Veronmaksajien selvitys: Hallituksen kulutusveropäätökset kiristävät verotusta 1,4 miljardia euroa vuodessa
21.8.2025 01:00:00 EEST | Veronmaksajain Keskusliitto | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämät kulutusveromuutokset ovat kohdistuneet ennen kaikkea arvonlisäveroon. Niistä merkittävin on yleisen arvonlisäverokannan korotus 1,5 prosenttiyksiköllä, mikä kiristi verotusta noin miljardilla eurolla vuodessa.
Myös alennetuissa arvonlisäverokannoissa sekä valmisteveroissa on päätetty huomattavista muutoksista suuntaan ja toiseen. Tähän asti vaalikaudella päätettyjen kulutusveromuutosten tuottovaikutusten summa kiristää verotusta vuositasolla noin 1,4 miljardia euroa.
Luvut käyvät ilmi Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluisen laatimasta uudesta selvityksestä Kulutusverotus meillä ja muualla 2025.
Vuonna 2024 Suomessa kerättiin kulutusveroja 36,5 miljardia euroa, joka vastasi vajaata kolmannesta kaikista kerätyistä veroista ja veronluonteisista maksuista. Kulutusverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli Suomessa OECD-maiden kuudenneksi korkein toissa vuonna.
Kulutusverotuksen rakenne Suomessa on vähitellen muuttunut aiempaa enemmän arvonlisäveropainotteiseksi. Muiden kulutusverojen, kuten valmisteverojen osuus on suhteellisesti pienentynyt.
Arvonlisävero on merkittävä verotulojen lähde ja tuotoltaan suurempi kuin valtion ansiotulovero. Valmisteveroista suurimmat verotulot muodostuvat Suomessa energiaveroista sekä alkoholi- ja tupakkaverosta. Kaikkiin näihin on tehty muutoksia vaalikauden aikana.
Vaalikauden valmisteverojen korotuksista merkittävimpiin lukeutuvat nikotiinituotteisiin ja virvoitusjuomaveroon tehtävät muutokset. Liikennepolttoaineiden kohdalla on puolestaan päätetty suurehkoista veronkevennyksistä.
Valmisteveron alaisten tuotteiden kuluttajahinnoista verojen osuus voi olla hyvin suuri.
- Esimerkiksi edullisen oluttölkin hinnasta kaksi kolmasosaa voi olla veroa, viinapullosta yli 80 prosenttia ja tupakka-askista peräti yli 90 prosenttia, Kalluinen laskee.
Tieliikenteestä kerättävät veroeurot ovat vähentyneet viime vuosina nopeasti.
- Autoveron tuotto ylsi vielä viime vuosikymmenellä tavallisesti noin miljardiin euroon vuodessa, kun nykyään verotuotto on alle 300 miljoonaa vuodessa ja lasku jatkuu. Myös muut tieliikenteen verotuotot ovat vähentyneet.
Liikenteen verotuksesta on myös meneillään kokonaisuudistushanke, jonka hallitus käynnisti syksyllä 2024. EU-sääntely, päästötavoitteet ja toisaalta myös julkisen talouden tila antavat aiheen miettiä liikenteen vero- ja muuta sääntelykokonaisuutta uudelleen.
Fossiilisen polttoaineen jakelua koskeva uusi päästökauppa ETS2 tulee voimaan näillä näkymin vuodesta 2027 alkaen, mikä osaltaan lisäisi autoilun kustannusrasitusta ja julkisen talouden tuloja.
Kulutusverotus meillä ja muualla 2025 -selvityksessä on tarkasteltu kulutusverotusta Suomessa ja vertailtu sitä muihin EU- ja OECD-maihin. Lisäksi käydään läpi vaalikaudella päätettyjä 2023–2027 kulutusveromuutoksia Suomessa. Selvitys infografiikoineen on saatavilla osoitteessa veronmaksajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne KalluinenekonomistiVeronmaksajat
Puh:0443210990janne.kalluinen@veronmaksajat.fiTietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 220 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajien kuntaverovertailu 2026: Ero keskituloisten pariskuntien maksamissa kunnittaisissa veroissa on jopa 5 800 euroa25.3.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tänä vuonna eniten tuloveroja Pomarkussa, noin 30 600 euroa. Ero samoista tuloista maksetuissa tuloveroissa maan keveimpään kuntaverottajaan Kauniaisiin on miltei 5 800 euroa. Kunnallisveroprosentti Pomarkussa on 10,9 ja Kauniaisissa 4,7, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton uusin kuntaverovertailu. Kuluvalle vuodelle tuloveroprosenttiaan nosti 38 kuntaa ja alensi viisi. Manner-Suomen keskimääräinen tuloilla painotettu kunnallisveroprosentti nousi 0,03 prosenttiyksikköä. Suurimpia veroprosenttiaan korottaneita kuntia olivat Lahti, Nurmijärvi ja Kerava. Veroprosenttiaan keventäneet kunnat olivat väkiluvultaan pieniä kuntia. - Tuloveroprosenttien kevennysten taustasyyt vaihtelevat: kuntatalouden sopeutus toisaalla on voinut tuoda pelivaraa, mutta myös uusia tuloja esimerkiksi kaivosmineraaliverosta ja voimalaitosten kiinteistöveroista. Tämä on vähentänyt tarvetta kerätä veroja ansiotuloista, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen sanoo. S
Veronmaksajien kansainvälinen palkkaverovertailu: Ylimmät marginaaliverot kevenevät – Suomi vihdoin Ruotsin alapuolelle10.12.2025 01:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2026 suomalaisen hyvätuloisen palkansaajan lisätulosta menevä marginaalivero alenee ja Suomen kilpailukyky korkeiden ansiotulojen verotuksessa kohenee suhteessa keskeisiin verrokkimaihin. Ruotsissa marginaalivero on 165 000 euron tulotasolla ensi vuonna 53,7 prosenttia ja Suomessa 52,3 prosenttia. Vielä vuonna 2025 marginaalivero on Suomessa tällä tulotasolla 58,2 prosenttia, mikä on toiseksi korkein 18 vertailumaan joukossa. Palkkaverotuksen progressiivisuus on Suomessa edelleen kansainvälisessä vertailussa jyrkkää, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton uusi Kansainvälinen palkkaverovertailu. - Suomen huippukireiden korkeimpien marginaaliverojen tuntuva alentaminen on perusteltua jo sen takia, ettei niiden ole millään varmuudella voinut sanoa edes lisänneen verotuottoja. On selvää, että ylikireät verot ovat ehkäisseet ansioiden kertymistä, millä voi olla myös laajemmin vaikutusta innovaatioihin ja aineettoman pääomaan, toteaa selvityksen tekijä, pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkol
Kuoppa täyttyy vihdoin – palkansaajan ostovoima palaamassa 2026 viimein vuoden 2020 tasolle11.9.2025 08:53:42 EEST | Tiedote
Vuonna 2026 reaalipalkkojen nousu ja palkkaverotuksen keveneminen nostavat keskituloisen palkansaajan ostovoiman vihdoin kuuden vuoden takaiselle tasolle. Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima oli korkean inflaation jäljiltä vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran ollut matalampi 15 vuotta aiemmin vuonna 2008. Vuoden 2023 jälkeen ostovoima on kasvanut vahvasti, kun kuluttajahintojen nousuvauhti on hidastunut, ansiotaso noussut ja palkkaverotus keventynyt. Kuluvana vuonna keskituloisen palkan ostovoima on kuitenkin yhä yli kaksi prosenttia matalampi kuin huippuvuonna 2020. Ostovoima kohenee vuonna 2026 kolmatta vuotta perätysten. Reaalipalkan kahden prosentin kasvu yhdistettynä palkkaverotuksen kevenemiseen merkitsee keskituloisen 4 058 e/kk ansaitsevan palkansaajan nettopalkan ostovoiman kasvua 2,2 prosentilla vuonna 2026. Tämän myötä ostovoima saavuttaa viimein edellisen huippuvuoden 2020 tason ja kuuden vuoden osto
Veronmaksajat budjettiriihestä: Onnistunut verolinja - ansiotulojen veroja kevennetään, ylimpiä marginaaliveroja alennetaan ja perintöverotusta korjataan2.9.2025 22:56:35 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihen verolinjaa odotettuna ja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. Kevään kehysriihessä linjatut veromuutokset toteutetaan lähes sellaisenaan. -Ansiotulojen verotuksen muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia. Tärkein muutos on ansiotulojen verojen yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis vihdoin marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - On jo korkea aika kohtuullistaa erityisen ankaria ylimpiä marginaaliveroja myös Suomessa. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Esimerkiksi 8000 euroa kuukaudessa ansaitsevan hyväpalkkaisen lisätuloon kohdistuva marginaalivero alenee nykyises
Veronmaksajat budjettiehdotuksesta: Menosäästöihin keskittyvä lisäsopeutus on oikein - keskituloisten verotus pysyy suunnilleen ennallaan ja ylimpiä marginaaliveroja alennetaan vihdoin6.8.2025 19:01:41 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää positiivisena valtiovarainministeriön ehdottamien miljardin euron lisäsopeutusten kohdistumista kokonaisuudessaan menosäästöihin. Vaikka yksittäisistä säästökohteista syntyy varmasti keskustelua, on olennaista, ettei Suomen huippukorkeaa verotusta enää kiristetä lisää. - Koko hallituksen syyskuun budjettiriihessä on syytä edetä valtiovarainministeriön nyt paaluttamalla pelkästään menosäästöihin keskittyvällä linjalla. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verolinjaa Lehtinen pitää odotettuna ja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia. Tärkein muutos on ansiotulojen verojen yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis vihdoin marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme