Vahvasti allergeenisen tuoksukin siitepölyä odotetaan Suomeen perjantaista lähtien
28.8.2025 11:50:30 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Pujon sukuinen, hyvin allergeenista siitepölyä tuottava tuoksukki kukkii parhaillaan Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Sen siitepölyä odotetaan kulkeutuvan Suomen etelä- ja keskiosiin perjantaista alkaen.

Aivan viikon lopulla kaukokulkeumat voivat yltää Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen saakka. Tuoksukki on levinneisyysalueellaan yksi pahimpia siitepölyallergian aiheuttajia. Suomessa tuoksukkia esiintyy vain hyvin satunnaisesti.
Tuoksukin siitepölyä kulkeutuu Suomeen vuosittain, yleisimmin elokuun lopulta syyskuun puoliväliin. Kaukokulkeumia on joinakin vuosina havaittu kuitenkin vielä lokakuussa. Ne ovat olleet aiempaa suurempia vuodesta 2018 lähtien.
Viime vuonna tuoksukin siitepölyä kantautui maahamme erityisen runsaasti ja pitkäjaksoisesti. Ilmaston lämmetessä on todennäköistä, että tuoksukin siitepölyä kantautuu Suomeen tulevaisuudessa yhä tiheämmin ja runsaammin.
Turun yliopisto tiedottaa ajankohtaisesta siitepölytilanteesta maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin Norkko-sivustolla:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika SaartoTurun yliopisto, siitepölytiedotus
Puh:050 344 5531annika.saarto@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Immuunipuolustus toimii aktiivisesti jo ennen syntymää15.10.2026 11:18:53 EEST | Tiedote
Turun yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa osoittaneet, että neutrofiili-valkosoluja on useissa kudoksissa jo alkionkehityksen aikana, ja että ne kykenevät samoihin tehtäviin kuin aikuisten neutrofiilit. Neutrofiilit ovat elimistön puolustussoluja, joiden tehtävä on hakeutua nopeasti tulehdusalueille ja tuhota haitallisia mikrobeja.
Koneiden ylivaltaa pelättiin jo 200 vuotta sitten – uutuuskirja avaa tekoälyn romanttisia juuria14.10.2026 12:06:51 EEST | Tiedote
Voivatko koneet syrjäyttää ihmisen ja ottaa vallan? Jo 1800-luvun romantikot pohtivat kysymyksiä, jotka hallitsevat nykyistä tekoälykeskustelua. Turun yliopiston erikoistutkijan Asko Nivalan uusi teos tarkastelee, miten koneisiin kohdistuneet pelot myös ruokkivat ajatusta ihmisen kanssa kilpailevasta koneälystä.
Uusi tutkimus korostaa hyönteisten monipuolista merkitystä selkärankaisille9.10.2026 10:50:00 EEST | Tiedote
Uuden tutkimuksen mukaan hyönteisten ja selkärankaisten väliset vuorovaikutussuhteet ovat yllättävän monimuotoisia. Hyönteiset ovat monille eläimille paljon muutakin, kuin tärkeä ravinnonlähde.
Turun yliopisto kehittää uudenlaista koulutuspolkua luonnontieteellisille aloille8.10.2026 08:49:29 EEST | Tiedote
Turun yliopisto valmistelee pilottihanketta, jossa kehitetään uusia tapoja vahvistaa luonnontieteellistä osaamista ja sujuvoittaa koulutuspolkua eri koulutusasteiden välillä. Hankkeeseen on suunniteltu myös laajaa monitieteistä tutkimuskokonaisuutta.
Tunturiluonto muuttuu hälyttävää vauhtia7.10.2026 13:13:03 EEST | Tiedote
Turun ja Oulun yliopiston tutkijat vertasivat Ritničohkka-tunturin nykyistä kasvillisuutta vuonna 1990 havaittuun lajistoon. Etenkin monet tunturipaljakalle erityisistä sammalista ja jäkälistä ovat uhattuina, sanoo väitöskirjatutkija Inka Kuusisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme