Suomalaistutkijat löysivät uuden selityksen sydäninfarktin syntymiselle
27.8.2025 08:40:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että sydäninfarkti saattaa olla infektiosairaus. Löydös haastaa perinteisen käsityksen sydäninfarktin synnystä ja avaa uusia mahdollisuuksia hoitoon, diagnostiikkaan ja jopa rokotteen kehittämiseen.

Äskettäin julkaistun uraauurtavan tutkimuksen mukaan sydäninfarkti voikin olla infektiosairaus. Useilla uusilla menetelmillä toteutettu tutkimus paljasti, että sepelvaltimotaudissa kolesterolia sisältävän sepelvaltimoahtauman sisälle kehittyy vuosien tai jopa vuosikymmenten aikana bakteerien muodostama hyytelömäinen ja oireeton biofilmi. Biofilmin sisällä lepotilassa olevat bakteerit ovat turvassa elimistön puolustusjärjestelmältä sekä antibiooteilta, koska ne eivät pääse biofilmin sisään.
Virusinfektio tai jokin muu syy voi herättää biofilmin tuottamaan uusia bakteereita, jotka käynnistävät tulehduksen. Tämä aiheuttaa repeämän kolesterolia sisältävän ahtauman seinämään, joka puolestaan johtaa veritulpan muodostumiseen ja sitä kautta sydäninfarktiin.
Tutkimusta johtaneen professori Pekka Karhusen mukaan tähän asti on oletettu, että tulehduksen käynnistää ainoastaan hapettunut ”huono” kolesteroli, jonka elimistö tunnistaa vieraaksi rakenteeksi.
– Bakteereiden on jo pitkään epäilty liittyvän sepelvaltimotautiin, mutta vakuuttava suora näyttö tästä on tähän asti puuttunut. Tutkimuksessa osoitettiin, että sepelvaltimoahtaumissa oli useiden suuperäisten bakteerien perimäainesta eli DNA:ta, Karhunen sanoo.
Tulokset varmistettiin kehittämällä löydettyjä bakteereita vastaan vasta-aine, jonka avulla valtimokudoksista löydettiinkin yllättäen kyseisten bakteerien aiheuttama biofilmi. Sydäninfarktin yhteydessä nähtiin bakteereita, jotka olivat purkautuneet kyseisestä biofilmistä. Elimistön puolustusmekanismi oli reagoinut näihin bakteereihin ja käynnistänyt tulehduksen, joka oli repäissyt kolesterolia sisältävän sepelvaltimoahtauman seinämän puhki.
Tutkimushavainnot avaavat mahdollisuuden kehittää kokonaan uusia sydäninfarktin hoito- ja diagnosointimenetelmiä. Lisäksi se avaa mahdollisuuden selvittää, voisiko sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin ennaltaehkäistä rokotteen avulla.
Tutkimuksen toteuttivat Tampereen ja Oulun yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Oxfordin yliopisto. Aineistona käytettiin sydänäkkikuolemaan menehtyneiden henkilöiden sepelvaltimonäytteitä sekä valtimonkovetustautia sairastavien potilaiden kaulavaltimoiden ja alaraajojen valtimonäytteitä, jotka on otettu valtimoiden puhdistusleikkauksen yhteydessä.
Tutkimus on tehty osana laajaa EU:n rahoittamaa 11 maan sydäntutkimusprojektia. Sitä ovat rahoittaneet merkittävästi myös Sydäntutkimussäätiö sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Artikkeli Viridans Streptococcal Biofilm Evades Immune Detection and Contributes to Inflammation and Rupture of Atherosclerotic Plaques julkaistiin Journal of the American Heart Association -tiedelehdessä 6.8.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka KarhunenProfessoriTampereen yliopisto / Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta
Puh:0400511361pekka.j.karhunen@tuni.fiKuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Voiko digitalisaatio parantaa mielenterveyttä? DIGIMENT-hankkeelle kuuden miljoonan euron rahoitus11.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat nopeasti tapoja, joilla ihmiset oppivat, käyttävät palveluita ja hakevat apua. Tampereen yliopiston johtamassa DIGIMENT-tutkimuskonsortiossa selvitetään, miten digitaalisia ympäristöjä voidaan hyödyntää mielenterveyden edistämisessä, ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon kehittämisessä.
Mobiilipeli aktivoi kaupunkilaiset suojelemaan uhanalaista perhosta Tampereella8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalassa toteutettu INNATURE-luontopeli on päättynyt. Kesän aikana kaupunkilaiset etsivät ja kuvasivat Crowdsorsa-mobiilipelin avulla metsäapilaa, joka on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin ravintokasvi. Pelaajat tekivät alueelta yhteensä noin 85 havaintoa apilan kasvupaikoista. He osallistuivat peliin vapaaehtoisesti ilman rahallista palkkiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme