Marginum Oy

Syöpäkirurgista teknologiaa kehittävä suomalaisyhtiö keräsi 2.5 miljoonaa euroa kansainväliseen lanseeraukseen

Jaa

Marginum keräsi 2.5 miljoonan euron Pre-Series A-rahoituksen HIVEN®-laitteen käyttöönottoon Euroopassa ja Yhdysvaltain markkinoille viemiseen.

Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN®-laitetta Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee.
Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN®-laitetta Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee. Marginum Oy.

Kuopiolainen terveysalan startup on kehittänyt optiseen kudosmonitorointiteknologiaan perustuvan HIVEN®-laitteen, joka mahdollistaa aivokasvainten turvallisen ja tehokkaan havaitsemisen leikkauksen aikana. Yhtiö on kerännyt 2.5 miljoonan euron Pre-Series A -rahoituksen saadakseen laitteelle Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) hyväksynnän ja vauhdittaakseen sen kansainvälistä lanseerausta.

Marginum on kehittänyt HIVEN®-laitteen, joka auttaa kirurgeja poistamaan syöpäkasvaimia tarkemmin ja turvallisemmin. Laitteen ansiosta kirurgi voi leikkauksen aikana tarkistaa, sisältääkö poistettu osa syöpäsoluja vai tervettä kudosta. Tämä voi vähentää uusintaleikkausten tarvetta ja parantaa hoitotuloksia.

Marginumin teknologia perustuu fluoresenssin hyödyntämiseen: potilaalle annetaan ennen leikkausta lääkeainetta, joka saa syöpäsolut hohtamaan punaisena. Ongelmana perinteisissä menetelmissä on, että hohto voi jäädä huomaamatta esimerkiksi veren tai muiden näköesteiden vuoksi. HIVEN® tunnistaa hohtavat syöpäsolut tarkasti myös silloin, kun kirurgin silmä ei niitä näe, ja muista menetelmistä poiketen tavallisessa leikkaussalin valaistuksessa. Laite kiinnitetään kirurgiseen imuputkeen ja se antaa kirurgille äänimerkin, kun poistetussa kudoksessa havaitaan syöpäsoluja.

Lupaavat tulokset kliinisistä potilaskokeista

HIVEN®-laitetta on jo testattu kliinisessä käytössä Oslon, Tampereen ja Kuopion yliopistollisissa sairaaloissa, ja se on osoittanut lupaavia tuloksia. Kehitetty kudostunnistusmenetelmä perustuu Itä-Suomen yliopiston kokeellisen neurokirurgian dosentti Antti-Pekka Elomaan johtaman poikkitieteellisen tutkimusryhmän tuloksiin. Yhtiö arvioi HIVEN®-laitteen saavan EU-myyntiluvan syksyllä 2025.

Syöpäleikkausten maailmanlaajuiseen määrään perustuen, yhtiö arvioi osoitettavissa olevan kokonaismarkkinan suuruuden olevan yli 2 miljardia euroa vuodessa. HIVEN®-laitemyynti suunnitellaan käynnistettävän Pohjoismaissa jakelijakumppanin kanssa tähdäten lähivuosina miljoonaliikevaihtoon.

“Tämä rahoitus on tärkeä askel kohti HIVEN®-laitteen tuontia kirurgien ja potilaiden saataville Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Sen avulla voimme jatkaa etenkin Yhdysvalloissa edellytettyä hyväksyntäprosessia ja laajentaa toimintaamme uusille alueille, joilla tarkkoja syöpäkirurgian työkaluja tarvitaan kiireellisesti. Vastaamme täyttämättömään kliiniseen tarpeeseen ja tavoitteenamme on tehdä aspiraattikudosten monitoroinnista maailmanlaajuinen standardi onkologisessa kirurgiassa”, sanoo Marginumin toimitusjohtaja ja lääkäri Samu Lehtonen.

Vuoteen 2030 mennessä glioomasarjan eli aivojen tukisolujen kasvainten odotetaan lisääntyvän 40 %. Yksistään glioomia ilmenee maailmanlaajuisesti noin 160 000 vuodessa ja niiden epätäydellinen poisto johtaa jopa 70 000 uusintaleikkaukseen vuodessa.  Myös fluoresenssiohjattu kirurgia yleistyy useissa eri syöpätyypeissä. FDA:lta haetaan parhaillaan lupia kymmenille uusille fluoresoiville lääkeaineille. Yhtiö arvioi, että, menetelmää voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa aivokasvainten lisäksi myös munasarja-, virtsarakko- ja maksasyövissä.

Kasvava tarve tarkemmalle kirurgialle

Nostetta Ventures johti 2.5 miljoonan euron Pre-Series A -rahoituskierroksen, johon osallistuivat myös yhtiön nykyiset sijoittajat Redstone ja Almaral. Uusina sijoittajina mukaan liittyivät terveydenhuoltoalaan keskittyvä rahasto, Lynx Financial, sekä joukko lääkäritaustaisia yksityissijoittajia. Rahoitusta täydensi Business Finlandin tärkeä tuki.

“Marginum on edelläkävijä teknologian saralla, jolla on potentiaalia muuttaa syöpäkirurgiaa maailmanlaajuisesti. Emme sijoita vain laitteeseen, vaan uuteen tapaan auttaa kirurgeja tekemään parempia päätöksiä reaaliaikaisen datan avulla. Uskomme, että tällä ratkaisulla voidaan parantaa syövän hoitoa, ja olemme iloisia voidessamme tukea tiimiä, jolla on näin merkityksellinen missio”, kertoo Noora Tuikka, Nostetta Venturesin toimitusjohtaja.

Pääomasijoitus mahdollistaa Marginumille FDA:n hyväksynnän hakemisen HIVEN®-aspiraattikudosmonitorointilaitteelle ja laajentumisen uusille kansainvälisille markkinoille.  Rahoitus tukee myös strategista rekrytointia, kansainvälistä laajentumista ja jatkuvia investointeja tutkimukseen ja kehitykseen. Yhtiö on sitoutunut parantamaan potilasturvallisuutta ja kirurgisten toimenpiteiden tuloksia vaarantamatta olemassa olevia työnkulkuja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN®-laitetta Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee.
Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN®-laitetta Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee.
Marginum Oy.
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Marginum Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye