Metsästyskoiraharrastus vaarassa Länsi-Suomessa
28.8.2025 08:00:00 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Länsi-Suomen metsästyskoiraharrastus on ajautumassa kriisiin, kertoo pitkän linjan metsästäjä ja yrittäjä Ari Alinen. Susien määrän kasvu ja lisääntyneet havainnot ovat johtaneet siihen, että koiria ei enää uskalleta käyttää entiseen tapaan metsästyksessä ja koetoiminnassa.

Ari Alisen mukaan koiraharrastus on monin paikoin hiipumassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Pelko suden kohtaamisesta saa metsästäjät jättämään koirat kotiin, mikä näkyy konkreettisesti metsästysseurojen arjessa.
– Työni puolesta keskustelen päivittäin metsästyskoirien omistajien kanssa. Monet sanovat, etteivät hanki enää uutta koiraa, ennen kuin suurpetotilanne selkiytyy. Se on todella huolestuttavaa metsästyskulttuurin tulevaisuuden kannalta, Alinen toteaa.
Reaaliaikaista tietoa susien liikkeistä
Kun Alinen menetti oman koiransa sudelle, hän perusti vuonna 2024 avoimen tietokannan, petohavainnot.fi-sivuston, johon metsästäjät ovat voineet ilmoittaa havaintojaan susista ja muista suurpedoista. Palvelu on herättänyt suurta kiinnostusta: vuoden aikana kävijöitä on ollut lähes 600 000 ja käyttäjiä yli 150 000.
Alisen mukaan palvelu on jo pelastanut useamman koiran, kun omistajat ovat ehtineet hakea lemmikkinsä pois maastosta susialueelta.
– Reaaliaikaiselle tiedolle oli valtava tarve, sillä koiraharrastajat eivät tunne oloaan enää turvalliseksi ilman sitä.
Koekäynnit romahtaneet
Käytännön vaikutukset metsästyskoiraharrastuksessa näkyvät jo tilastoissa. Vuonna 2024 järjestettiin 132 mäyräkoirien ajokoetta, mutta tänä vuonna anomuksia on jätetty vain 53 kappaletta. Pudotusta kokeiden määrässä on siten peräti 60 prosenttia.
– Suurin syy on se, että turvallisia maastoja ei yksinkertaisesti löydy. Tämä heijastuu suoraan sekä koirakantojen jalostukseen että niiden käyttöön, Alinen sanoo.
Myös Kennelliitossa on huolestuttu kehityssuunnasta.
– Jos suurpetokantaan ei saada ratkaisua, metsästyskoirien osaaminen ja jalostus vaikeutuvat entisestään. Hanskoja ei silti pidä lyödä tiskiin. Etenkin SRVA-toiminta poliisin apuna vaatii jatkossakin hyvin koulutettuja koiria, toteaa liiton hallituksen varapuheenjohtaja Risto Ylitalo.
Koirien vähenemisen vaikutus viranomaisyhteistyöhön
Alisen mukaan suurpetojen kasvu ei uhkaa ainoastaan koiraharrastusta, vaan myös viranomaisyhteistyötä.
– Poliisin SRVA-tehtävissä ei kohta ole käytettävissä koiria, joita voisi viedä turvallisesti harjoittelemaan maastoon. Jos tämä kehitys jatkuu, menetämme yhden olennaisen työkalun suurpetotilanteiden hallinnassa.
Pitkän linjan metsästäjä ja kasvattaja katsoo tilannetta vakavana varoituksena koko suomalaiselle metsästyskulttuurille.
– Jos koirat katoavat metsästä, katoaa myös suuri osa suomalaisen eränkäynnin osaamisesta ja perinteestä, Alinen tiivistää.
Tämän syksyn ensimmäinen metsästyskoiraan kohdistunut susihyökkäys tapahtui 21.8.2025 Asikkalassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat


Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Kannustimet villisian metsästykseen tervetulleita – villisian metsästys saatava käyntiin tartuntavyöhykkeellä1.9.2026 15:57:52 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto pitää villisian metsästyksen kannustimien lisäyksiä tervetulleina, mutta esittää, että näytepalkkio maksettaisiin yksittäisten metsästäjien sijasta metsästysseuroille. Metsästäjäliitto painottaa tehokkaan villisikojen metsästyksen tärkeyttä ja kiirehtii myös viranomaisen johtaman metsästyksen aloittamista tartunta-alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme