Selviytyjät Suomi alkaa – heimoneuvostossa merkittävä uudistus
26.8.2025 10:58:48 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Selviytyjät Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella sunnuntaina. Uudella kaudella heimoneuvosto kokee uudistuksen, kun ulos äänestetty pelaaja pääsee käsiksi mystisiin ruukkuihin.

Kuusitoista kilpailijaa kamppailee jälleen selviytymisestä Malesian villissä viidakossa, vaativilla kisaradoilla sekä armottomassa sosiaalisessa shakissa. Moni asia on siis Selviytyjissä ennallaan – mutta ei aivan kaikki! Tällä kertaa julkisuudesta tutut henkilöt osallistuvat kilpailuun läheisimmän luottohenkilönsä kanssa. He aloittavat yhdessä matkan, joka testaa myös heidän välistään suhdetta ja mahdollisesti paljastaa uusia asioita läheisestä, jonka luuli tuntevansa läpikotaisin. Kovassa henkisessä paineessa olevat kilpailijat joutuvat pohtimaan, voiko keneenkään luottaa täysin – edes siihen kaikista lähimpään.
Uudella Selviytyjät Suomi -kaudella nähdään tanssija-koreografi Saana Akiola siskonsa Laura Akiolan kanssa, radiojuontaja Janne Lehmonen lapsuudenystävänsä Semon Välisen kanssa, radiojuontaja Juho Keskitalo ystävänsä Tiina Käpylän kanssa, huippukokki Linnea Vihonen pikkuveljensä Aleksi Vihosen kanssa, tosi-tv:stä tutut ystävykset Jeffrey Lawman ja Janne Nevalainen, näyttelijä Vivi Wahlström ja sisällöntuottaja Saana Boelius, tuore pariskunta Eveliina Uosukainen ja Joni Rintala sekä Matka floppaa -podcastia juontavat ystävykset Anne-Mari Planting ja Anna-Kaisa Saarenpää.
Pareina saarelle saapumisen lisäksi kauden suuri muutos on heimoneuvostossa nähtävät ruukut. Ruukkuja on kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Heimoneuvostossa eniten ääniä saanut pelaaja saa valita yhden ruukun. Kahdeksasta ruukusta kolme sisältää niin sanotun tyhjän arvan, eli pelaaja lähetetään kotiin aivan kuten ennenkin. Kolmessa ruukussa on pelillinen etu, jonka ulos äänestetty pelaaja voi jättää perintönä parilleen tai jollekin muulle valitsemalleen pelaajalle. Kaksi ruukkua sisältävät mahdollisuuden kaksintaisteluun, joka käydään seuraavassa heimoneuvostossa eniten ääniä saaneen kilpailijan kanssa. Kaksintaistelun voittaja saa uuden mahdollisuuden siinä heimossa, jonka heimoneuvoston päätteeksi kaksintaistelu käydään. Ennen kaksintaistelua ulos äänestetty pelaaja jatkaa asumista vanhassa leirissään, mutta hän ei kuulu heimoon eikä osallistu tehtäviin tai seuraavaan heimoneuvostoon muuten kuin osana kaksintaistelua.
Selviytyjät Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella sunnuntaina 31.8. klo 19.30.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
”Mulla ei ole enää mitään” – Fanny menetti lähes 100 000 euroa kahdessa kuukaudessa: Sami Kieksin uutuussarja alkaa29.10.2026 10:02:17 EET | Tiedote
Suomalaiset menettivät sijoitushuijauksissa vuonna 2025 yli 18 miljoonaa euroa. Tiistaina 10. marraskuuta Ruudussa alkava Sami Kieksi - Digihuijaukset paljastaa, miten taitavasti rikolliset rakentavat huijauksiaan ja kuinka kuka tahansa voi joutua niiden uhriksi. Avausjaksossa kuullaan Fannyn pysäyttävä tarina rakkaus- ja sijoitushuijauksesta, jossa hän menetti kahdessa kuukaudessa 95 000 euroa.
Levy-yhtiön pyyntö sai Samuli Putron tekemään napakan ilmoituksen: ”Tässä punnitaan, kuka lopulta päättää sisällöstä”27.10.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään erikoisvieras Samuli Putron päivää.
Loopin aamut ja iltapäivät uudistuvat: "Tästä alkaa kanavan uusi aikakausi"26.10.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Radiokanava Loop uudistuu, ja saa nyt juonnettua ohjelmaa myös iltapäiviin. Uudistuneita aamuja luotsaa Tytti Junna, ja iltapäivissä seuraa pitää Alina Voronkova.
Jippu saa artistikollegat kyyneliin Vain elämää -jaksossaan: ”Syvimpiä ja salattuja tuntoja”20.10.2026 10:54:30 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Jipun päivää. Jaksossa Jippu ja muut Vain elämää -ohjelman artistit puhuvat muun muassa itsensä hyväksymisestä.
MUISTUTUSKUTSU: Tervetuloa Taivaan kansalaiset ja Kylmään kadonneet -sarjojen pressitilaisuuteen Korjaamon Vintille ke 28.10. klo 10.3020.10.2026 10:09:47 EEST | Kutsu
Elisa Viihteen uudet alkuperäissarjat Taivaan kansalaiset ja Kylmään kadonneet kokoavat näyttelijänsä ja tekijänsä yhteiseen pressitilaisuuteen Korjaamon Vintille keskiviikkona 28. lokakuuta. Samana iltana järjestetään myös sarjojen kutsuvierasensi-ilta, jonka tiedot löydät kutsun lopusta. Pressitilaisuudessa paikalla ovat muun muassa Lauri Tilkanen, Oona Airola, Kari Hietalahti ja Carl-Kristian Rundman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme