Lohikoski: Nuorisotyöttömyyden hätätilaan voidaan vastata reilulla palkkatuella
28.8.2025 10:26:34 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaatii hallituksen ensi viikon budjettiriihestä konkreettisia keinoja nuorisotyöttömyyden ratkaisemiseksi. Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa oli 75 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa.

– Oli jo ennakkoon tiedossa, että oikeiston leikkauspolitiikka heikentää osaltaan talouden ja työllisyyden kasvua. Tämä on nuorisotyöttömyyden hätätila. Sadoissa miljoonissa laskettavat nuorisotyöttömyyden kustannukset tulevat kasvamaan, ellei hallitus ymmärrä tukea työllistämistä, Lohikoski toteaa.
Ongelmana on, että monella nuorella ei ole lainkaan työkokemusta. Vaikka työllisyyden hoidon vastuu siirtyi kunnille, Orpon hallitus on sitonut niiden kädet heikentämällä palkkatukimalleja vuoden alusta.
Lohikoski esittää välittömiä toimenpiteitä, joilla nuorille voidaan taata nopea väylä ensimmäiseen työpaikkaan.
– Nuorten työpajatoimintaa on vahvistettava, jotta voidaan auttaa niitä nuoria, jotka ovat pudonneet työn ja koulutuksen ulkopuolelle.
– Samalla on luotava nuorille oma reilumpi palkkatukimalli, jolla yrityksiä, järjestöjä ja kuntia kannustetaan tarjoamaan vähintään vuoden mittaisia työsuhteita ensimmäistä työpaikkaansa etsiville, Lohikoski vaatii.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Hallituksen budjetti hellii rikkaita valtiontalouden kustannuksella ja vetää velkajarrulta lopullisesti maton alta22.9.2026 12:56:20 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela arvosteli eduskunnassa voimakkaasti hallituksen vuoden 2027 budjettiesitystä. Eduskunta aloitti tänään lähetekeskustelun ensi vuoden talousarviosta.
Pia Lohikoski: Hallituksen työllisyyspolitiikka menee ympyrää22.9.2026 09:43:25 EEST | Tiedote
Hallituksen uudet työllisyystoimet sisältävät vakavan ristiriidan: hallitus lupaa lisätä joustavuutta ja vahvistaa työllisyyspalveluja, vaikka todellisuudessa se yrittää korjata ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ja päätökset ovat pahentaneet. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski on erityisen huolissaan pitkäaikaistyöttömien palveluiden sysäämisestä järjestöille tilanteessa, jossa niiden resursseja on leikattu historiallisella tavalla.
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme