Avoin varhaiskasvatus viettää Naantalissa 30-vuotisjuhlavuotta
22.8.2025 09:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta alkoi Naantalissa 30 vuotta sitten. Juhlavuotta vietetään ensi viikolla Väentuvalla perheiden pihatapahtumassa sekä lokakuussa suuressa vanhempainillassa.

Naantalin avoin varhaiskasvatus viettää 30-vuotisjuhlavuotta. Pyöreitä vuosia juhlistetaan tiistaina 26.8. klo 9.30–12 pihatapahtumassa Väentuvan ja Karvetin Pikkutalon pihalla. Tapahtumassa mm. esiintyy lastentaikuri Hassu-Hessu, päästään tutustumaan paloautoon, nautitaan mehu- ja kahvitarjoilusta sekä erilaisista toiminnallisista pisteistä.
– Juhlavuotta vietetään yhdessä avoimen varhaiskasvatuksen lasten ja perheiden kanssa iloisen yhdessäolon merkeissä – se kuvastaa hyvin myös toimintaa Väentuvalla, aluepäiväkodinjohtaja Riitta Sainio toteaa.
Myöhemmin syksyllä kaikki naantalilaiset varhaiskasvatuksen vanhemmat kutsutan yhteiseen vanhempainiltaan, jossa puhumassa on Supernanny, erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala. Kalenteriin kannattaa laittaa jo varaus torstai-illalle 2.10. – lisätietoa tapahtumasta on tulossa lähempänä.
30 vuotta yhteisöllistä toimintaa
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta alkoi Naantalissa syyskuussa 1995. Toiminnan tarkoituksena oli tukea kotona hoidettavien lasten perheitä kasvatustyössä. Samalla haluttiin tarjota lapsille ja vanhemmille yhteistä toimintaa ja virkistystä.
Ensimmäisen vuoden ajan avoimen päiväkodin tilat olivat Puistotien varrella Huvikummuksi nimetyssä puutalossa, mutta tilat osoittautuivat pian liian pieneksi. Keväällä 1996 toiminta siirtyi Karvettiin Väentuvan avoimeen päiväkotiin.
Avoimessa päiväkodissa järjestettiin alkuaikoina kaikille perheille suunnattua yhteistä avointa toimintaa sekä kerhotoimintaa vaihtoehtona päivähoidolle. Vuonna 1997 alkoi myös ensimmäinen vauvaryhmä vanhempien toiveesta. Vuosien saatossa avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on monipuolistunut ja vakiintunut. Kerhotoiminta on jatkunut viereisessä Karvetin Pikkutalossa ja laajentunut osana avoimen varhaiskasvatuksen palveluja.
– Väentuvan avoimen päiväkodin toiminnan päätavoitteena on alusta alkaen ollut varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen, vertaistuen mahdollistaminen ryhmämuotoisilla toiminnoilla sekä virikkeiden ja ilon tuottaminen. Kerhoissa toteutetaan tavoitteellista varhaiskasvatusta kerhomuotoisena toimintana. Toiminnan sisältö on muotoutunut vuosien varrella nykyiseen malliinsa vanhempien toiveiden pohjalta, Sainio kertoo.
Yhdessä tekemisen iloa perheille
Väentuvan avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu naantalilaisille perheille, joissa on vauvoja ja pieniä lapsia kotihoidossa. Toiminta on alusta alkaen ollut hyvin suosittua ja nykyisellään perheiden kävijämäärä on ollut vuositasolla noin 250 eri perhettä. Toiminta on maksutonta.
Nykyisin Väentuvan avoimen päiväkodin toimintaan kuuluu kaikille perheille avointa toimintaa sekä eri ikäisille lapsille suunnattuja toiminnallisia ryhmiä, kuten taaperorytmiikkaryhmiä. Väentuvalla kokoontuvat myös monet vauvaryhmät sekä ryhmäneuvolatoiminta. Väentuvassa tarjotaan myös perheryhmätoimintaa vanhemmille, jotka haluavat henkilökohtaisempaa tukea vanhemmuuteensa ja varhaiseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Yhteistyötä on tehty alusta alkaen vahvasti neuvolan kanssa. Väentuvan ja kerhon toiminta pohjautuu varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Sainio kertoo, että asiakaspalautteiden perusteella perheet ovat olleet tyytyväisiä Väentuvan ja kerhon toiminnan monipuolisuuteen ja ammatillisuuteen, ystävälliseen ilmapiiriin ja lämminhenkiseen tunnelmaan sekä mahdollisuuteen saada uusia ystäviä ja vertaistukea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta SainioaluepäiväkodinjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:044 733 4514riitta.sainio@naantali.fiKuvat
Linkit
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantali valmistelee vanhojen omakotitonttien maanvuokrasopimusten uusimista29.10.2026 13:46:19 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki on valmistellut vanhojen erillispientalotonttien maanvuokrasopimusten uusimista koskevia periaatteita sekä näistä tonteista tehtävien uusien vuokrasopimusten hinnoittelua. Valmistelun tavoitteena on luoda yhtenäiset ja tasapuoliset periaatteet sopimusten uusimiselle. Elinvoimajaosto käsittelee asiaa 2.11.2026.
Kuparivuoren tunneli suljetaan yöksi 29.–30.10.27.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuparivuoren tunneli suljetaan syyshuollon ajaksi yhdeksi yöksi. Liikenne ohjataan varareitille.
Naantalin kuntatalous pohjaa koko maan talouden kasvunäkymiin22.10.2026 11:20:54 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin talousarvio vuodelle 2027 tehdään kasvuun pohjaavassa ja tulevaisuuteen luottavassa taloudellisessa tilanteessa. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä Naantali ei ole nostamassa kunnallisveroa (6,4 %) eikä kiinteistöveroa. Tavoitteena suunnitelmakaudelle 2027–2030 on hallittu investointitaso.
Keskustan katujen rakennusurakka alkaa marraskuussa20.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin keskustan kehittäminen näkyy katukuvassa marraskuusta alkaen, kun Aurinkotien, Tuulensuunkadun ja Ratakadun rakennustyöt käynnistyvät. Aurinkotien linjausta muutetaan, ja Tuulensuunkadulla ja Ratakadulla tehdään katu- ja infratöitä. Työt jatkuvat arviolta ainakin heinäkuuhun 2027.
Pekka Vartiainen kirjailijavieraana Naantalin kirjastossa16.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalilainen kirjailija Pekka Vartiainen saapuu Naantalin pääkirjaston kirjailijavieraaksi 22. lokakuuta klo 17.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

