Henriksson juhlisti uutta saamelaiskäräjälakia Inarissa – RKP ja minä olemme tehneet väsymättömästi töitä saamelaisten kanssa heidän oikeuksiensa turvaamiseksi
– Se, että Suomella on nyt viimein uusi saamelaiskäräjälaki, joka turvaa saamelaisten itsemääräämisoikeuden, on historiallista. Kun lakia äänestettiin eduskunnassa kesäkuussa, lupasin saamelaisille, että tulen jossain vaiheessa Lappiin iloitsemaan yhteisestä onnistumisestamme. Se, että laki hyväksyttiin nyt 19. kesäkuuta, ei ollut yksin istuvan hallituksen ansiota, vaan pitkän kamppailun tulos useiden hallituskausien aikana – kamppailun, jota saamelaiset ja me RKP:ssä olemme yhdessä käyneet. Vihdoin tämä suuri ihmisoikeuskysymys on ratkaistu. Kysymys, josta Suomi on saanut vuosien varrella useita huomautuksia eri YK-elimiltä. Iloitsen valtavasti saamelaisten puolesta siitä, että heidän kova työnsä on nyt kantanut hedelmää, sanoo RKP:n europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson.

Henriksson vieraili keskiviikkona Inarissa juhlistamassa uutta lakia juhlaillallisella yhdessä Saamelaiskäräjien edustajien kanssa. Henriksson kertoo olevansa helpottunut ja iloinen, kun hän nyt katsoo taaksepäin kaikkeen siihen, mitä viime vuosikymmeninä on tapahtunut.
– Noin neljätoista vuotta sitten minut nimitettiin ensimmäisen kerran oikeusministeriksi Suomen hallitukseen, ja sain silloin myös vastuun johtaa saamelaiskäräjälain uudistusta. Siitä lähtien sekä RKP että minä olemme tehneet väsymättömästi töitä saamelaisten kanssa heidän oikeuksiensa turvaamiseksi. Siitä tuli vertaansa vailla oleva kamppailu, johon sisältyi paljon dramatiikkaa kolmessa eri hallituksessa: Kataisen ja Stubbin hallituksissa, Sanna Marinin hallituksessa, ja lopulta onnistuimme nyt Orpon hallituksessa viemään asian läpi, Henriksson sanoo.
Henriksson, joka on myös Renew Europe -ryhmän sekä Euroopan parlamentin perinteisten vähemmistöjen ryhmän varapuheenjohtaja, katsoo nyt eteenpäin ja toteaa, että EU:ssa täytyy pohtia, miten saamelaisten asemaa voidaan vahvistaa.
– Myös EU:n tulee kantaa vastuunsa vahvistaakseen Euroopan ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, asemaa. Saamelaisilla on oikeus omaan kieleensä, kulttuuriinsa ja perinteisiin elinkeinoihinsa. Siksi tarvitsemme parempia rakenteita, jotta saamelaiset voivat osallistua EU:n päätöksentekoon. Saamelaiset tarvitsevat myös tukea sopeuttaakseen perinteiset elinkeinonsa siihen uuteen todellisuuteen, jonka ilmastonmuutos tuo mukanaan. Työtä saamelaisten oikeuksien puolesta täytyy jatkaa niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin, Henriksson päättää.
Lisätietoja:
Oscar Byman, erityisavustaja, +358 443 421495
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Drastiskt beslut att upphöra med Novias examensutbildning i Raseborg20.8.2025 15:43:56 EEST | Pressmeddelande
SFP i Nyland häpnas över yrkeshögskolan Novias planer om att flytta nästan all utbildning från Raseborg till Åbo.
Raju päätös lopettaa Novian tutkintokoulutus Raaseporissa20.8.2025 15:43:56 EEST | Tiedote
Uudenmaan RKP on hämmästynyt ammattikorkeakoulu Novian suunnitelmista siirtää lähes kaiken koulutuksen Raaseporista Turkuun.
SFP motsätter sig stängningen av Iniös äldreboende Aftonro20.8.2025 14:18:56 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet (SFP) i Egentliga Finlands välfärdsområde kan inte godkänna en stängning av Iniös enda äldreboende Aftonro. Planen att stänga Aftonro, som framkom i Åbo Underrättelser den 14 augusti, väcker både oro och förvåning inom partiet.
RKP vastustaa Iniön vanhainkodin Aftonron sulkemista20.8.2025 14:18:56 EEST | Tiedote
Varsinais- Suomen RKP ei voi hyväksyä Iniön ainoan vanhainkodin Aftonron sulkemista. Hyvinvointialue Varhan suunnitelma, joka ilmenee artikkelissa Åbo Underrättelser -lehdessä 14. elokuuta, herättää puolueessa huolta ja hämmästystä.
Wickström: Novias besked ett bakslag för Västnyland20.8.2025 11:46:57 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är besviken på Novias styrelses besked om att inleda omställningsförhandlingar där målet är att flytta alla utbildningar från Novias campus i Raseborg till Åbo, från och med läsåret 2026. Wickström är inte helt överraskad över beskedet då det redan en längre tid i offentligheten spekulerats om en flytt av agronomutbildningen från Raseborg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme