Lakisääteinen liikennevakuutus 100 vuotta – suppeasta suojasta yhdeksi maailman kattavimmista
26.8.2025 06:13:00 EEST | Liikennevakuutuskeskus | Tiedote
Lakisääteinen liikennevakuutus Suomessa täyttää syyskuussa 100 vuotta. Alkuvuosina vakuutuksen antama turva oli hyvin suppea – omaisuusvahingot korvattiin, mutta ei lieviä henkilövahinkoja. Vuosisadan aikana vakuutuksen kattavuutta on useaan otteeseen laajennettu, ja nykyään suomalaisen liikennevakuutuksen tarjoama turva on yksi maailman parhaista.

Suomessa oli 1920-luvun alussa runsaat tuhat henkilöautoa, mutta ei tieliikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä. Liikennevastuulaki tuli voimaan 1.9.1925 säätäen liikennevakuutuksen pakolliseksi. Ensimmäisen lain perusteella korvattiin omaisuusvahingot, mutta henkilövahinkojen osalta vain kuolemaan tai pysyvään ansionmenetykseen johtaneet vahingot.
- Ensimmäinen lakisääteinen liikennevakuutus oli kaukana siitä, mitä vakuutus nyt on. Karrikoiden alkuvuosien tilanne oli se, että jos autoilija ajoi jalan yli, oli housunpuntti vakuutettu, mutta jalka ei, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen kertoo.
Vakuutuksen kattavuutta laajennettiin asteittain. Vuodesta 1938 alkaen korvauksia maksettiin kattavammin myös henkilövahingoista, mutta vain syyttömille osapuolille. Kolarin aiheuttaneen ajoneuvon matkustajat alkoivat saada korvauksia vuoden 1951 lakiuudistuksen jälkeen, ja vuodesta 1968 alkaen nykyisenkaltainen vakuutusturva on kuulunut lakisääteisesti myös vahingon aiheuttaneelle kuljettajalle. Vastaava syyllisen kuljettajan vahingot korvaava järjestelmä on käytössä Suomen lisäksi vain muutamassa muussa maassa.
- Liikennevakuutuksen ensisijainen tehtävä on toimia vastuuvakuutuksena, eli kantaa taloudellinen riski muille aiheutetuista vahingoista. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lakisääteinen liikennevakuutus kattaa lisäksi vahingon aiheuttaneen kuljettajan omat henkilövahingot. Tämä on aivan poikkeuksellista, muualla omien vahinkojen varalle on otettava vapaaehtoinen lisävakuutus, Jumppanen tarkentaa.
Viimeisin uudistus liikennevakuutuslakiin tehtiin kesällä 2024, kun vuokrattavat sähköpotkulaudat ja osa muista sähköisistä liikkumisvälineistä kirjattiin vakuutettavien ajoneuvojen joukkoon.
- Liikenteen ja teknologian jatkuva kehittyminen tuo uusia haasteita myös vakuuttamiseen. Esimerkiksi ajamisen automaation ja vertaisvuokrauksen osalta olemme jo selvittäneet nykyisen liikennevakuutusmallin toimivuutta. Suomalainen liikennevakuuttamisen järjestelmä pysyy maailman parhaana vain jatkuvalla kehitystyöllä, Jumppanen linjaa.
Suomalaiset arvostavat kattavaa lakisääteistä liikennevakuutusta. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 62 % suomalaisista pitää liikennevakuutuksen tärkeimpänä ominaisuutena sen lakisääteisyyttä, eli sitä, että liikenteessä voi luottaa siihen, että lähes kaikilla on vakuutus. Tärkeänä pidetään myös syyttömien saamaa kattavaa turvaa sekä sitä, että syytön osapuoli saa korvaukset silloinkin, jos vahingon aiheuttaja on laiminlyönyt vakuutuksen ottamisen. Tällöin korvaukset maksaa Liikennevakuutuskeskus.
Tee tiivis aikamatka liikennevakuuttamisen historiaan 1920-luvulta alkaen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne JumppanenjohtajaLiikennevakuutuskeskus
Puh:040 450 4543janne.jumppanen@vakuutuskeskus.fiRiikka Luomanpääviestinnän asiantuntija, Liikennevakuutuskeskus
Puh:040 922 5586riikka.luomanpaa@vakuutuskeskus.fiViestintä
Palvelunumero medialle, arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat


Liikennevakuutuskeskus lyhyesti
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Liikennevahingon uhri ei ole vain korvauspäätöksen numero22.9.2026 07:13:00 EEST | Tiedote
Suomi on liittynyt eurooppalaiseen liikennevakuuttajien kampanjaan, joka nostaa korvausten rinnalle myös sen, miten onnettomuuden uhri kohdataan. Suomessa kampanjan periaatteet ovat olleet osa liikennevakuutusjärjestelmää jo vuosikymmeniä: korvausprosessin tulee olla selkeä, oikeudenmukainen ja vahingonkärsineelle mahdollisimman vaivaton.
Sähköpotkulaudoilla satojen tuhansien vahingot9.9.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 vuokrasähköpotkulaudoilla aiheutettiin 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa, joista maksettiin korvauksia yli 600 000 euroa. Korvattujen vahinkojen määrää voi alentaa merkittävästi se, etteivät kuluttajat vielä tiedä vuokralautojen kuuluvan liikennevakuutuksen piiriin.
Vuokra-auton vakuutusturva ulkomailla voi olla yllätys9.6.2026 06:07:00 EEST | Tiedote
Suomessa on totuttu erittäin kattavaan liikennevakuutuksen antamaan turvaan. Muualla vuokra-ajoneuvolla liikkuessa voi yllättyä vakuutuksen ehdoista, sillä ulkomailla liikennevakuutus ei yleensä korvaa kuljettajan omia henkilövahinkoja.
Vakuuttamattomien ajoneuvojen kolarointi lisääntynyt – sähköpotkulaudoilla vakaviakin kolareita3.6.2026 06:10:00 EEST | Tiedote
Vakuuttamattomat ajoneuvot aiheuttavat vuosittain satoja kolareita. Myös osa sähköisistä liikkumisvälineistä kuuluu vakuuttamisvelvollisuuden piiriin, ja vakuuttamattomat sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet parikymmentä kolaria vuonna 2025. Kun vakuutus puuttuu, korvaukset ulkopuolisille tahoille maksaa Liikennevakuutuskeskus.
Kaksipyöräisten ajokausi alkoi – onko paperityöt tehty?22.4.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Kevään myötä mopot, moottoripyörät ja sähköiset liikkumisvälineet palaavat liikenteeseen. Ennen ajokauden aloitusta on tärkeää varmistaa ajoneuvon vakuutustilanne. Asia on erityisen kriittinen, jos ajoneuvolle on tehty talviajaksi liikennekäytöstä poisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme