Uusi kirja avaa isien hoivaa eri puolilla maailmaa
29.8.2025 09:23:57 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Millaisia vanhempia tämän päivän isät ovat? Miten isien hoiva ilmenee 2020-luvulla Suomessa ja muualla maailmassa? Uusi kansainvälinen tutkimus tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin.

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori, dosentti Petteri Eerola on toimittanut kollegojensa kanssa kansainväliseen yhteiskuntatieteelliseen isyystutkimukseen pohjaavan teoksen Caring Fathers in the Global Context. Kirja tarkastelee isyyttä ja isien hoivaa eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa. Kirja pohjautuu laajaan tutkimusyhteistyöhön, ja sen lukujen kirjoittamiseen on osallistunut 36 tutkijaa 12 maasta ja viidestä maanosasta.
– Kirjan keskiössä ovat kysymykset siitä, mistä isien hoivassa on ylipäätänsä kyse, ja mitkä tekijät mahdollistavat ja estävät isien hoivaa, Eerola kertoo.
Kirja tuo esiin myös suomalasia isyyden erityispiirteitä ja käytäntöjä. Kirjassa on hyödynnetty erilaisia aineistoja, kuten haastattelu-, kysely-, tilasto- ja politiikka-aineistoja, ja se tarkastelee isyyttä ja isien hoivaa niin miesten, lasten kuin naistenkin näkökulmista.
– Pyrkimyksenämme on ollut tutkia isyyttä ja isien hoivaa erityisesti elämäntilanteissa ja konteksteissa, joista on aiemmin ollut niukalti tutkimustietoa saatavilla. Tällaisia ovat muun muassa isäksi tuleminen poikkeuksellisen nuorena tai heteronormatiivisen ydinperheen ulkopuolella. Myös queer-miesten isyydestä ja isyydestä pakolaisuuden keskellä on aiemmin ollut hyvin vähän tutkimustietoa, Eerola kuvaa.
Kirja on verkossa avoimesti luettavissa ja sen on julkaissut Policy Press.
Yliopistonlehtori Petteri Eerola (Jyväskylän yliopisto) on sosiaalipolitikan (erityisesti perhetutkimuksen) ja kasvatuksen ja sukupuolen sosiologian dosentti sekä Honorary Associate Professor (UCL Social Research Institute, University College London).
Eerola on tarkastellut tutkimustyössään isyyden, vanhemmuuden ja perhe-elämän kysymyksiä vuodesta 2009 alkaen.
Kirja:
Petteri Eerola, Katherine Twamley, Henna Pirskanen ja Pedro Romero-Balsas (toim.) 2025. Caring Fathers in the Global Context. Bristol: Policy Press.
https://bristoluniversitypressdigital.com/edcollbook-oa/book/9781447372448/9781447372448.xml
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Eerola, yliopistonlehtori, dosentti, Jyväskylän yliopisto
j.petteri.eerola@jyu.fi
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme