Sulava-hanke: Voiko sosiaalityöntekijä tehdä tutkimustyötä? – Kokeilu ja käytäntötutkimukset valmistuivat
Sulava-hankkeen uramallikokeilusta valmistui kolme käytäntötutkimusta. Uramallikokeilun tarkoituksena oli selvittää, miten sosiaalityössä käytännön työ ja tutkimuksen tekeminen voidaan yhdistää siten, että työaika jakautuu 50/50 asiakastyöhön ja tutkimukseen.
– Uramallikokeilu osoitti, että sosiaalityön ammattilaisten tutkimusosaaminen täydentää ja vahvistaa alan vaikuttavuustiedon tuottamista yhdessä tutkijoiden rinnalla, kommentoi Sulava-hankkeen tutkimuspäällikkö Anne Puuronen.
Puurosen mukaan sosiaalityön vaikuttavuutta on tärkeää tarkastella monipuolisesti. Sosiaalityöntekijöille tulee tarjota mahdollisuus käytäntötutkimuksiin riittävillä resursseilla, rakenteellisesti ja ohjatusti. Tämä voi vahvistaa alan vetovoimaa ja sitouttaa työntekijöitä.
Uramallikokeiluun osallistuivat tutkijasosiaalityöntekijät Hanna Niskanen Pirkanmaan hyvinvointialueelta, Maritza Heino Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta ja Jenna Kantonen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta. He nostivat käytäntötutkimuksissa esiin sosiaalityön arkivaikuttavuuden tekijöitä, joilla on vaikutusta asiakkaan saamaan palveluun.
Käytäntötutkimus: ECOMAP-karttatyöskentely aikuissosiaalityössä
Hanna Niskanen Pirkanmaan hyvinvointialueelta tutki, voiko ECOMAP-työskentelymenetelmällä tunnistaa ja tukea aikuissosiaalityön asiakkaiden myönteistä muutosta edistäviä tekijöitä.
Tulosten perusteella ECOMAP-karttatyöskentely auttoi sekä asiakasta että työntekijää hahmottamaan asiakkaan elämäntilanteen kokonaisuutta, siinä tapahtuneita muutoksia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yhteinen työskentely oli visuaalisesti vapaata ja asiakaslähtöistä. ECOMAP-työskentely auttoi myös herkkien asioiden käsittelyssä. Asiakkaiden tilanteista piirtyi esiin ihmissuhteiden merkitys, riittämättömyyden ja häpeän kokemukset sekä toisaalta halu olla tarpeellisia ja pärjätä itsenäisesti.
Niskanen suosittelee ECOMAPia välineeksi aikuisten parissa tehtävään sosiaalityöhön.
Käytäntötutkimus: Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusasiakkaiden palvelutarpeen tunnistaminen perusterveydenhuollossa
Maritza Heino Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta tutki, miten perustason terveydenhuollon avopalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden perustason avopalveluissa tunnistetaan mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusasiakkaiden palvelutarve ja yhteisasiakkuus sosiaalipalveluiden kanssa.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon avopalveluissa kohdataan päivittäin mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusasiakkaita, ja tunnistetaan heidän sosiaalihuollon palvelutarpeensa. Käytäntötutkimus paljasti, ettei asiakkaiden palveluntarpeisiin vastata kokonaisvaltaisesti puuttumattomien toimintamallien, käytäntöjen ja työkalujen vuoksi. Perusterveydenhuollon yhteistyö sosiaalihuollon kanssa on hajanaista, eikä selkeitä toimintamalleja ole vielä vakiintunut. Riskinä on asiakkaan jääminen heitteille ilman palveluita.
Heino ehdottaa yhteisen toimintamallin luomista sosiaalisten ongelmien tunnistamiseen ja systemaattiseen kirjaamiseen.
Käytäntötutkimus: Lapsiperheen sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi ja monitoimijuus
Jenna Kantonen tarkasteli Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella sosiaalihuoltolain mukaista lapsiperheiden palvelutarpeen arviointia ja siihen liittyvää monitoimijaista yhteistyötä.
Käytäntötutkimus toi esiin eri ammattilaisten yhteistyön keskeisen merkityksen asiakkaalle räätälöityjen palvelujen ja tuen varmistamisessa. Muun muassa perhekeskusten sisäinen alue- ja tiimityö sekä systeeminen työskentely tukevat monitoimijaista työskentelyä.
Arviointityöhön vaikuttavat tiimien rakenteet, käytännöt ja ajankäyttö. Arvioinnin laajuuden porrastaminen tuen tarpeiden mukaisesti voisi selkeyttää työnjakoa sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden välillä.
Kantosen mukaan tarkemmat ohjeet arvioinnin laajuudesta voisivat tukea käytettävän ajan hahmottamista ja tapaamisten määrän suunnittelua. Säännölliset moniammatilliset koulutukset palvelutarpeen arvioinneista voisivat vahvistaa osaamisen tunnistamista ja tukea sujuvaa yhteistyötä eri ammattilaisten välillä.
Sulava-tutkimushanke
Sulava-tutkimushanke tutkii sosiaalityön laatua ja vaikuttavuutta Sisä-Suomen yhteistyöalueella. Tutkimus jakautuu kahteen osaan, uramallikokeiluun ja käytäntötutkimukseen.
Tutkimus on osa Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -hanketta. Tutkimushanke toteutetaan ajalla 1.1.2024 - 31.12.2025, ja siihen osallistuvat Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -tutkimushanketta toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP), joka on rahoitettu Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne PuuronenSulava-hankkeen tutkimuspäällikkö
Puh:044 340 3683anne.puuronen@pirha.fiLinkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin saa yhteyden nyt myös chatin kautta22.8.2025 10:09:25 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden chat palvelee Pirha-chatissa ti-to klo 15-17 ja pe klo 8-10.
Velkoja voi järjestellä myös sosiaalisella luotolla – asiantuntijamme tavattavissa syksyllä viidellä paikkakunnalla22.8.2025 08:45:53 EEST | Tiedote
Pienituloisten ja vähävaraisten mutta maksukykyisten asiakkaiden velkoja voidaan järjestellä sosiaalisen luoton avulla. Hyvinvointialue järjestää syksyllä viidellä paikkakunnalla sosiaalisen luoton asiantuntijoiden vastaanoton, jonne voi tulla ilman ajanvarausta.
Pirkanmaalaisten palvelut pystytty turvaamaan tiukassa taloustilanteessa20.8.2025 15:16:57 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen palvelut on pystytty Pirkanmaalla järjestämään pääosin hyvin tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Oman henkilöstön tyytyväisyys on kevään aikana lisääntynyt ja vuokratyövoiman käytön kustannukset ovat vähentyneet. Tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen perusteella hyvinvointialue saavuttaisi talousarviossa olleen ylijäämätavoitteensa kuluvana vuonna.
Tays Keskussairaalan pysäköinti- ja logistiikkarakennus sai rakennusluvan14.8.2025 12:39:20 EEST | Tiedote
Tampereen kaupunki myönsi hankkeelle rakennusluvan kesäkuussa. Valitusaika päättyi heinäkuussa, eikä valituksia rakennusluvasta tullut. Pysäköinti- ja logistiikkarakennus sijoittuu nykyisen Riviparkin paikalle ja sen rakentamisen on arvioitu käynnistyvän vuonna 2028.
Psykiatrian avohoidon toimipisteisiin tulee muutoksia syyskuussa12.8.2025 15:52:20 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue uudistaa aikuisten psykiatrian avohoitoa. Samalla vahvistetaan sosiaali- ja terveysasemien mielenterveys- ja päihdepalveluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme