Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 26.8. kokouksen ennakkotiedote

Jaa

Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 26. elokuuta 2025 klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa talouden ja toiminnan toista vuosiennustetta, mikä näyttää suunnitellusti ylijäämäiseltä.

Talouden ja toiminnan ennuste - ylijäämällä varaudutaan rahoituksen tiukkenemiseen

Lautakunnalle esitellään toinen toiminnan ja talouden ennuste vuodelle 2025. Tammi-kesäkuun tietojen pohjalta arvioituna tulos tulisi tänä vuonna olemaan noin 90 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Tuloja ennustetaan kertyvän yli 20 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen hoitamien asiakkaiden määrä on kasvanut, mikä on osaltaan kasvattanut maksutuottoja, samoin kuin asiakasmaksujen korotukset lakisääteiselle tasolle.

Merkittävimmät ja isoimmat menosäästöt tälle vuoden ennustetaan toimialan yhteisiin menoihin, kuten vuokriin, tietojärjestelmäkustannuksiin ja erilaisiin palvelujen ostoihin.

Toimialan menokehitystä on onnistuttu tasapainottamaan vuonna 2023 käynnistetyllä muutosohjelmalla. Tilojen käyttöä on tiivistetty, vuokratyövoiman käyttöä vähennetty ja asiakasmaksuja korotettu maltillisesti.

”Osana muutosohjelmaa olemme myös kehittäneet yhdessä henkilöstömme kanssa kustannustehokkaimpia toimintatapoja. Arviomme mukaan pelkästään muutosohjelman yhteenlasketut kustannusvaikutukset tälle vuodelle ovat noin 25 miljoonaa euroa. Kiitos tästä kuuluu henkilöstöllemme ja johdolle”, toimialajohtaja Juha Jolkkonen toteaa.

”Rahoituksemme tulee tiukkenemaan huomattavasti lähivuosina. Meidän kokoisellamme toimijalla merkittävät menosäästöt eivät toteudu hetkessä. Siksi meidän tulee varautua rahoituksen tiukkenemiseen ennakolta, jotta voimme turvata tulevinakin vuosina helsinkiläisille heidän tarvitsemansa palvelut. Alkuvuosien ylijäämämme turvaavat tulevien vuosien palvelut”, Jolkkonen kuvaa tilannetta.

Valtion kokonaisrahoitus Helsingille sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelujen järjestämiseen on 2 951,2 miljoonaa euroa vuodelle 2025.

Lisätietoa

Linkit

  1. Kokouksen esityslista  sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla (linkki esityslistaan)
  2. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan lautakunnan verkkosivulla kokouksen jälkeen

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella

Toinen linja 4A

PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)

www.hel.fi/sotepe

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye