Vasemmistoliitto järjestää Älä juokse sakset kädessä -juoksutapahtuman Töölönlahdella ti 26.8. klo 17.30
22.8.2025 15:06:09 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja oikeistohallitus ovat väittäneet saavansa valtion velkaantumisen kuriin leikkauksilla. Toisin on käynyt. Saksien kanssa heiluminen on heikentänyt aivan liian monen ihmisen arkea, eikä velkaantuminen siitä huolimatta ole vähentynyt.

Vasemmistoliitto haluaa osoittaa, että vaihtoehtoja on. Symbolisena vastarintana hallituksen talouspolitiikalle vasemmistoliitto järjestää tiistaina 26.8. klo 17.30 Älä juokse sakset kädessä -juoksun Helsingin Töölönlahdella. Juoksumatkana on 12,2 kilometriä, kun valtion tämän vuoden budjetissa otetaan velkaa 12,2 miljardia euroa.
Juoksua vetävät vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja puolueen kansanedustajat. Tapahtuman lähtöpaikka sijaitsee Hesperian puistossa.
− Hallituksen tekemien leikkausten tahti ja ajoitus ei ole hillinnyt alijäämien kasvua, vaan on käynyt päinvastoin. On jälleen kerran käynyt ilmi, että leikkauspolitiikka lisää kurjuutta mutta ei vähennä velkaantumista, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo.
Vasemmistoliitto puuttuisi velkaantumiseen perumalla rikkaiden veroalet, säätämällä miljonääriveron ja leikkaamalla ympäristölle haitallisista yritystuista
− Syksyn budjettiriihi on alkamassa, ja valtiovarainministeri Purra uhkaa jatkaa saksien kanssa hosumista eli epäonnistunutta leikkauspolitiikkaansa. Me vasemmistoliitossa emme juokse sakset kädessä, koska se on haitaksi sekä ihmisille että valtion taloudelle, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Timo Furuholm: Taksilakiesitys ei puutu taksien saatavuusongelmaan26.2.2026 14:40:31 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm kritisoi hallituksen taksilakiesitystä siitä, ettei siinä edes yritetä edistää taksien saatavuutta, vaikka hallitusohjelmassa saatavuuden parantaminen on kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi. Furuholm nostaa esiin myös alustataksikuljettajien heikot työehdot.
Aino-Kaisa Pekonen: Oikeistohallituksen jäljiltä jää paljon korjattavaa, mutta vaalien lähestyminen luo toiveikkuutta tulevaisuuteen26.2.2026 09:45:08 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen aikoo asettua ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa.
Aino-Kaisa Pekonen: Miljonäärien hallitus ei välitä suomalaisista työntekijöistä, työttömistä, vanhuksista tai lapsista25.2.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen syyttää Orpon hallitusta miljonäärien suosimisesta. Pekonen piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen vaalikauden viimeisessä valtiopäivien avajaiskeskustelussa.
Johannes Yrttiaho: Suomi tarvitsisi velkajarrun sijaan ennen kaikkea leikkausjarrun25.2.2026 09:48:20 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää viisaana puolueensa päätöstä hylätä ns. velkajarru.
Hanna Sarkkinen: Seuraavan vaalikauden sopeutustavoitetta ei ole järkevää päättää yli vuotta ennen vaaleja25.2.2026 09:16:35 EET | Tiedote
Parlamentaarinen finanssipoliittisen ryhmä jätti tänään raporttinsa ylivaalikautisesta ja ensi vaalikauden rahoitusasematavoitteesta. Vasemmistoliitto jätti raporttiin eriävän mielipiteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme