Tutkijat tuovat tieteen keskelle metsää – metsänhoitoa kehitetään yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa
Ilmastonmuutokseen sopeutuva ja luonnon monimuotoisuutta turvaava metsänhoito vaatii sekä tieteellistä tietoa että käytännön kokemusta. Oulun yliopiston johtama tutkimushanke kokoaa yhteen metsien sidosryhmiä Suomessa ja viidessä muussa maassa Living Lab -toimintamallin avulla.

Miten metsiä voidaan hoitaa niin, että ne säilyttävät monimuotoisuutensa, sitovat hiiltä ja samalla turvaavat maaseudun elinkeinot? Kysymystä lähestytään uudella tavalla FORbEST-hankkeessa, jossa tutkijat, metsänomistajat, päättäjät ja kansalaiset työskentelevät yhdessä.
Hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja testata metsänhoitokäytäntöjä, jotka optimoivat sekä luonnon monimuotoisuuden että hiilensidonnan samalla, kun ne tukevat maaseudun elinkeinoja ja ilmastonmuutokseen sopeutumista.
EU:n Horisontti-ohjelman rahoittamassa nelivuotisessa hankkeessa yhdistyvät huipputeknologia, kansalaistiede ja tutkimusosaaminen kuudessa Living Labissa Euroopassa ja Aasiassa. Hankkeen ytimessä ovat metsät ja niiden käyttäjät, jotka yhdessä kehittävät ja testaavat uusia metsänhoitostrategioita huomioiden ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin sekä sosiaaliset ja taloudelliset reunaehdot.
Living Labit ovat vuorovaikutteisia yhteistyöalustoja, joissa toimijat osallistuvat aktiivisesti tutkimuksen suunnitteluun, aineistonkeruuseen ja erilaisten skenaarioiden kokeiluun.
Living Labit sijaitsevat ekologisesti ja sosiaalisesti monimuotoisilla alueilla Suomessa, Unkarissa, Tšekissä, Romaniassa, Italiassa ja Thaimaassa. Ne kattavat viisi biomaantieteellistä aluetta sekä yhden trooppisen metsäalueen.
”Metsiä on tutkittava siellä missä ne kasvavat ja yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Living Labit mahdollistavat tämän, ja näin tutkimus on vaikuttavampaa, käytännönläheisempää sekä paremmin monien sidosryhmien näkemysten ja kokemusten edustamaa”, sanoo hankkeen johtaja, akatemiatutkija Roger Norum Oulun yliopistosta.
Hankkeessa kehitetään myös osallistava, pelillinen työkalu, joka havainnollistaa metsänhoitoon liittyviä monimutkaisia valintoja ja edistää vuoropuhelua eri sidosryhmien välillä. Tämä tukee yhteisen ymmärryksen rakentamista ja parempaa päätöksentekoa.
”Tavoitteena on, että FORbEST-hankkeen tutkimusinnovaatiot parantavat metsien kartoitusta, tehostavat aineistonkeruuta sekä mahdollistavat lähes reaaliaikaisen tiedon, joka lopulta tukee metsänhoidon päätöksenteon laatua”, Norum painottaa.
Tieteellistä aineistoa kerätään muun muassa ympäristö-dna-näytteiden avulla sekä edistyneillä biodiversiteetin ja hiilen seurantamenetelmillä. Aineisto syötetään mallinnusalustalle, joka simuloi metsien kehitystä ja tasapainottaa ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia tavoitteita. ”Näin voimme arvioida esimerkiksi, miten erilaiset hoitokäytännöt vaikuttavat metsien kykyyn sitoa hiiltä tai ylläpitää lajien monimuotoisuutta muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa”, Norum selittää.
”Tämä mahdollistaa sen, että maankäytön toimijat voivat paremmin suojella haavoittuvimpia metsiämme ja käyttää niitä kestävästi sekä kehittää uusia hoitostrategioita, jotka vastaavat sekä monimuotoisuus- että hiilitavoitteisiin”, hän lisää.
Hankkeen konkreettisina tuloksina syntyy joukko skaalautuvia tiekarttoja ja suosituksia parhaista käytännöistä, jotka tukevat tutkimusperustaista päätöksentekoa. Samalla tutkijat selvittävät keinoja arvioida metsien taloudellista arvoa ja kehittää kannustimia, jotka tukevat ekosysteemipalveluiden tuottamista.
FORbEST-hanke on saanut EU:n Horisontti-ohjelmasta lähes 6 miljoonan euron rahoituksen. Konsortioon kuuluu Oulun yliopiston lisäksi 17 organisaatiota eri puolilta Eurooppaa ja Aasiaa, muun muassa Bolognan, Milanon ja Tuscia-yliopistot (Italia), Ecological Research -keskus (Unkari), Luonnonvarakeskus (Suomi), Chiang Main yliopisto (Thaimaa) sekä useita tutkimuslaitoksia, säätiöitä ja viranomaisia.
Hanke verkossa: FORbEST: Safeguarding Carbon and Biodiversity across European Forest Ecosystems through Multi-Actor Innovation
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Akatemiatutkija Roger Norum, p. 050 3505630, roger.norum@oulu.fi
Projektipäällikkö Ramona Arechiga, p. 050 4058046, ramona.arechiga@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Nuoruusiän ADHD-oireet vaikuttavat aikuisiän tuloihin epäsuorasti koulutuksen ja mielenterveyden kautta11.9.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston kliinisen lääketieteen tutkimusyksikkö ja kauppakorkeakoulu ovat selvittäneet, miten nuoruusiän ADHD:n (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) ja uhmakkuushäiriön (ODD) oireet liittyvät aikuisiän tuloihin.
Suomen Akatemialta Oulun yliopistoon kaksi merkittävää hankerahoitusta tekoälyä hyödyntävään tutkimukseen10.9.2025 07:36:05 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Oulun yliopisto on mukana kahdessa kolmivuotisessa kokonaisuudessa, joissa molemmissa hyödynnetään tekoälyä.
Taantuva hömötiainen joustaa – aikaistanut pesintää jo viikolla10.9.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Oululaiset tali- ja hömötiaiset ovat aikaistaneet pesintäänsä viime vuosikymmeninä. Talitiaiset munivat keväällä pesäänsä ensimmäisen munan nykyisin keskimäärin noin kolme ja hömötiaiset noin seitsemän päivää aikaisemmin kuin viisi vuosikymmentä sitten.
Oulun yliopiston yrittäjyyden dosentuuri myönnetty Stefan Långille5.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on myöntänyt yrittäjyyden dosentin arvon Åbo Akademin apulaisprofessori ja yliopistolehtori Stefan Långille. Dosentuurin erikoisalana on maahanmuuttajayrittäjyys ja liiketoiminnan kehittäminen.
Arvostettu ERC-rahoitus Sumit Ghoshille erikoislujien terästen ja keveiden teräsrakenteiden kestävään kehittämiseen – lupaavia mahdollisuuksia energia-, auto- ja puolustusteollisuudelle4.9.2025 13:08:30 EEST | Tiedote
Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) on myöntänyt 1,5 miljoonan euron Starting Grant -rahoituksen Oulun yliopiston yliopistotutkija Sumit Ghoshille. Uudessa tutkimuksessa terästen uudenlaisella, erittäin nopealla iskukuumennuksella tuotetaan luontoa jäljitteleviä rakenteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme