OX2 hallinnoimaan Soidinmäen tuulipuistoa
OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnista varainhoitoyhtiö Aquila Capitalin kanssa. Seitsemän tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto sijaitsee Saarijärvellä. Soidinmäen myötä OX2:lla on Suomessa hallinnoitavanaan noin 2,2 gigawattia maatuulivoimaa.

Nyt solmitun sopimuksen mukaisesti OX2 vastaa Soidinmäen tuulipuiston teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista eli voimaloiden turvallisesta ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä tuulipuiston taloushallinnosta. OX2 hallinnoi Suomessa Aquila Capitalille myös Korkeakankaan, Tyrinselän ja Ykspihlajan tuulipuistoja.
“Olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Aquila Capitalin kanssa ja aloittaa Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnin. Meillä on hallinnoitavana eniten maatuulivoimaa koko Suomessa sekä vahva kokemus Soidinmäessäkin käytössä olevien General Electricin voimaloiden hallinnoinnista”, sanoo OX2 Finlandin teknisen ja kaupallisen hallinnoinnin johtaja Matti Palosaari.
“Soidinmäki on meille tärkeä pohjoismainen hanke, joka on tuottanut puhdasta energiaa jo yli kahden vuoden ajan. On hienoa luovuttaa tuulipuisto OX2:n operointiin, onhan yhtiö tunnettu toimija niin Suomessa kuin Euroopassakin, ja lisäksi he tuntevat myös tuulipuiston lähialueen. Odotamme innolla, että pääsemme entisestään vahvistamaan yhteistyötämme Suomessa”, sanoo Aquila Capitalin Team Head of Commercial Asset Management Moris Gabriel.
Soidinmäki on kahdeksas OX2:n Suomessa hallinnoima tuulipuisto, jota se ei ole itse toteuttanut. Soidinmäki mukaan lukien OX2:lla on Suomessa hallinnointisopimuksia kaikkiaan 2 168 megawattiin maatuulivoimaa, mikä käsittää yhteensä 387 tuulivoimalaa. Luvut sisältävät rakenteilla olevat Lestijärven, Niinimäen, Rajamäenkylän ja Honkakankaan tuulipuistot.
Aquila Capital lyhyesti:
Aquila Capital on kestävään reaaliomaisuuteen erikoistunut varainhoitoyhtiö. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Hampurissa, Saksassa.
Soidinmäki lyhyesti:
- Sijainti: Saarijärvi
- Tuulivoimaloiden määrä: 7
- Kokonaisteho: 38,5 MW
- Arvioitu vuosituotanto: 126 GWh
- Voimalavalmistaja: General Electric
- Voimaloiden kokonaiskorkeus: 220 m
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Palosaari, teknisen ja kaupallisen hallinnoinnin johtaja, OX2 Finland, +358 44 292 8982, matti.palosaari@ox2.com
Kuvat

OX2 kehittää, rakentaa, hallinnoi ja omistaa uusiutuvan energian tuotantoa sekä myy uusiutuvan energian ratkaisuja. OX2 on uusiutuvan energian edelläkävijä ja yksi Euroopan johtavista tuulivoiman toteuttajista. Se toimii yhdeksässä maassa Euroopassa: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa sekä vuodesta 2023 lähtien myös Australiassa. Suomessa OX2 on toiminut vuodesta 2012 alkaen ja työllistää noin 100 henkilöä. OX2:n hankekehityssalkkuun Suomessa kuuluu yli 5 000 MW maatuulivoimaa, noin 6 000 MW merituulivoimaa ja noin 1 000 MW aurinkovoimaa. OX2 kehittää myös sähkön varastointiratkaisuja. OX2:n hankekehityssalkku koostuu sekä itse kehitetyistä että hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoiman, aurinkovoiman sekä energian varastoinnin hankkeista. OX2 työllistää maailmanlaajuisesti noin 500 henkilöä, ja sen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Yhtiön omistaa EQT, yksi maailman johtavista pääomasijoittajista. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
Halla-merituulivoimahankkeen YVA täyttää laajuudeltaan ja laadultaan viranomaisvaatimukset13.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on 12.6.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Halla-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja että arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
Lestijärven tuulipuiston kaikki 69 voimalaa pystytetty11.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
OX2:n Lestijärvelle rakenteilla olevan tuulipuiston kaikki 69 voimalaa ovat nyt täyskorkeudessa. Pystytykset valmistuivat kesäkuun alussa. Työt jatkuvat voimaloiden käyttöönottotöillä ja testauksilla. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan yli 1,3 terawattituntia.
MKB-beskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine har färdigställts23.4.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Miljökonsekvensbeskrivningen (MKB-beskrivningen) för vindkraftsprojektet Laine i Finlands ekonomiska zon har färdigställts och överlämnats till kontaktmyndigheten. Detta är den andra MKB-beskrivningen som i Finland har färdigställts inom ramen för havsbaserade vindkraftsprojekt i den ekonomiska zonen.
OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen YVA-selostus valmistui23.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvan Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) on valmistunut ja luovutettu yhteysviranomaiselle. Tämä on toinen YVA-selostus, joka on Suomessa valmistunut talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeessa.
Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset päättyivät – voimaloista pystyssä jo kaksi kolmasosaa16.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lestijärven voimalakuljetukset saatiin päätökseen huhtikuun puolivälissä. Tuulipuistoon rakentuu yhteensä 69 voimalaa, joista 45 on pystytetty täyskorkeuteen. Myös voimaloiden käyttöönottotyöt ovat käynnissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme