Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen
26.8.2025 09:00:00 EEST | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.

Heikko talouskehitys on ajanut hallituksen vaikeaan asemaan budjettiriihen alla. Julkisen talouden vahvistaminen vaatii ensisijaisesti kestävää talouskasvua ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamista, huomauttavat energiateollisuus sekä Suomen vientiteollisuuden kova ydin – kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus.
– Hallituksen tärkein tehtävä syksyn budjettiriihessä on jatkaa toimia luotettavan ja ennustettavan toimintaympäristön luomiseksi – ympäristön, jossa yrityksillä on mahdollisuuksia sekä halua kasvaa ja investoida Suomessa. Se on kasvun paras tae, teollisuusliitot muistuttavat tärkeimpänä viestinään.
Yritystemme toimintaa vaikeuttaa geopoliittisten haasteiden lisäksi valtioiden välinen, pysyväksi jäänyt tukikilpailu. Siten tiukan taloudenpidon nimissä esitetty lykkäys parlamentaarisesti sovitun TKI-panostusten nostamisen aikatauluun – sekä leikkaushalut tavoitetta tukeviin yritystukijärjestelmiin – uhkaavat heikentää monen suomalaisen yrityksen mahdollisuuksia menestyä globaaleilla markkinoilla.
– Erilaiset kannustimet ovat useimmiten investointeja tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin, työpaikkoihin ja vihreään siirtymään. Kilpailijamaissa yritystukikilpailu on arkipäivää. Suomen ei pidä omin toimin tehdä ratkaisuja, joissa suomalaisyritykset asetetaan selkeästi muita heikompaan kansainväliseen kilpailuasemaan, muistuttaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki.
Vientiteollisuuden kilpailukyvyn kannalta on olennaista myös se, että käytössä on hinnaltaan kilpailukykyistä ja puhdasta sähköä sekä edellytykset edetä sähköistymisessä.
”Kestävästi kasvava talous mahdollistaa hyvät julkiset palvelut”
Kemianteollisuuden yritykset arvioivat tuoreessa kyselyssä Suomen sijainnin olevan selvä heikkous suhteessa kilpailijamaihin. Siten kaikkien muiden vetovoimatekijöiden tulee olla kunnossa, jotta yritykset voivat valmistaa tuotteita ja työllistää Suomessa, Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto toteaa.
– Viennistä elävän Suomen talous kääntyy kasvuun vain, jos teollisuuden toimintaympäristö pidetään kilpailukykyisenä ja houkuttelevana uusille investoinneille. Nyt olemme saaneet esimakua tempoilevasta teollisuuspolitiikasta, ja sellainen on yrityksille myrkkyä. Investointien suunnittelu ja toteuttaminen on vuosia kestävä urakka, hän sanoo.
Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle muistuttaa, että kestävän talouskasvun edellytykset rakentuvat uusille innovaatioille, investoinneille, osaamiselle ja jatkuvalle uudistumiselle. TKI-toimilla on vahva merkitys kilpailukyvyn ja kasvun mahdollistajina.
– Suomen T&K-satsaukset ovat hyvin tutkimuspainotteisia, ja painopistettä tulisikin hieman siirtää innovaatioiden ja niiden kaupallistamisen suuntaan. Tarvitsemme kipeästi nopeaa kasvua ja sitä syntyy uusista vientituotteista, jotka menevät kaupaksi maailmanmarkkinoilla. Viennistä saatavilla verotuloilla voimme puolestaan mahdollistaa hyvät julkiset palvelut myös tulevaisuudessa, Helle sanoo.
Koko vientiteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat keväällä, että teollisuuden toiminta- ja kasvuedellytykset on nostettava poliittisessa päätöksenteossa tärkeysjärjestyksen kärkeen. Vaatimuksen allekirjoitti yli 200 yritystä, jotka vakuuttivat samalla olevansa valmiita uudistumaan ja rakentamaan tulevaisuuden ratkaisuja.
– Suomella on korkeaa teknologista osaamista, vahva prosessiteollisuus sekä puhtaan energian tuotannon merkittävää potentiaalia, jonka ansiosta meillä on aivan ainutlaatuiset edellytykset talouskasvuun. Myös suuntaviivat ja keinot teollisuuden uudistumiselle ja uusille liiketoimintamahdollisuuksille ovat jo olemassa. Nyt puheissa on vaarallinen pyrkimys julkisen talouden tasapainottamiseen keinoilla, jotka kampittavat suomalaisten yritysten menestymisen mahdollisuuksia. Riihessä ei saa heikentää yritysten kilpailukyvyn ja talouskasvun edellytyksiä, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Lisätietoja:
Paula Lehtomäki
Toimitusjohtaja
Metsäteollisuus ry
P. 09 132 6600
paula.lehtomaki@forestindustries.fi
Minna Helle
Toimitusjohtaja
Teknologiateollisuus ry
p. 050 341 488
minna.helle@teknologiateollisuus.fi
Mika Aalto
Toimitusjohtaja
Kemianteollisuus ry
p. 050 438 9247
mika.aalto@kemianteollisuus.fi
Jukka Leskelä
Toimitusjohtaja
Energiateollisuus ry
p. 050 593 7233
jukka.leskela@energia.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula LehtomäkiToimitusjohtajaMetsäteollisuus ry
Puh:09 132 6600paula.lehtomaki@forestindustries.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella1.9.2026 14:48:12 EEST | Tiedote
Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Metsäteollisuuden tuotantomäärät ja vienti kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä1.9.2026 14:04:39 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, mutta tuotantomäärät kuitenkin kasvoivat. Yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta ja tehdyt investoinnit näkyvät tuotantomäärissä. Jatkuva geopoliittinen epävarmuus heijastuu suhdanneodotuksiin, jotka kääntyivät kuitenkin varovaiseen nousuun.
Hallitusohjelman toteuttaminen ei nyt riitä28.8.2026 08:49:35 EEST | Tiedote
Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja Petteri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä hallitus ei saa pudottaa hanskojaan, päinvastoin: Riihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati yhtään kasvua heikentävää päätöstä.
Ennallistamissuunnitelma on liian kallis27.8.2026 11:40:50 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu. Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen ja tärkeä tavoite, mutta se on toteutettava niin, että myös kotimaisen puun saatavuus, työllisyys ja alueiden elinvoima turvataan.
Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten loppuraportti: pitkäjänteinen työ on tuottanut tuloksia20.8.2026 09:21:25 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista saavutettiin tai niiden saavuttamisessa edistyttiin merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme