on pysynyt samalla tasolla edellisiin vuosiin verrattuna. Työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn on kiinnitettävä erityisesti huomiota, vaikka valtakunnalliseen tilanteeseen verrattuna Vaasan tilanne on edelleen hyvä.
Tilastojen valossa ikäihmisten hyvinvointi on parantunut, sillä esimerkiksi kaatumisista johtuneet hoitokäynnit ovat vähentyneet. Lisäksi yksinäisyyttä ja turvattomuutta koetaan Pohjanmaalla vähemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Panostuksia maksuttomaan liikuntaan
- Yleisesti indikaattoritiedon pohjalta voidaan arvioida, että vaasalaiset voivat pääosin hyvin. Tästä kertoo myös kaupungissa vuosittain järjestetyn onnellisuuskyselyn tulokset, jossa asukkaat ovat arvioineet onnellisuutensa hyväksi kaikkina kyselyn järjestämisvuosina, Flinkkilä jatkaa.
Kuntalaisten eriytymistä on pyritty vähentämään panostamalla maksuttomiin liikunta- ja liikkumismahdollisuuksiin. Ulkoliikunta-alueita on kehitetty, ja pyöräily on tehty helpommaksi myös talvella. Onkilahden puistoon on rakennettu liikennepuisto sekä pump track-rata, Kasarmintorille tekonurmikenttä ja Gerbynmäen kuntoportaiden läheisyyteen OCR-estejuoksurata. Kehitystyötä jatketaan tulevina vuosina muun muassa Suvilahdessa.
Tietoa vaasalaisten hyvinvoinnista hyvinvointikertomus.fi – palvelussa
Hyvinvointikertomus.fi on palvelu, jossa kunnat ja hyvinvointialueet voivat julkaista vuosittaiset hyvinvointiraporttinsa. Myös Vaasan hyvinvointitiedot löytyvät palvelusta.
Vaasan tiedot löytää palvelusta klikkaamalla kohtaa ”Vaasa” kartasta tai hakemalla Vaasan kohdasta ”Hae listasta kunnan tai alueen nimellä”.
Palvelussa on jo julkaistu Vaasan kaupungin Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma 2023–2027. Vuoden 2024 hyvinvoinnin seuranta -raportti tullaan julkaisemaan palvelussa tänä syksynä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointi- ja aluepalvelupäällikkö Laura Pasma,
laura.pasma@vaasa.fi, p. 040 486 8649
Hyvinvointijohtaja Virve Flinkkilä,
virve.flinkkila@vaasa.fi, p. 040 512 8830
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasaborna mår till största delen bra – visar uppföljningen20.8.2025 12:18:11 EEST | Pressmeddelande
Vasabornas välfärdssituation följs årligen upp. Uppmärksamhet fästs särskilt vid olika åldersgruppers hälsa och levnadsvanor samt funktionsförmåga och delaktighet. Välfärdsberättelsen och -planen för åren 2023–2027, som godkändes av stadsfullmäktige förra året, innehåller flera åtgärder som förbättrar Vasabornas välfärd, samt välfärdsmätare som granskas vid uppföljningen.
På Vasaesplanaden förbättras övergångsställena och tillgängligheten20.8.2025 10:07:35 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad inleder vägarbeten på Vasaesplanaden onsdag 20.8.2025. Först anläggs ett nytt övergångsställe vid Lyceigatan och Lyceigränden, och efter det sänks trottoarkanterna i flera korsningar. Största delen av arbetena blir klara inom tre veckor.
Vaasanpuistikolla parannetaan suojatietä ja esteetöntä liikkumista20.8.2025 10:06:29 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki aloittaa keskiviikkona 20.8.2025 tietöitä Vaasanpuistikolla. Ensin tehdään uusi suojatie Lyseonkadun ja Lyseonkujan kohdalle, jonka jälkeen reunakiveyksiä madalletaan useissa risteyksissä. Suurin osa töistä valmistuu kolmessa viikossa.
Ny ägare sökes till charmiga Villa Gerby – möjligheter till nybyggande19.8.2025 12:22:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad söker en köpare till den anrika villafastigheten Villa Gerby. Fastigheten säljs genom direktförhandlingar med intresserade. Målet är att hitta en köpare som rustar upp villan och bygger nytt på tomten och samtidigt bevarar stämningen i området.
Hurmaava huvilakiinteistö Villa Gerby etsii ostajaa – mahdollisuus rakentaa uutta19.8.2025 12:21:37 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki etsii ostajaa perinteikkäälle huvilakiinteistölleen Villa Gerbylle. Myynti tapahtuu suoraan neuvottelemalla kiinnostuneiden kanssa. Tavoitteena on löytää ostaja, joka kunnostaa huvilan ja rakentaa tontille uutta asumista alueen henkeä kunnioittaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme