S-Pankki Oyj

S-Pankin tutkimus: opiskelijoiden tiukentunut taloustilanne näkyy rahapuheessa

Jaa

Tiukentuva taloustilanne on saanut ison osan opiskelijoista puhumaan rahasta aiempaa avoimemmin. Valitettavan moni kuitenkin myös epäröi puhua rahasta ja kokee siihen liittyvää häpeää.

Nainen seisoo ulkona, katsoen sivulle, pipo ja takki yllään, puhelin kädessä. Kuvassa teksti: "Tutkimus: Opiskelijoiden tiukentunut taloustilanne näkyy rahapuheessa."

S-Pankin Talouden tabut -tutkimus osoittaa, että yleinen taloudellinen epävarmuus on vaikuttanut opiskelijoiden rahapuheeseen muita suomalaisia voimakkaammin. Lähes kolmannes opiskelijoista kertoo taloudellisen epävarmuuden myötä puhuneensa rahasta aiempaa avoimemmin. Kaikkien vastaajien keskuudessa näin arvioi joka viides.

Toisaalta taloudellinen epävarmuus on myös vähentänyt rahapuhetta opiskelijoiden keskuudessa koko väestöä voimakkaammin: lähes joka viides opiskelija kertoo puhuneensa rahasta vähemmän taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

”Eduskunta teki joulukuussa 2024 päätöksen siirtää opiskelijat yleisen asumistuen saajista opintotuen asumislisän saajiksi, mikä on elokuun alusta alkaen vähentänyt opiskelijoille maksettavan tuen määrää. Päätös näkyy varmasti myös tuoreeltaan toteutetun kyselymme tuloksissa”, S-Pankin valmennuspäällikkö Emilia Simola sanoo.

“On hienoa, että isolla osalla opiskelijoista rahapuhe on lisääntynyt. Samaan aikaan on todella huolestuttavaa, että moni opiskelija kertoo vaikenevansa rahasta aiempaa herkemmin. Avoin rahapuhe on yksi keino lisätä omaan talouteen liittyvää hallinnan tunnetta. Sitä tarvitaan erityisesti oman taloudellisen tilanteen muuttuessa”, Simola jatkaa.

Häpeä vähentää rahasta puhumista

Häpeä omasta taloudellisesta tilanteesta on yksi yleisimmistä esteistä rahasta puhumiselle. Opiskelijoista neljännes kertoo tuntevansa usein häpeää rahatilanteestaan.

”Vaikka opiskeluaikana voi joutua elämään niukasti, sitä ei tarvitse hävetä. Opiskeluaikana tulot ovat aina olleet pienemmät kuin muissa elämänvaiheissa. Erityisesti nyt, kun opiskelijoiden tukien leikkaukset vaativat entistä tiukempaa taloudenhallintaa, avoin rahapuhe ja tuen hakeminen on tärkeämpää kuin koskaan”, Simola painottaa.

Apua rahahallintaan tarjoaa myös S-Pankin helppokäyttöiset digipalvelut. Esimerkiksi S-mobiilin ja verkkopankin kautta on helppo seurata omaa rahankäyttöä, asettaa erilaisia turvarajoja ja hakea tarvittaessa myös lainaa.

“Myös opintolaina on monelle välttämätön tulojen täydentäjä, johon turvautumista ei kannata nolostella”, Simola muistuttaa.

Rahatabu on hälvenemässä erityisesti nuorempien ikäryhmien keskuudessa

S-Pankin tutkimus osoittaa, että vaikka häpeä taloudellisesta tilanteesta on nuorten keskuudessa muita ikäryhmiä yleisempää, alle 30-vuotiaat ovat muita suomalaisia avoimempia raha-asioistaan. Kahdeksan kymmenestä alle 30-vuotiaasta puhuu raha-asioistaan läheistensä kanssa vähintään melko avoimesti. Raha on alle tälle ikäryhmälle luontevampi puheenaihe kuin oma terveys tai tunteet.

Opiskelijat ja alle 30-vuotiaat näkevät myös julkisen rahapuheen vapautuneen muita vastaajia voimakkaammin. Lähes kolmannes heistä arvioi rahan olevan esimerkiksi median ja sosiaalisen median puheenaiheena entistä hyväksyttävämpi, kun kaikista suomalaisista näin ajattelee joka viides.

Ystävään luotetaan myös raha-asioissa

Opiskelijat ja alle 30-vuotiaat keskustelevat raha-asioistaan pääasiassa perheensä ja ystäviensä kanssa. Raha-asioista puhuminen ystävien kanssa on opiskelijoille huomattavasti luontevampaa kuin suomalaisille keskimäärin – opiskelijoista noin kuusi kymmenestä jakaa raha-asioitaan ystävien kanssa, kun kaikista vastaajista näin tekee vajaat 40 prosenttia.

Opiskelijat myös luottavat perheen ja ystävien neuvoihin raha-asioissa muita useammin. Sosiaalisen median vaikuttajien neuvoja opiskelijat pitävät luotettavina huomattavasti keskimääräistä useammin: kun kaikista vastaajista vaikuttajien neuvoihin uskoo harvempi kuin yksi kahdestakymmenestä, opiskelijoista heihin luottaa noin joka kahdeksas.

“Tutkimustulokset viittaavat siihen, että rahatabu on hälvenemässä erityisesti nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Nuoret aikuiset kaipaavat ymmärrettävästi luotettavia neuvoja, ja omien vanhempien ja ystävien puoleen on helppo kääntyä. Myös sosiaalisen median vaikuttajilla voi olla hyviä näkökulmia, joskin on syytä muistaa, ettei kyseessä ole ammattilaisen neuvot eivätkä heidän sisältönsä ota välttämättä huomioon ihmisten yksilöllisiä tilanteita” Simola sanoo.

“On kuitenkin ilahduttavaa nähdä, että opiskelijat tuovat avoimuutta rahapuheeseen sekä läheisten kesken että julkisessa keskustelussa”, Simola päättää.

Lue lisää S-Pankin Talouden tabut -tutkimuksen tuloksista (PDF, 1,1 Mt)

Tietoa kyselytutkimuksesta

Talouden tabut -kyselytutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Vastaajia oli 1042, ja he edustivat Suomen 15–79-vuotiasta väestöä. Mukana oli vastaajia eri alueilta, ammattiasemista ja tuloluokista. Opiskelijoiden tulokset perustuvat suomalaisen väestön mukaisesti painotettuun 103 vastaukseen ja antavat suuntaa ryhmän näkemyksistä mutta eivät yksiselitteistä kuvaa. Virhemarginaali tässä taustaryhmässä on noin +- 9 %.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Banken lanserar ett nytt reklamkoncept för varumärket – Finlands mest okomplicerade bank uppfyller dagens kundförväntningar11.8.2025 09:24:04 EEST | Pressmeddelande

S-Banken lanserar en ny reklamkampanj för varumärket idag 11.8. I centrum för kampanjen står den fiktiva karaktären Per Tieeri. Med den lite humoristiska kampanjen vill S-Banken berätta för sina kunder att man vill vara Finlands mest okomplicerade bank. Att S-Banken är okomplicerad visar sig bland annat i bankens förmåga att förstå kundernas behov och erbjuda lättanvända och högkvalitativa digitala tjänster.

S-Pankki lanseeraa uuden brändimainonnan konseptin – Suomen mutkattomin pankki vastaa tämän päivän asiakasodotuksiin11.8.2025 09:24:04 EEST | Tiedote

S-Pankki lanseeraa tänään 11.8. uuden brändimainonnan kampanjan. Kampanjan keskiössä on kuvitteellinen henkilöhahmo Per Tieeri. Hieman humoristisenkin kampanjan myötä S-Pankki haluaa kertoa tahtotilastaan olla asiakkailleen Suomen mutkattomin pankki. Mutkattomuus näkyy S-Pankissa muun muassa asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisenä sekä helppokäyttöisinä ja laadukkaina digipalveluina.

Enkät: Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga att göra längre resor till sin stuga2.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt en enkät som S-Banken låtit göra åker finländarna till stugan några gånger om året och det vanligaste sällskapet är maken eller makan. Vanligen stannar de ett par dagar på stugan, och för många är det den knappa fritiden som begränsar den tid som kan tillbringas på stugan. Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga än andra finländare att resa upp till 300 kilometer till sin stuga.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye