Suomen veneala on ohittamassa matalasuhdanteen
Suomen venealalla on näkyvissä merkkejä käänteestä koronavuosia seuranneen matalasuhdanteen jälkeen. Rekisterissä olevien veneiden määrä on lisääntynyt vuodessa lähes 3000 kappaleella ja käytettyjen veneiden kauppa on vilkastunut edellisvuodesta 11 prosentilla.

Heinäkuun 2025 alussa Suomen vesikulkuneuvorekisterissä oli 246 000 venettä, joista 214 000 on moottoriveneitä. Määrä oli 2928 kappaletta enemmän kuin heinäkuussa 2024.
”Ensirekisteröintitilaston mukaan veneala olisi tänä vuonna aallonpohjassa, mutta käyttämättömien varastoveneiden myynti on kasvattanut koko venekantaa selvästi. Ensirekisteröintitilastossa varastoveneet eivät näy”, Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.
Kasvu on tullut suurimmalta osin suomalaisten suosimista perämoottoriveneistä. Niiden määrä venerekisterissä lisääntyi 12 kuukauden aikana yli 2200 kappaleella. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylläpitämään vesikulkuneuvorekisteriin merkitään kaikki vähintään 5,5 metriä pitkät tai moottoriteholtaan vähintään 15 kilowatin (noin 20 hevosvoimaa) veneet ja vesijetit.
Ero ensirekisteröintien ja vesikulkuneuvojen kantatilaston välillä on merkittävä: moottoriveneiden ensirekisteröinnit vähenivät 17 prosenttia, mutta moottoriveneiden määrä rekisterissä kasvoi kuitenkin 17 prosenttia.
”Syynä on yhdessä Traficomin kanssa aikanaan sovittu tilastointitapa, jossa uusiksi katsotaan kuluvana ja kahtena edellisenä vuonna valmistetut veneet. Pandemian aikana valmistettiin veneitä, jotka jäivät myymättä ja vanhan varaston myynti ei näy uusien veneiden ensirekisteröinneissä. Tilastointiongelma on poistumassa nopeasti, joten tilastointitapaa ei ole järkevä muuttaa”, Pajusalo arvioi.
Uivassa venenäyttelyssä positiivinen tunnelma
Myös viikonloppuna päättyneen Helsingin Uivan venenäyttelyn kävijämäärä kasvoi hieman. Suomalaisten veneilijöiden loppukesän päätapahtumassa Lauttasaaressa kävi neljän päivän aikana lähes 11 000 vierasta.
”Tapahtuman jälkeen ilmassa on ehdottomasti varovaisen positiivinen tunnelma, jonka aistii kuluttajista”, kuvaili tunnelmaa tarvikekauppaa tekevän Oy Esco Ab:n toimitusjohtaja Mika Vanhala.
Mercury Marine EMEA:n toimitusjohtaja Jussi Sepponen kertoo Uivan täyttäneen moottorivalmistajien odotukset. Sepposen mukaan venemarkkina näyttää olevan jälleen piristymässä. Suomen tilanne toimialalla ei ole Sepposen mukaan merkittävästi eronnut muista Euroopan maista.
”Veneala on usein päässyt taantumasta ylöspäin myöhemmin kuin toiset toimialat, mutta nyt tuntuu siltä, että saatamme olla veturina nostamassa taloutta jaloilleen. Tästä ollaan erittäin positiivisesti, jos ei nyt yllättyneitä, niin niin ainakin hyvin iloisia”, Sepponen sanoo.
Sepposen mukaan myös Uivassa näkyy venealan tekninen murros: siirtyminen isommissakin veneissä perämoottoreihin.
”Se on myös moottoreiden tuotekehityksen mahdollistamaa. Moottoreiden koko on kasvanut ja yhä isompia veneitä voidaan käyttää perämoottoreilla mukavasti ja taloudellisesti. Tämä on vaikuttanut jo siihen, millaisia veneitä kehitetään ja ostetaan”, Sepponen kertoo.
EfxSailsin Matti Luhtala oli Uivassa esittelemässä sekä purjeompelimon palveluita että yhdessä Islander Companyn kanssa suunniteltuja, käytetyistä purjeista toteutettuja laukkuja. Elokuun Uiva oli Efx:lle myönteinen kokemus ja Luhtala kertoo omien tavoitteidensa toteutuneen.
Luhtalan mukaan venenäyttely tarjoaa oivalliset edellytykset purjeiden tekijälle tavata asiakkaita ja keskustella heidän tarpeistaan sekä tarjota omia palveluitaan.
”Purjeen tekeminen on suunnitteluammatti ja suunnittelijan yksi tehtävä on pyrkiä ymmärtämään purjehtijan todelliset tarpeet. Kun purje sitten lopulta valmistuu, niin se on usein seurausta purjeentekijän ja purjehtijan välisestä yhteistyöstä. Uivassa onnistuimme mielestäni luomaan tätä keskustelua onnistuneesti asiakkaiden kanssa”, Luhtala kertoo.
Vilkkain purjevenekaupan kausi 15 vuoteen
Loppukesän veneilytapahtuma on tyypillisesti isomman matkaveneen hankintaa suunnittelevien suosiossa, sillä seuraavalla veneilykaudella vesille laskettavat veneet on tilattava syksyllä. Isoja purjeveneitä oli Uiva Flytande -näyttelyssä esillä kaikkiaan yhdeksän Lagoonin, Hansen, Dehlerin, X Yachtsin ja Beneteaun mallistosta.
Tanskalaisen X-Yachtsin purjeveneitä maahantuovan Samuli Leistin mukaan kuluva vuosi näyttää venekaupassa erittäin positiiviselta ja erityisesti uusien veneiden ostajat ovat liikkeellä.
”Vaikka alalla on ollut mollivoittoista, niin uskon, että tästä kaudesta tulee meille, Beneteaun ja Hallberg-Rassyn maahantuojalle Ajola Yachtsille sekä Hansen ja Dehlerin maahantuojalle Hansailille vilkkain 15 vuoteen. Meilläkin on monta kauppaa työn alla ja yksi tilaus tehty jo tälle vuodelle”, Leisti kertoo.
Leisti tarkastelee venealaa myös venevälittäjä Blue Oceanin näkökulmasta, ja kertoo käytettyjen veneiden kaupan käyvän erittäin vilkkaasti. Blue Oceanin valikoima koostuu pääosin suurista veneistä.
”Kun viime vuonna myimme yhteensä 67 käytettyä venettä, niin tänä vuonna on jo elokuuhun mennessä myyty 80 venettä. Olemme siis käytettyjen kaupassa koronavuoden vauhdissa, joka on hämmästyttävää”, Leisti kertoo.
Venevälitys on myös kansainvälistynyt. Blue Oceanin välittämistä käytetyistä veneistä noin kolmennes on myyty kotimaahan.
”Valtaosalle 9–11-metrisistä veneistä löytyy kotimainen ostaja, isommista käytetyistä veneistä pääosa myydään ulkomaille”, Leisti kertoo.
Leistin positiivisen mielialan jakaa myös Ajola Yachtsin toimitusjohtaja Antti Saarisalo. Hänen mukaansa kävijät olivat tyytyväisiä näyttelyn purjevenetarjontaan.
”Laiturilla oli jatkuvasti hyvä kuhina ja rekisteröityjä käyntejä veneissä tehtiin viikonlopun aikana samaan tahtiin, kuin kävijämäärältään selvästi suurempien helmikuun venemessujen kanssa”, Saarisalo kertoo.
Ajolan edustaman ranskalaisen Beneteaun purjevenemallistosta on tänä vuonna Suomeen rekisteröity kaksi Oceanis 40.1 -matkavenettä ja yksi urheilullinen cruiser-racer Beneteau First 44.
”Uivan aikataulu osuu ostajan kannalta juuri oikeaan saumaan, sillä tekemällä ostopäätöksen nyt veneen ehtii saada vielä ensi kesäksi”, vahvistaa Kokkolassa Nord Star -veneitä valmistavan Linex-Boatin toimitusjohtaja Simon Lindkvist.
Uivassa oli esillä Nord Star 42+, joka herätti myös kansainvälistä kiinnostusta.
”Lahden takaa Virosta tultiin aiempaa runsaammalla joukolla katsomaan veneitä. Tämä pistettiin ilolla merkille osastolla”, Lindkvist kertoo.
Suomalaisten suosiossa ja myös Uivan laitureilla yleisimpiä ovat kuitenkin eri kokoiset perämoottoriveneet. Linex-Boatin tapaan Kokkolassa toimivan Quarkenin toimitusjohtaja Antero Sundberg kuvailee kulunutta vuotta hyväksi.
”Meille on avautunut uusia vientimaita ja Uiva lisäsi uskoa myös kotimaan markkinaan. Teimme kauppoja, niiden lisäksi useita koeajoja saatiin sovittua ja lukuisia tarjouksiakin saatiin tehtyä”, Sundberg kertoo.
- Helsingin Uiva venenäyttely Uiva Flytande järjestetään seuraavan kerran 13.–16. elokuuta 2026.
- Venealan seuraava suuri tapahtuma on Helsingin kansainvälinen venenäyttely eli Vene 26 Båt, joka järjestetään 6.–15.2026 helmikuuta Helsingin Messukeskuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko PajusaloToimitusjohtajaVenealan Keskusliitto Finnboat ry
Puh:+358 40 673 4032jarkko@finnboat.fiKuvat




Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnboat
Båtsommarens huvudevenemang samlar båtfolket till Drumsö11.8.2025 09:42:19 EEST | Pressmeddelande
Årets båtsommar kulminerar i Helsingfors när båtmässan Uiva Flytande tar över HSK:s hamn på Drumsö den 14–17 augusti. Över 250 båtar visas upp, varav ovanligt många är nyheter.
Veneilykesän päätapahtuma kokoaa veneilijät Lauttasaareen8.8.2025 12:36:10 EEST | Tiedote
Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä, kun HSK:n kerhosatama Lauttasaaressa täyttyy yli 250 veneestä torstaista sunnuntaihin 14.–17. elokuuta. Esillä on poikkeuksellisen paljon veneuutuuksia.
Finland’s Boating Summer Peaks with the Nordic Region’s Largest In‑Water Boat Show in Helsinki8.8.2025 12:36:10 EEST | Press release
Uiva Flytande, the largest in‑water boat show in the Nordic region, will bring the boating season to a fitting conclusion when more than 250 boats fill Yacht Club HSK’s marina in Lauttasaari from Thursday through Sunday, 14–17 August 2025.
Finnboat tog den internationella båtpressen till Skärgårdshavet19.6.2025 15:29:16 EEST | Pressmeddelande
I juni fick internationella båtjournalister möjlighet att bekanta sig med den finländska skärgården och de senaste nyheterna från inhemska båttillverkare. Pressevenemanget, som Båtbranschens Centralförbund Finnboat ordnade för 27:e gången, samlade 30 journalister från 11 länder. Nästan 20 finländska båtar fanns tillgängliga för provkörning. Framöver planeras exportfrämjandet inom båtbranschen i allt högre grad att kombineras med ett tydligare turismfokus.
Finnboat toi kansainväliset veneilytoimittajat Saaristomerelle19.6.2025 15:29:16 EEST | Tiedote
Kansainvälisten venelehtien toimittajat tutustuivat Suomen saaristoon ja suomalaisvalmistajien uutuusveneisiin kesäkuussa jo 27. kerran. Venealan Keskusliitto Finnboatin järjestämässä lehdistötapahtumassa oli 30 toimittajaa 11 maasta ja heillä koeajettavana liki 20 suomalaisvenettä. Jatkossa venealan vienninedistämistapahtumaan nivotaan yhteen myös matkailunäkökulmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme