Jyväskylän yliopisto

Kaksi lahjoitusta Jyväskylän yliopiston uudelle maisteriohjelmalle

Jaa

Suomen Bioanalyytikot ry lahjoittaa 30 000 euroa ja Suomen Röntgenhoitajat ry 15 000 euroa Jyväskylän yliopiston uudelle diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelmalle.

Dekaani Sarianna Sipilä, rehtori Jari Ojala, puheenjohtaja Jenni Kalliomäki, dekaani Mikko Mönkkönen ja puheenjohtaja Maija Leskenmaa.
Dekaani Sarianna Sipilä, rehtori Jari Ojala, puheenjohtaja Jenni Kalliomäki, dekaani Mikko Mönkkönen ja puheenjohtaja Maija Leskenmaa. Elina Leskinen Jyväskylän yliopisto

Uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma (kliininen radiografia ja kliininen laboratoriotiede) on alkamassa Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2026. Tutkinto toteutetaan yhteistyössä liikuntatieteellisen ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan välillä. Maisteriohjelmasta valmistutaan filosofian maisteriksi. Opinnoissa pystytään räätälöimään opintoja oman peruskoulutuksen ja ammattiosaamisen sekä tulevaisuuden osaamistarpeiden mukaisesti. Ohjelma tarjoaa jatkokoulutusmahdollisuuden erityisesti bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille

"Ohjelmassa painottuvat biologisten näytteiden analysointi, kliininen radiografia, tekoälyratkaisut sekä laadunhallinta ja turvallisuus. Ohjelma valmentaa tulevia opiskelijoita työskentelemään diagnostiikan suunnittelu-, tutkimus-, kehittämis-, asiantuntija- ja opetustehtävissä", selventää apulaisprofessori Eija Laakkonen, joka toimii myös kyseisen maisteriohjelman tutkinto-ohjelmavastaavana.

"Yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa on meille tärkeää bioanalyytikoiden jatkokoulutuksen kehittämiseksi", puheenjohtaja Jenni Kalliomäki Suomen Bioanalyytikoista kertoo.

Suomen Bioanalyytikot ry toimii bioanalyytikoiden ja laboratoriohoitajien valtakunnallisena edustajana ennakoiden ja edistäen alan ammatillista ja koulutuksellista kehitystä sekä arvostusta.

"Röntgenhoitajat ovat kliinisen radiografian ja säteilyn lääketieteellisen käytön erityisasiantuntijoita. Yhteistyö yliopiston kanssa vahvistaa röntgenhoitajien osaamista", Suomen Röntgenhoitajien toiminnanjohtaja Päivi Wood kuvailee.

Suomen Röntgenhoitajat on säteilyn lääketieteellisen käytön ammattilaisia yhdistävä valtakunnallinen järjestö. Yhdistyksen tehtävänä on tehdä röntgenhoitajien, lääketieteellisen säteilyn käyttäjien ja kuvantamisen ammattilaisten työtä näkyväksi.

"Lämmin kiitos lahjoituksesta molemmille järjestöille. Niiden tuki on ensiarvoisen tärkeä diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelmalle", apulaisprofessori Eija Laakkonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sanoo.

Lisätietoja: 
apulaisprofessori Eija Laakkonen, Jyväskylän yliopisto, puh. 040 8053588, eija.k.laakkonen@jyu.fi

Puheenjohtaja Jenni Kalliomäki, Suomen Bioanalyytikot ry, puh 044 2370028, jenni.kalliomaki@bioanalyytikot.fi  

Toiminnanjohtaja Päivi Wood, Suomen röntgenhoitajat ry, puh, 040 5227 358, paivi.wood@sorf.fi

Maisteriohjelma: www.jyu.fi/diagnostinen-terveystiede

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Business Finlandilta rahoitus Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen tutkimukseen vuorovaikutuksesta etä- ja hybridityössä21.8.2025 11:02:43 EEST | Tiedote

Business Finland on myöntänyt yli miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteiselle hankkeelle, jossa tutkitaan kestävää etä- ja hybridityötä työyhteisön vuorovaikutuksen, työmotivaation ja työn tuottavuuden näkökulmista. Niin lähi- kuin etätyössä vuorovaikutuksen ja viestinnän laadulla on merkitystä.

Jyväskylän yliopistolle yli 1,7 miljoonaa euroa Business Finlandin kunnianhimoisia tutkimushankkeita etsineessä rahoitushaussa19.8.2025 07:59:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto on mukana kolmessa hankkeessa, joihin Business Finland myönsi rahoituksen uudessa Näytönpaikka-pilottihaussa. Rahoitushaussa etsittiin digitaaliseen resilienssiin liittyviä hankkeita, joilla on mahdollisuus luoda tulevaisuuden kasvualojen tarvitsemaa osaamista. Jyväskylään Business Finlandilta tulevan rahoituksen määrä on yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Hankkeet ovat yhteistyöhankkeita muiden korkeakoulujen kanssa.

Yli 3000 jääkiekon Liigan seuraajaa vastasi kyselyyn: hyvä tuomaritoiminta nousi keskiöön18.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Yli 3000 jääkiekon seuraajaa vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin lajin suomalaisen miesten pääsarjan Liigan yleisöprofiilia, seuraamistapoja ja otteluissa käymisen motiiveja. Lisäksi kysyttiin vastaajien näkemyksiä Liigan otteluiden osa-alueiden tärkeydestä. Liigan otteluihin saavutaan oman suosikkijoukkueen kannattamisen, hyvän tunnelman ja jääkiekon viihdyttävyyden vuoksi. Kaikista tärkeimmäksi asiaksi otteluissa nousi hyvä tuomarityöskentely.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye