Työllisyystilanne jatkoi heikkenemistään heinäkuussa
26.8.2025 09:03:26 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli heinäkuussa 43 000 vähemmän kuin vuosi sitten, työttömiä puolestaan 40 000 enemmän. Nuorten tilanne pysyi erityisen synkkänä.
20–64-vuotiaiden kausitasoittamaton työllisyysaste, eli työllisten osuus ikäryhmästä, oli heinäkuussa 76,5 %. Suunta on laskeva, sillä vuotta aiemmin lukema oli 77,4 %, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista.
”Sekä yrittäjiä että palkansaajia oli heinäkuussa työllisinä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna läpi ikäryhmien, ja niin naisilla kuin miehillä. Erityisesti nuorten eli 15-24-vuotiaiden työttömien määrä pysyi korkealla tasolla heinäkuussa”, tiivistää Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen.
Taskisen mukaan hankalaa suhdannetilannetta kuvastaa esimerkiksi se, että määräaikaisten työntekijöiden määrä on vähentynyt, ja samaten osa-aikatyössä olevien miesten.
”Jo edeltävien kuukausien tilannetta voisi kuvailla latteaksi, kun työllisten määrä laski huhti-kesäkuussa noin puoli prosenttia viime vuodesta ja tehtyjen työtuntien määrä kaksi prosenttia”, Taskinen jatkaa.
Taskinen esitteli työvoimatutkimuksen tuloksia Seinäjoella tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin Tilastokeskuksen pääjohtajan Markus Sovalan maakuntavierailun yhteydessä osana Tilastokeskuksen 160-vuotisjuhlavuotta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti TaskinenYliaktuaari
Puh:029 551 2690pertti.taskinen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Konkurssiuhan alla olevien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi elokuussa15.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä kasvoi elokuussa edelleen vuodentakaisesta. Konkursseja pantiin vireille 296 eli 22 enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli jopa 54 % viime vuoden elokuuta suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme