Keskuskauppakamari: Isännöinnin eettinen neuvosto suositteli kuudessa tapauksessa varoitusta ja kahdessa huomautusta

28.8.2025 10:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa

Keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut isännöintialan yrityksille kuudessa tapauksessa varoitusta ja kahdessa huomautusta kevään ja kesän aikana annetuissa lausunnoissaan. Varoitukseen johtaneissa tapauksissa kyse on ollut muun muassa pitkäkestoisista isännöinnin perustehtävien laiminlyönneistä.

Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju.
Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju. Kuva: Liisa Takala

Annetuissa lausunnoissa varoitusta päädyttiin suosittelemaan muun muassa muutamassa sellaisessa tapauksessa, joissa oli ollut kyse pitkäkestoisista isännöinnin perustehtävien laiminlyönneistä ja nämä laiminlyönnit olivat olleet omiaan aiheuttamaan oleellisen ja vakavan riskin yhtiön maksuvalmiudelle. Isännöinnin perustehtäviksi voidaan katsoa muun muassa vastikevalvontaan, maksuliikenteen hoitamiseen ja yleisimminkin taloyhtiön edun mukaiseen ja huolelliseen taloudenpitoon liittyvät asiat. 

”Osassa tapauksista kyse oli resursoinnin haasteista. Isännöintiyritysten tulee kuitenkin kyetä hoitamaan sopimuksen mukaiset tehtävänsä koko isännöintisopimuksen voimassaoloajan”, sanoo neuvoston pääsihteeri, Keskuskauppakamarin Raisa Harju.

Neuvoston sääntöjen perusteella lievää vakavammasta eettisten ohjeiden vastaisuudesta tulee aina suositella varoitusta. Säännöt edellyttävät lisäksi sitä, että varoituksen saaneen isännöintiyrityksen nimi julkaistaan lausuntotiivistelmän yhteydessä.

Kevään ja kesän aikana annetuissa lausunnoissa neuvosto päätyi suosittelemaan varoituksen antamista kuudessa tapauksessa ja huomautuksen antamista kahdelle isännöintiyritykselle. Yksi lausunto oli vapauttava, mutta isännöintiyritykselle annettiin toimintaa ohjaava kehotus.

”Selkeästi eniten lausuntopyynnöissä nousee esiin eettisten ohjeiden kohta 1 eli huolellinen ja asunto-osakeyhtiön edun mukainen toiminta. Tämä kohta oli esillä lähes kaikissa tuoreimmissa annetuissa lausunnoissa”, Harju sanoo. 

Lausunnonpyytäjän on tuotava lausuntopyyntö neuvostolle 12 kuukauden kuluessa eettisten ohjeiden vastaisen menettelyn ilmenemisestä tai isännöintisopimuksen päättymisestä, mikäli menettely on ilmennyt sen jälkeen. Erityisen painavasta syystä lausunto voidaan ottaa käsittelyyn myös sellaisen tapahtuman tai tapahtuman päättymisen osalta, joka on tätä vanhempi. Takarajana on kuitenkin 24 kuukautta.

”Valitettavan usein lausuntopyynnöissä odotellaan 12 kuukauden rajoille tai mennään sen yli. Sinällään on inhimillistä, että asioiden toivotaan korjaantuvan. 12 kuukautta vanhemmissa tapauksissa on kuitenkin aina kyse poikkeuksesta pääsääntöön, jolloin menettely jää käsittelemättä, ellei erityisen painavaa syytä ole käsillä”, Harju sanoo.

Isännöinnin eettiselle neuvostolle tehtiin vuonna 2024 yhteensä 20 lausuntopyyntöä. Vuonna 2025 lausuntopyyntöjä on tehty tähän mennessä 12. 

Lausunnoista annetut lausuntotiivistelmät sekä lausuntojen pääkohdat löytyvät täältä: https://kauppakamari.fi/palvelut/isannoinnin-eettinen-neuvosto/annetut-lausunnot/

Isännöinnin eettinen neuvosto on isännöintialan itsesääntelytoimielin, joka toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä. Isännöinnin eettisen neuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko tietty isännöintialan ammattimainen toimija menetellyt isännöinnin eettisten ohjeiden vastaisesti. 

Lausuntopyyntöä ei voi tehdä yksittäinen osakas, vaan taloyhtiön tekemänä se vaatii aina hallituksen päätöksen. Myös eräät muut säännöissä määritellyt tahot voivat pyytää lausuntoa. Lausuntomaksu vuonna 2025 on 425 euroa. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kertasatsaus rekrytoivaan koulutukseen vauhdittaisi työllisyyttä ja purkaisi osaajapulaa30.3.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Työttömyyden pitkittyminen Suomessa ei ole vain suhdannekysymys, vaan oire työmarkkinoiden vakavasta kohtaanto-ongelmasta. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen tulevassa kehysriihessä tarvitaan päätöksiä, jotka puuttuvat suoraan työmarkkinoilla vallitsevaan haasteeseen ja vahvistavat työllisyyttä nopeasti ilman pysyvää menolisäystä. Keskuskauppakamari esittää 40 miljoonan euron kertaluontaista lisärahoitusta rekrytoitaviin koulutuksiin tilanteen ratkaisemiseksi.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Kuluttajat vajoavat synkkyyteen27.3.2026 08:48:26 EET | Tiedote

Kotitalouksien luottamus talouteen heikkeni entisestään, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta luottamusindikaattorista. Luottamus heikkeni Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan jopa suhteessa helmikuun valmiiksi sysisynkkään lukemaan. ”Tiedot on kerätty maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana, eli ne heijastelevat yleisen pessimismin lisäksi osittain Iranin sodan alkuvaiheita”, sanoo Appelqvist.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinatrendit vaakasuunnassa – työvoiman kasvu luo potentiaalia24.3.2026 08:55:06 EET | Tiedote

Työmarkkinoilta ei saatu vielä sanottavammin hyviä uutisia helmikuussa. Vuodentakaiseen verrattuna sekä työttömyys että työllisyys olivat plussalla, mutta viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Onneksi työttömyyden nousua selittää työvoiman määrän kasvu, ei työllisyyden aleneminen”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye