Onkilahden Laivapuistoon uusia leikkivälineitä
26.8.2025 18:00:22 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Laivapuistoon asennetaan tänä syksynä asukkaiden toivoma vaijeriliuku ja kiipeilytorni. Alueelle istutetaan samalla lisää puita ja muuta kasvillisuutta. Työt aloitettiin tiistaina 26.8. ja uudet leikkivälineet pyritään saamaan käyttöön marraskuun alkuun mennessä.

Työmaa rajataan Laivapuiston sisälle, ja osa puistosta on suljettuna töiden ajan. Muut leikkivälineet pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan käytössä. Työt tekee kaupungin viherrakentamisen tiimi, ja kaivuutöistä vastaa urakoitsija.
Puiston kehittäminen jatkuu tulevina vuosina
Onkilahden puistoa kehitetään kaupunkiympäristölautakunnan viime vuonna hyväksymän yleissuunnitelman pohjalta. Myös asukkaat saivat osallistua suunnitteluun ja esittää mielipiteitään yleissuunnitelmasta. Nyt asennettavaa vaijeriliukua toivottiin erityisesti lasten toimesta.
Yleissuunnitelman tarkoitus on kehittää Onkilahden puistoa kokonaisuutena ja se tullaan toteuttamaan 10–15 vuoden aikana. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan.
Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –mallissa, joka on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Kahden vuoden kehittämistyön jälkeen kunta voi saada Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Malli auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia VainioVastaava hortonomi
Puh:0400959179piia.vainio@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ett nytt familjeevenemang Skördefest ordnas på TaiKon21.9.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Lördag 26.9 fylls TaiKon med glädje, kreativitet och samvaro då familjeevenemanget Skördefest för första gången ordnas i huset.
Uusi Sadonkorjuu-perhetapahtuma järjestetään TaiKonilla21.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lauantaina 26.9. TaiKon täyttyy ilosta, luovuudesta ja yhdessäolosta, kun talossa järjestetään ensimmäistä kertaa Sadonkorjuu-perhetapahtuma.
Unga behöver arbetsgivare som ger dem en chans i arbetslivet21.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Många unga har motivation och kunnande, men behöver en första möjlighet att visa vad de kan. Med sysselsättningssedeln för unga kan arbetsgivare i Österbottens sysselsättningsområde få ekonomiskt stöd för att anställa en arbetslös ung person i åldern 18–29 år. Fler arbetsgivare uppmuntras nu att ta vara på möjligheten.
Nuoret tarvitsevat työnantajia, jotka antavat heille mahdollisuuden työelämässä21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Monella nuorella on motivaatiota ja osaamista, mutta he tarvitsevat ensimmäisen mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Nuorten työllistymissetelillä Pohjanmaan työllisyysalueen työnantajat voivat saada taloudellista tukea työttömän 18–29-vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Työnantajia kannustetaan nyt tarttumaan tilaisuuteen.
Metviksparken utvecklas: intill naturstigen byggs ett uteklassrum18.9.2026 14:09:58 EEST | Pressmeddelande
I samband med naturstigen vid Metviken byggs just nu ett uteklassrum som ska vara tillgängligt och i gemensam användning och som i framtiden kan utnyttjas till exempel vid undervisningen av skolgrupper. Medan byggarbetena pågår är naturstigen huvudsakligen i användning, men en del av den är tillfälligt avstängd. Avsikten är att uteklassrummet ska stå klart senast i november.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme