Sähköteknisen Kaupan Liitto ry

STK ry:n tilasto: Sähköauton latauslaitteiden myynti laski alkuvuonna

Jaa

Kiinteistöihin asennettavia sähköauton latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 13 306 kappaletta. Se on 6,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla jaksolla, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) tuore tilasto.

Jotkin latauslaitemallit tarjoavat kaksi latauspistettä.
Jotkin latauslaitemallit tarjoavat kaksi latauspistettä.

Peruslatauslaitteiden myynti laski alkuvuonna 11,2 prosenttia. Niiden myynti oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä vielä hienoisesti edellä viime vuotta, mutta toinen vuosineljännes jäi 20,8 prosenttia miinukselle.

Hidaslatauslaitteiden osalta vuoden alun reipas kasvu notkahti toisella vuosineljänneksellä, jonka myynti jäi 10,7 prosenttia edellisvuodesta. Puolen vuoden myynti osoitti kuitenkin vielä 1,0 prosenttia kasvua verrattuna vuotta aiempaan.

Autopaikoilla nähtävät latauslaitteet ovat valtaosin peruslatauslaitteita. Vuoden alkupuoliskolla niiden myynnistä kaksi kolmannesta oli tehokkaimpia 22 kW laitteita ja loput 11 kW tehoisia laitteita.

Tilastoitu teho on laitteen maksimiteho, josta todellista käytettävää maksimitehoa voidaan rajata alemmaksi kytkimillä asennuksen yhteydessä. Tämä saattaa olla tarpeen esimerkiksi taloyhtiöiden ja yritysten autopaikoilla, jonne saapuu samanaikaisesti suuri määrä ladattavia autoja.    

- Suomen päästövähennystavoitteet edellyttävät liikenteen sähköistymistä ja rakennusten energiatehokkuuden parantamista. Odotamme valtiolta takavuosien tapaisia pieniä porkkanoita taloyhtiöiden ja toimipaikkojen investoinneille latausmahdollisuuksiin. Ne osoittautuivat aikoinaan erittäin tehokkaiksi, ja vastaavia on syytä jatkaa, sanoo STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Tutustu toimialan tilastoihin: https://tilastot.stkliitto.fi/

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa toimialalle digitaalisia palveluja, kuten 600 000 sähköteknisen tuotteen vakioidut tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi. Lue lisää www.stkliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähköteknisen Kaupan Liitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye