Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry

Viestintäalan työttömyys on kiihtynyt – muilla korkeakoulutetuilla tilanne on jo aavistuksen parempi

Jaa

Viestinnän ammattilaisten työttömyyden kasvu kiihtyy, vaikka korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu yleisesti onkin alkanut jo hidastua. Viestintäalan työttömyys alkoi kasvaa viiveellä verrattuna muihin korkeakoulutettuihin, ja nyt viestijöiden työttömyyden kasvun taittuminen antaa odottaa merkkejä. Viestintäalan työttömien määrä on noussut vuodessa lähes 46 prosenttia.

Työttömät viestinnän ammattilaiset 6/2024–6/2025
Työttömät viestinnän ammattilaiset 6/2024–6/2025 Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Viesti ry

Viestintäalan työttömyys on jatkanut nopeaa kasvuaan. Korkeakoulutettujen työttömien määrä nousi 17 prosenttia vuoden 2024 kesäkuusta vuoden 2025 kesäkuuhun. Vastaavassa ajassa viestintäalan työttömyyden nousu oli peräti 46 prosenttia. Kesäkuussa 2025 työttömiä viestijöitä oli 475, kun taas kesäkuussa 2024 vastaava luku oli 326. Tämän vuoden alusta viestijöiden työttömyys on kasvanut 13 prosenttia.

Korkeakoulutettujen kausipuhdistettu työttömyys oli kesäkuussa noin 56 000 henkilöä. Todellisuudessa TE-toimistossa oli kirjoilla lähes 61 000 työtöntä korkeakoulutettua kesäkuun lopulla. Kesäisin työttömyys tyypillisesti kasvaa, koska vastavalmistuneiden työttömien määrä on silloin korkeimmillaan.

Avoimien työpaikkojen poikkeuksellinen niukkuus syventää työttömyyttä


Viestinnän ammattilaisten työttömyyden nousu on ollut viime aikoina jyrkempää kuin korkeakoulutettujen yleisesti. Viestintäalalla työttömyys lähti varsinaiseen kasvuun vasta syksyllä 2024, kun vastaavasti korkeakoulutettujen työttömyys yleisesti lähti selvään nousuun jo vuotta aiemmin.

Viestijöiden työllistymistä vaikeuttaa se, että alan avoimien työpaikkojen määrä on pysynyt poikkeuksellisen alhaisena noin vuoden ajan. Joulukuussa 2024 ja vuoden 2025 alussa nähtiin hetkellinen piristyminen työpaikkailmoituksissatyöpaikkailmoitusten määrässä, mutta määrä on jälleen palautunut aiemmalle tasolle, eli keskimäärin 12 avoimeen paikkaan kuukaudessa. 

Markkinointialan työttömyys on pysynyt lähes muuttumattomana


Mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyystilanne on viestijöiden tilannetta vakaampi. Työttömien mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisten määrä on pysynyt melko tasaisena viimeisen vuoden ajan. Kesäkuussa 2025 heitä oli 4 371. Vuoden takaiseen lukuun 4 434 nähden laskua oli yhden prosentin verran. 

Mainonnan ja markkinoinnin avoimien työpaikkojen määrässä ei myöskään ole tapahtunut suurta muutosta. Vuonna 2025 avoimia hakuja on ollut keskimäärin 110 kuukaudessa. Vain toukokuussa avoimia paikkoja oli huomattavasti keskiarvoa vähemmän, yhteensä 78. 

-Viestinnän tarve ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin. Yhä useampi organisaatio joutuu varautumaan tuleviin kriiseihin sekä lunastamaan asiakkaidensa luottamuksen disinformaation lisääntymisestä huolimatta. Suosittelen siis organisaatioita pitämään kiinni ammattimaisesta viestinnän osaamisesta, se on kullanarvoista näinä epävarmoina aikoina, sanoo Viesti ry:n toiminnanjohtaja Siina Repo.

Lähde: Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö

Viesti ry tilaa säännöllisesti Akava Worksin ja työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastoja viestintä- ja markkinointialan työttömistä työnhakijoista. 

Lisätietoja:

Siina Repo
toiminnanjohtaja
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry
siina.repo@viesti.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työttömät viestinnän ammattilaiset 6/2024–6/2025
Työttömät viestinnän ammattilaiset 6/2024–6/2025
Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Viesti ry
Lataa
Työttömät markkinoinnin ammattilaiset 6:2024–6:2025
Työttömät markkinoinnin ammattilaiset 6:2024–6:2025
Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Viesti ry
Lataa
Avoimet työpaikat markkinoinnissa 6:2024-6:2025
Avoimet työpaikat markkinoinnissa 6:2024-6:2025
Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö TEM Viesti ry
Lataa
Avoimet työpaikat viestinnässä 6:2024-6:2025
Avoimet työpaikat viestinnässä 6:2024-6:2025
Akava Works, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Viesti ry
Lataa

Linkit

Viesti ry on viestinnän ammattilaisten ammattiliitto, edunvalvoja ja vaikuttaja

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry on viestinnän ammattilaisten eli viestinnän asiantuntijoiden, johtajien ja opiskelijoiden ammattiliitto, yhteiskunnallinen edunvalvoja ja vaikuttaja. Viesti ry kuuluu työmarkkinakeskusjärjestö Akavaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry

Jyrkkä alamäki: Viestintäjohtajien kysyntä sukelsi – työttömiä viestintäjohtajia tuplasti enemmän kuin vuosi sitten19.5.2025 12:33:58 EEST | Tiedote

Viestintäjohtajien rekrytoinnit ovat romahtaneet seitsemässä vuodessa 75 prosenttia ja työttömiä viestintäjohtajia oli maaliskuussa tuplasti enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry. Viestintäalalla työttömien työnhakijoiden määrä yleisestikin kasvoi viime vuonna lähes 40 prosenttia. Viestinnän johtamisen tarve yhä viestinnällistyneemmässä ja pirstaloituneemmassa maailmassa ei ole kadonnut mihinkään, sanoo Viesti ry:n toiminnanjohtaja Siina Repo.

Uuden Lupa- ja valvontaviraston lakiluonnos on ristiriidassa hallitusohjelman ja valtionhalllinnon viestintäsuosituksen kanssa16.9.2024 07:11:00 EEST | Tiedote

Lakiluonnoksessa uuden viraston viestintätoiminto on määritelty sisäisiin hallintopalveluihin sisältyväksi tukipalveluksi, vaikka Petteri Orpon hallitusohjelmassa todetaan viestinnän olevan olennainen osa strategista johtamista. Myös valtionhallinnon viestintäsuosituksessa korostetaan viestinnän strategista roolia, toteaa Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry lakia koskevassa lausunnossaan*.

Julkisen sektorin muutosneuvotteluissa ei voida säästää viestinnästä – vaarassa ovat kansalaisten tiedonsaanti ja muutoksen johtaminen11.9.2024 07:11:00 EEST | Tiedote

Useat julkisen sektorin organisaatiot, kuten HUS, Verohallinto ja monet kunnat ovat viime viikkoina kertoneet aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat myös erilaisia viestinnän tehtäviä. Viestinnän tarve kasvaa erityisesti muutoksissa, ja julkishallinnossa muutoksia on edessä runsaasti. Viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus edistää toimintansa avoimuutta sekä tuottaa ja jakaa tietoa. Lisäksi informaatiovaikuttamisen yleistyminen edellyttää tehostettua viestintää. Kokosimme kuusi syytä, miksi viestintää tarvitaan juuri nyt julkishallinnossa.

Sosiaalisen median palkaton päivystystyö aiheutti viestinnän ammattilaiselle unettomuutta, stressiä ja fyysisiä oireita – kuormittava harmaa työ halutaan kitkeä viestintäalalta29.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Lähes puolet viestinnän ammattilaisista kertoo* ettei vapaa-ajalla tapahtuvasta sosiaalisen median kanavien päivystämisestä saa mitään korvausta. Kuitenkin 74 % prosenttia viestijöistä seuraa työpaikan sosiaalisen median kanavia myös säännöllisen työajan ulkopuolella. Nyt viestinnän ja markkinoinnin alalle on julkaistu uusi vähimmäiskorvaussuositus, joka määrittelee säännöllisen työajan ylittävän sosiaalisen median ja kriisiviestinnän päivystämisen vähimmäiskorvauksen**.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye