Valtatien 20 parantaminen Korvenkylästä Kiiminkiin – yleisötilaisuus ja työpaja suunnitelmaratkaisun tarkentamisesta 2.9.
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) perusteella valitun vaihtoehdon ensimmäinen yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa. Yleisötilaisuus ja työpaja järjestetään tiistaina 2. syyskuuta Oulussa.

Valtatien 20 parantamishankkeen kesäkuussa käynnistynyt yleissuunnitteluvaihe kattaa Oulun Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden parantamisen. Suunnittelua on viety eteenpäin ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen valitun vaihtoehdon pohjalta, jonka mukaisesti valtatie parannetaan nykyiselle paikalleen nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi tieksi.
Yleisötilaisuus ja työpaja
Hankkeen tilannetta ja yleissuunnitelman ensimmäistä luonnosta esitellään asukkaille ja muille asiasta kiinnostuneille tiistaina 2.9.2025 kello 17–19 Jäälin koulun ruokalassa. Työpajan takia tilaisuuteen ei voi osallistua etäyhteydellä. Tilaisuus alkaa kello 16.30 kahvitarjoilulla.
Tilaisuuden alussa esitellään hankkeen tilanne, ympäristövaikutusten arvioinnista saatu palaute, perustelut vaihtoehdon valinnalle ja yleissuunnitelmaratkaisun luonnos.
Työpajaosuudessa jakaannutaan pienryhmiin tutustumaan yksityiskohtaisesti suunnitelmaluonnokseen, keskustelemaan paikallisten liikkumistarpeiden ja suunnittelun reunaehtojen huomioimisesta ja miettimään suunnitelmaluonnokseen parannusehdotuksia.
Yleisötilaisuudessa saatu palaute ja työpajassa saadut kehittämisehdotukset käsitellään suunnitelmaluonnosta tarkennettaessa. Nyt on oikea aika vaikuttaa valtatien parantamisen suunnitteluun. Seuraava yleisötilaisuus järjestetään arviolta marraskuussa 2025, jolloin suunnitelmaratkaisu on jo viimeistelyvaiheessa.
Yleisötilaisuuden kanssa samoihin aikoihin avataan karttapalautepalvelu, jossa voi antaa palautetta suunnitelmaratkaisusta ja sen vaikutuksista kartalle kohdistaen.
Suunnitteluratkaisu ja aikataulu
Valtatien 20 parantamisen tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä, parantaa turvallisuutta ja vähentää tien haittoja asutukselle ja ympäristölle. Valtatie parannetaan nykyiselle paikalleen nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi tieksi. Muita merkittäviä parannuksia ovat Ylikiimingintien (mt 833) liittymän rakentaminen eritasoliittymänä, liikennevalo-ohjattujen tasoliittymien parantaminen, jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien kehittäminen sekä joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantaminen. Melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi meluesteitä suunnitellaan rakennettavaksi yli kuuden kilometrin matkalle. Laivakankaan pohjavesialueen kohdalla valtatielle rakennetaan pohjavedensuojaus.
Yleissuunnitelma valmistuu keväällä 2026. Tämän jälkeen laaditaan yksityiskohtainen tiesuunnitelma, jonka suunnittelun aikana voi myös vaikuttaa. Tiesuunnitelman laatiminen alkaa arviolta loppuvuodesta 2026. Rakentamisen aikataulusta tai rahoituksesta ei ole vielä päätöksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue (hankkeesta vastaava)
- projektipäällikkö Marjo Paavola, p. 0295 038 348, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- yksikön päällikkö Ari Kuotesaho, p. 0295 038 259, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
- liikenneinsinööri Minna Koukkula, p. 044 7032 113, etunimi.sukunimi@ouka.fi
Sitowise Oy
- projektipäällikkö Matti Romppanen, p. 044 3680 682, etunimi.sukunimi@sitowise.com
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Jätekuljetusten valvontaa Raahessa12.9.2025 14:02:12 EEST | Tiedote
Oulun poliisilaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestivät yhteisen jätekuljetusratsian Raahessa 10.9.2025. Poliisi pysäytti päivän aikana yhteensä noin 35 ajoneuvoa, joista 12 oli jätekuljetuksia. Jätekuljetusten osalta ELY-keskus tarkasti niihin liittyvät asiakirjat eli jätehuoltorekisteriotteen ja siirtoasiakirjan sekä kaluston sopivuuden kyydissä olevan jätteen kuljetukseen. Poliisi tarkasti muun muassa ajoneuvojen tieliikennekelpoisuutta ja kuljettajien papereita.
Pohjois-Pohjanmaan maankäyttösektori muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi – uusi selvitys tarjoaa tietopohjaa ilmastotoimille10.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa selvityksessä on laskettu ensimmäisen kerran Pohjois-Pohjanmaan maakunnan maankäyttösektorin kasvihuonekaasutase ja hiilivarastot. Kasvihuonekaasutase kuvaa, mikä on maankäyttösektorista syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien välinen suhde. Selvityksessä on tarkasteltu maankäyttösektorin hiilinieluja, päästöjä ja hiilivarastoja maakuntatasolla ja kuntakohtaisesti jokaisessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa.
Tiesuunnitelman laatiminen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Virkkulantielle Iihin on aloitettu2.9.2025 09:02:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 8511 Iihin. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Iin kunnan kanssa.
Kuivajoen siltaremontista haittaa liikenteelle1.9.2025 11:27:53 EEST | Tiedote
Kuivajoen sillan kannen valutyöstä aiheutuu liikenteelle merkittävää haittaa 9. - 10.9. Valutyö aloitetaan tiistaina 9.9. klo 7.00, jolloin nopeusrajoitus lasketaan kiertotieosuudella 15 kilometriin tunnissa. Liikenteelle on työstä haittaa molemmissa suunnissa ja ajoittain liikenne joudutaan pysäyttämään hetkellisesti. Liikenne palautuu normaaliksi keskiviikkona 10.9. noin kello 8:00-10:00. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjän linja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Pohjois-Pohjanmaalla heinäkuussa 25 500 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:04:26 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa noin 25 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrässä on ollut tasaista kasvua koko alkuvuoden, mutta lisäys on ollut maltillisempaa kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen kasvussa eikä pikaista suunnan muutosta ole näköpiirissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme