Bubblypink Music

Suomen suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival valloitti Nokia Arenan

Jaa

Suomen suurin kristillisen pop-rockin musiikkifestivaali järjestettiin toisena peräkkäisenä vuonna Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 22. elokuuta 2025. Tämän vuoden festivaali koostui viidestä konserttikokonaisuudesta ja yli 20 artistin esiintymisestä, ja tarjosi siten laajan katsauksen kotimaisen gospelmusiikin kärkinimiin. Tapahtuma huipentui kls.-yhtyeen paluukeikkaan.

Kuva: Ville Huuri

Glow Festivalin ohjelmisto kattoi genren koko kirjon aina raskaasta rockista suuriin kuoroesityksiin. Nokia Arenan lavalla kuultiin gospelklassikoita muun muassa Diandran, Jukka Leppilammen, Pekka Simojoen ja Jepa Lambertin sekä Sounds of Mercy -kuoron tulkitsemina.

Yksi illan yhteisöllisimmistä hetkistä koettiin Glow Favorites -konsertissa, kun koko areena yhtyi mukaan tuttuihin, osin yleisöäänin valittuihin iltanuotiolauluihin. Illan pääesiintyjänä nähtiin loppuunmyydylle Pakkahuoneelle vuonna 2024 uransa lopettanut kls., jolta kuultiin festivaalissa ainutkertainen paluukonsertti.

Ohjelmassa oli vanhojen klassikoiden lisäksi uudempaakin musiikkia, kun lavalle nousi muun muassa Vuoden nuori lauluntekijä -palkinnon voittanut 22-vuotias Amos.

“Oli jälleen hieno kokemus, kun koko areenayleisö lauloi yhdessä. Mielestäni tämänkin vuoden festivaali osoitti, että suomalaisella gospelmusiikilla on sekä syvät juuret että elinvoimainen tulevaisuus. Haluamme, että Glow Festival ei ole vain yhden päivän upea elämys, vaan että se inspiroisi niin vanhoja kuin uusiakin musiikintekijöitä viemään alaa eteenpäin”, festivaalijohtaja Johanna Vauto kertoo.

Glow Gospel Awards 2025

Tapahtuman yhteydessä jaettiin Glow Gospel Awards -palkintoja, joilla nostetaan esiin suomalaisen gospelmusiikin merkittäviä tekijöitä. 

Vuoden 2025 voittajat ovat:

Vuoden biisi: Kaksitoista vuotta – Pekka Simojoki
Vuoden nuori lauluntekijä: Amos, artisti
Vuoden musiikintekijä: Lasse Heikkilä, säveltäjä
Vuoden gospel-tunnustus: Juha Heinonen, Maata Näkyvissä -festivaalin johtaja
Elämäntyöpalkinto: 70-vuotisjuhlavuottaan viettävä Jaakko Löytty

Glow Festival järjestetään seuraavan kerran Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 29. elokuuta 2026.

"Glow Festival on yhteisön juhla, johon jokainen on tervetullut. Kahden vuoden perusteella voidaan todeta, että tällä tapahtumalla todella on tärkeä paikkansa gospelmusiikin kokoavana suurtapahtumana. Olen kiitollinen, että saan jatkaa työtä Glow Festivalin parissa myös jatkossa.”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Lasse Sakara.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pressikuvat:

Ellinoora Nkwentie
Viestintä ja koordinointi
+358 44 2944192
ellinoora@ohjelmatoimistokristalli.fi

Linkit

Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota

Bubblypink Music 
Keskustori 1 A
33100 TAMPERE

https://bubblypink.fi

Bubblypink Music
 on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.

Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.

Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.

Yhteys: press@bubblypink.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Glow Festival möi Nokia Arenan loppuun – nyt festivaali järjestetään uudestaan5.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Maamme suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival toi viime vuonna yli 9000 kävijää Tampereen loppuunmyydylle Nokia Arenalle. Nyt festivaali järjestetään jälleen samassa paikassa 22.8.2025. Tämän vuoden pääesiintyjänä toimii kls., jonka musiikkia on striimattu Spotifyssa yli 10 miljoonaa kertaa. Yhtye lopetti 20-vuotisen uransa jäähyväiskiertueellaan loppuunmyydyillä Tavastialla ja Tampereen Pakkahuoneella alkuvuonna 2024. Nyt kokoonpano tekee vielä yhden erikoiskeikan Glow Festivalilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye