RKP vastustaa Iniön vanhainkodin Aftonron sulkemista
20.8.2025 14:18:56 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Varsinais- Suomen RKP ei voi hyväksyä Iniön ainoan vanhainkodin Aftonron sulkemista. Hyvinvointialue Varhan suunnitelma, joka ilmenee artikkelissa Åbo Underrättelser -lehdessä 14. elokuuta, herättää puolueessa huolta ja hämmästystä.

Vielä syyskuussa 2024 hyvinvointialueen hallitus hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman vuosille 2024–2026. Suunnitelman mukaan Aftonro jatkaisi toimintaansa – päätös, jonka poliitikot yhdessä kannattivat.
– Vanhustenhoitoa on tarjottava mahdollisimman lähellä asiakkaan elinympäristöä ja asiakkaan omalla äidinkielellä. Se on itsestään selvää, sanoo Nicke Wulff, RKP:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.
Varha saa sekä ylimääräistä valtiontukea, niin sanottua saaristolisää, koska etäisyydet ovat pitkiä, että erityisrahoitusta ruotsinkielisten palvelujen vahvistamiseksi. RKP katsoo siksi, että Aftonron sulkeminen on ristiriidassa sekä aiempien päätösten että käytettävissä olevien erityisresurssien kanssa.
Åbo Underrättelser -lehden tietojen mukaan vaikeudet rekrytoida henkilöstöä voivat olla syynä sulkemissuunnitelmiin. RKP huomauttaa kuitenkin, että hoitohenkilöstön puute on kansallinen ongelma, ei pelkästään saaristossa esiintyvä ilmiö.
– Kysymys on siitä, kuinka paljon hyvinvointialalla on todella panostettu rekrytointiin Iniölle. Elintärkeiden palvelujen supistaminen saaristossa uhkaa heikentää kaikkien saaristoyhteisöjen tulevaisuutta, sanoo ryhmän varapuheenjohtaja Regina Koskinen.
RKP korostaa, että puolue jatkaa työtään elävien saaristoyhteisöjen ja saarten palvelujen säilyttämiseksi.
Lisätietoja:
Nicke Wulff, ryhmän puheenjohtaja
Regina Koskinen, ryhmän varapuheenjohtaja, 040 578 9098
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström: Finland behöver en minister med ansvar för psykisk hälsa i nästa regering22.9.2026 10:45:30 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot och styrelsens andra viceordförande i Västra Nylands välfärdsområde, Henrik Wickström, anser att nästa regering bör ha en minister med ansvar för arbetet med att främja psykisk hälsa.
Wickström: Suomi tarvitsee mielenterveydestä vastaavan ministerin seuraavaan hallitukseen22.9.2026 10:45:30 EEST | Tiedote
RKP:n kansanedustaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toinen varapuheenjohtaja Henrik Wickström katsoo, että seuraavassa hallituksessa tulisi olla ministeri, jonka vastuulla on mielenterveyden edistäminen.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.
Mahdi: Trygg vård kräver tillräckliga resurser och långsiktiga beslut17.9.2026 16:55:14 EEST | Pressmeddelande
I dag den 17 september uppmärksammas den internationella patientsäkerhetsdagen. För SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi är dagen en viktig påminnelse om att patientsäkerhet inte är en enskild fråga inom vården, utan något som måste genomsyra hela vårdsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme