Satu Leiskon tummasävyinen trilogia saa päätöksensä kirjassa Pahanpunoja
Pahanpunoja sitoo suositun Ihmisenhaltija-trilogian tarinan yhteen ja jatkaa upeaa, suomalaisesta mytologiasta ammentavaa fantasiaa.

Satu Leiskon tummasävyinen Ihmisenhaltija-trilogia yhdistää suomalaista mytologiaa reaaliajassa tapahtuvaan tarinaan. Nuorille aikuisille suunnattu fantasiasarja on saanut hyvin positiivisen vastaanoton lukijoilta.
Trilogian päätösosassa vaara kulkee Tuulin ja Ossianin kintereillä. Nuoret joutuvat jättämään Helsingin taakseen ja palaamaan Tuulin kotiseudulle Kuustenkylälle, joka on täynnä ahdistavia muistoja. Apunaan heillä on vanha tuttu, vastentahtoinen Mikaela.
Metsissä juoksee yksinään tuntematon pikkulapsi, ja paikkakunnalle on ilmestynyt uusia asukkaita. Yliluonnollinen joukko haluaa nuorista otteen, varsinkin sen tuore johtaja Ea.
Erikoista valtaa Tuuliin ja Ossianiin käyttää myös poliisikomisario Punelius. Vihdoin salaperäinen Maria voi toteuttaa odottamansa koston – jos hän niin valitsee.
Satu Leisko on helsinkiläinen kirjailija. Häneltä on julkaistu teoksia sekä yleiskielellä että selkokielellä, nuorille ja aikuisille lukijoille. Sarjan ensimmäinen osa Ihmisenhaltija ilmestyi elokuussa 2023, toinen osa Varjotarha vuonna 2024.
Sarjan avausosasta sanottua:
”Vähitellen fantasiateokseksi muuttuva Ihmisenhaltija on erinomaisesti kirjoitettu. Se onnistuu mielentilojen kuvauksessa jopa niin hyvin, että on syytä puhua läheltä kuvatun suggestiivisesta voimasta, jopa mestarillisuudesta.”
-Erkki Kiviniemi, Kulttuuritoimitus.
teos: Pahanpunoja
kirjailija: Satu Leisko
ISBN: 9789523046368
kustantaja: Avain
ilmestymispäivä: 4.9.2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet
info@avain.netVilja Kujanpääviestintäjohtaja
viestintä
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Vesa Sisätön uutuuskirja 105 suurenmoista hullua syventyy historian erikoisimpiin persoonallisuuksiin21.10.2025 07:40:00 EEST | Tiedote
Vesa Sisätön uutuuskirja 105 suurenmoista hullua tutkii historian erikoisimpia persoonallisuuksia, jotka eivät alistuneet tavanomaisiin rooleihin. Teos juhlii ihmisten monimuotoisuutta kunnioittaen ja arvostaen.
Sari Kanalan tietokirja Saimaannorppa on houkutteleva teos koko perheelle20.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Sokkeloinen ja sameavetinen Saimaa on muokannut suurisilmäisestä saimaannorpasta ihan omanlaisensa hylkeen. Tämän tietokirjan avulla opit paljon uutta saimaannorpasta!
KUTSU: Minna Sadeniemen Lääkärin sairauskertomus -teoksen julkkarit16.10.2025 12:00:00 EEST | Kutsu
Tule juhlistamaan kanssamme LT, psykiatri ja kirjailija Minna Sadeniemen Lääkärin sairauskertomus -teosta Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) torstaina 30.10.2025 klo 17-18. Sadeniemi kertoo tilaisuudessa omakohtaisesta ja sairaanhoidon tilaa kommentoivasta teoksestaan, sairastumisestaan syöpään ja mielialahäiriöön, sekä lääkärin sairastamisen stigmasta.
Lääkärin sairauskertomus kertoo sairastumisesta syöpään ja mielialahäiriöön8.10.2025 09:44:05 EEST | Tiedote
Millaista on sairastaa vakavasti, kun on itse lääkäri? Minna Sadeniemi on käynyt läpi paitsi syöpähoidot myös sairastunut mielialahäiriöön. Hän pohtii omakohtaisessa Lääkärin sairauskertomus -kirjassaan millaista psykiatrin on olla avoin siitä, että on itsekin ollut potilaana? Minkälaisen stigman psyykkisesti sairastuminen lääkäriin jättää?
Sirkka Knuutilan uusi lastenkirja on täynnä ihanaa jouluista puuhaa!8.10.2025 07:22:00 EEST | Tiedote
Sirkka Knuutilan kuudes kirja Rosmariinin satumaisen hyvä joulusoppa vie lukijat taianomaiselle matkalle joulun valmisteluihin. Kirja tarjoaa tarinoita, askartelua, leipomista ja pelejä koko perheelle. Olga Badulinan viehättävä kuvitus kruunaa teoksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

