Tekova rakentaa uuden Akun Tehtaan – Tapahtumatekniikan huippu siirtyy Tampereelle
27.8.2025 08:46:28 EEST | Tekova Oyj | Uutinen
Suomen suosituimpien yleisötapahtumien tapahtumatekniikasta vastaava, Eppu Normaali Oy:n omistama Akun Tehdas saa ensi vuonna entistä suuremmat tilat Tampereen Myllypuroon. Tekovan rakentamaan noin 5 300 m²:n tehtaaseen tulee lisää esivalmistelu- ja varastotilaa sekä pieni äänitysstudio.

"Nykyiset tilamme ovat käyneet ahtaiksi ja toimimattomiksi. Myös varastot ovat olleet hajallaan eri paikoissa. Toimintamme on yksinkertaisesti kasvanut tiloista ulos reilun 20 vuoden aikana. Nyt rakentuva uusi Akun Tehdas antaa valtavasti mahdollisuuksia toiminnalle”, kertoo Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä.
Tapahtumatekniikkaan keskittynyt Akun Tehdas Oy hoitaa äänentoisto- ja valotekniikkaa klubikeikoista aina areenakokoluokan vaativiin tapahtumiin. Muun muassa Ruisrockin, Flow-festivaalin, Tammerfestin, Pori Jazzin sekä Nokia Arenan ja Tampere-talon moninaisten tapahtumien ja konserttien tekniikka on yrityksen käsialaa.
”Aamulla mennään paikalle, illalla soi ja kolmeen mennessä yöllä pitää olla tekniikka purettuna. Aikaikkuna itse tapahtumapaikalla on lyhyt, joten tarvitsemme paljon tilaa esivalmistamiseen omissa tiloissamme. Lastaamme ja kuljetamme paikalle – ja sieltä pois – mittavan määrän tekniikkaa ja laitteistoja. Tähän uudet tilat antavat erinomaiset puitteet: enemmän vapaata tilaa toimia, lisää lastauspaikkoja ja toimivaa logistiikkaa”, Syrjä kertoo.
Sujuvamman logistiikan lisäksi myös kulkuyhteydet ovat Myllypurossa aiempaa paremmat.
”Toteutuksia valmistelee välillä jopa 50–80 henkilöä. Paljon henkilökuntaa on siis tulossa ja menossa samaan aikaan. Meille oli tärkeää, että myös julkiset kulkuyhteydet toimivat, ja kaikki pääsevät liikkumaan sujuvasti”, Syrjä sanoo.
Tilat suunniteltiin yksilöllisesti Akun Tehtaan tarpeisiin
Akun Tehdas on toiminut Ylöjärvellä Tampereen kupeessa perustamisestaan lähtien. Nykyisissä tiloissa toimii myös reilut kymmenen muuta yritystä, muun muassa yksityisiä äänitysstudioita ja tapahtumatoimistoja. Myllypuron uudet tilat toteutetaan nyt vain Akun Tehtaan käyttöön. Nykyisten vuokralaisten toiminta jatkuu normaalisti, ja myös Eppu Normaalin äänitysstudio jää Ylöjärvelle.
”Mietimme monia vaihtoehtoja lisätilojen toteuttamiseen ja kävimme keskusteluja eri toimijoiden välillä. Tekovan kanssa löytyi kuitenkin paras yhteisymmärrys”, Syrjä kertoo.
”Akun Tehtaan tilojen tulee soveltua useanlaisiin käyttötarkoituksiin, minkä takia henkilökuntaa osallistettiin laajasti tilojen toiminnalliseen suunnitteluun. Hyvä luottamus Tekovan ja Akun Tehtaan välillä rakennettiinkin jo luonnosvaiheessa. Hanke odottaa nyt rakennuslupaa, eli seuraavaksi on aika osoittaa olevamme luottamuksen arvoisia, kun pääsemme aloittamaan varsinaisen rakentamisen”, kertoo Tekova Länsi-Suomi Oy:n aluejohtaja Iiro Kulta.
Myös tulevaisuuden kasvua on jo ehditty Syrjän mukaan pohtia: ”Tontilla on vielä rakennusoikeutta jäljellä, joten voimme laajentaa toimintaamme. Ja mistä sitä tietää, olemmeko taas kymmenen, viidentoista vuoden päästä saman pulman edessä – toiminta kasvaa ja tarvitsemme uudet tilat.”
Myllypuron tontin omistaa Imperiumin Vastaisku -yritys, jonka omistajina ovat Eppu Normaali Oy ja Keele Oy. Akun Tehdas vuokraa toimitilat Imperiumin Vastaiskulta käyttöönsä. Tekova rakentaa uuden tehtaan piha-alueineen avaimet käteen -periaatteella. Hankkeelle haetaan parhaillaan rakennuslupaa.
Akun Tehtaan hanke on osa Q2/2025 aikana tehtyjä urakkasopimuksia, joiden toteuttamisesta Tekova tiedotti 2.7.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro KultaAluejohtajaTekova Länsi-Suomi Oy
Tekova Länsi-Suomi Oy rakentaa toimitiloja Länsi-Suomen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Savon alueilla.
Aku SyrjäToimitusjohtajaAkun Tehdas Oy
Puh:044 782 2200aku.syrja@akuntehdas.fiKuvat
Linkit
Tekova lyhyesti
Tekova Oyj on vuonna 2018 perustettu valtakunnallinen toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, toimi-, logistiikka-, tuotanto- ja urheilutilojen rakentamiseen. Yritys on toteuttanut reilut 120 toimitilahanketta, ja se työllistää noin 65 henkilöä. Tekova keskittyy asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla, prosessoidulla toimintamallilla ja avaimet käteen -periaatteella (KVR). Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 65,5 MEUR ja liikevoitto 6,0 MEUR (9,1 %). Tekova on listautunut Nasdaqin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekova Oyj
Tekova rakentaa uuden liikerakennuksen Lahteen – Rusta ja Jula avaavat myymälänsä tiloihin9.6.2026 09:18:43 EEST | Tiedote
Tekova rakentaa Lahteen Renkomäen alueelle noin 5 100 m²:n liikerakennuksen, johon sijoittuvat vähittäiskauppaketjut Rusta ja Jula.
Tekova toteuttaa liikerakennuksen Kurikkaan – Lidl ja Puuilo avaavat myymälät tiloihin8.5.2026 08:19:11 EEST | Tiedote
Tekova rakentaa noin 5 400 neliömetrin liikerakennuksen piha-alueineen Kurikkaan Kruunuhaan alueelle, vilkkaan kolmostien varrelle. Uudet myymälänsä kiinteistöön avaavat päivittäistavaraketju Lidl ja vähittäiskauppaketju Puuilo. Hankkeen tilaaja on yksityinen kotimainen kiinteistösijoittaja.
Tekova toteuttaa Meriman uudet toimitilat Turkuun28.4.2026 12:40:18 EEST | Tiedote
Rakennamme Merima Oy:lle noin 4 000 m²:n logistiikka- ja toimistotilat Blue Industry Parkin alueelle Turun telakan läheisyyteen.
Tekova rakentaa HRK:lle uudet tuotanto- ja varastotilat Raisioon20.4.2026 12:08:06 EEST | Tiedote
Tekova on solminut HRK-Kiinteistöt Oy:n kanssa urakkasopimuksen yhteensä noin 2 400 m²:n tuotanto- ja varastotilojen rakentamisesta Raisioon.
Tekova käynnistää noin 10 000 m²:n liikerakennushankkeen Tuusulaan8.4.2026 09:50:52 EEST | Tiedote
Tekova valmistautuu käynnistämään useamman käyttäjän liikerakennushankkeen Tuusulaan Sulan alueelle Korvenrannantien ja Sulankaaren läheisyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


