Digitalisaatio vierittää julkisen hallinnon taakkaa kansalaisille
28.8.2025 13:10:02 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tampereen yliopiston monitieteinen tutkimus osoittaa, että itsepalvelun ja automaation aiheuttama digitaalinen taakka kuormittaa merkittävästi mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Digitaalisten julkisten palvelujen käyttö omien asioiden hoitamisessa ja vuorovaikutus viranomaisten kanssa saa mielenterveyskuntoutujat kokemaan syvää eriarvoisuutta. Tutkimus toteutti aineistonkeruussa kansalaistieteen menetelmiä.

Kokemuksen taustalla voivat olla esimerkiksi algoritmisten tietojärjestelmien tuottamat robottimaiset vastaukset tiedusteluihin, jatkuva väärinkäytösepäilyksien ja lisäselvityspyyntöjen alla eläminen, jotka ahdistavat erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia kansalaisia.
Vertaisarvioidussa tutkimuksessa tarkastellaan, millaista taakkaa itsepalvelu ja algoritminen päätöksenteko aiheuttavat mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille. Kansalaistieteen keinoin Tampereen yliopistossa koottu tutkimusaineisto koostuu ryhmäkeskusteluista mielenterveyskuntoutujien kanssa.
Digitalisaation myötä kansalaiset kohtaavat entistä harvemmin kasvokkain viranomaisten kanssa ja heitä koskevia päätöksiä tehdään entistä useammin algoritmisten tietojärjestelmien avulla. Verkossa toimivien itsepalvelujen on uskottu sujuvoittavan kansalaisten asiointia, mutta osa mielenterveyskuntoutujista kokee uudenlaisen asioinnin kuormittavan heitä sekä henkisesti että taloudellisesti.
– Digitaalinen hallinnollinen taakka vaikuttaa heikentävästi mielenterveyskuntoutujien itsetuntemukseen ja muovaa heidän identiteettiään, tutkija Hannele Palukka toteaa.
Digitaalisella hallinnollisella taakalla tarkoitetaan kansalaisille itsepalvelun muodossa siirrettyä työtä, jonka ovat aiemmin tehneet hallinnon asiantuntijat.
Kolme mielenterveyskuntoutujaa osallistui hankkeen tutkimusprosessiin ammattitutkijoiden rinnalla noin vuoden ajan. Heidän avustuksellaan voitiin analysoida monia piiloisia vaikutuksia, joita digitaalisten järjestelmien käytöllä on arkipäivän elämään.
Epäilys muita huonommasta asemasta
Tutkimuksen mukaan mielenterveyskuntoutujien kokema digitaalinen hallinnollinen taakka näyttää edistävän heidän sosiaalista syrjäytymistään ja heikentävän heidän asemaansa yhteiskunnassa.
– Digitaalisilla järjestelmillä on hyvin vaikea korjata yhteiskunnassa jo koettua epäoikeudenmukaisuutta. Mielenterveyskuntoutujat hahmottivat palvelujen digitalisoitumisen jatkumona aikaisemmille julkisten palvelujen ja etuuksien heikennyksille. Heitä myös kalvaa pelko muita huonompaan asemaan joutumisesta, kertoo tutkijana mukana ollut politiikan tutkija Anne Koski.
Nykyisten automatisoitujen järjestelmien ongelmana on, että niiden avulla ei voi tarjota riittävästi viranomaisten harkintaa ja ammatillista apua sellaisille, joiden tarpeet ovat monimutkaisia eikä niitä voi ratkaista yksinkertaisten algoritmien avulla.
– On tärkeä korostaa, millaisia piiloisia ongelmia algoritminen hallinta voi aiheuttaa sosiaalietuuksista riippuvaisille kansaisille. Pahimmassa tapauksessa liian suoraviivaiset päätökset vaikeuttavat raskaiden ongelmien kanssa kamppailevien kansalaisten elämää entisestään, Koski kiteyttää.
Alkuperäinen tieteellinen artikkeli:
Palukka, H., Koski, A., Parviainen, J., & Eilola, L. (2025). Experiencing Social Exclusion and Distrust: Mental Health Rehabilitees Struggling With Digital Administrative Burdens. Social Inclusion, 13, Article 9950.
Koneen säätiön rahoittama tutkimushanke:
Demokratian digitaaliset piilo-ompeleet: Kielen ja algoritmien politiikan vaikutukset hauraassa asemassa oleviin kansalaisiin (DIG1t0)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Koski, anne.koski@tuni.fi
Hannele Palukka, hannele.palukka@tuni.fi
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Ruutuaikakeskustelu ei yksin riitä – teknologian tuettava nuorten toimijuutta22.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan teknologiat voivat sekä tukea että heikentää nuorten toimijuutta, kuten tiedonhakua, sosiaalisia suhteita, hyvinvointia ja osallisuutta. Tutkija Saaga Härkonen muistuttaa, että keskusteltaessa ruutuajasta ja rajoituksista tulisi pohtia, miten teknologia parhaiten tukee nuoren toimijuutta.
Tutkijat kehittävät rakenteellisia ratkaisuja sähköverkon kriittisten osien suojaamiseen ulkoisilta uhkilta22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valmiusrakentaminen on varautumisen osa-alue, jonka rooli on noussut yhä tärkeämmäksi globaalin turvallisuustilanteen heikennyttyä. Suomessakin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen on viime vuosina alettu kiinnittää yhä enemmän huomioita. Tampereen yliopistossa käynnistyneessä tutkimushankkeessa kehitetään tutkittuun tietoon perustuvia ja testattuja rakenteellisia suojausratkaisuja sähköverkon kriittisille kohteille esimerkiksi drooni-iskuja vastaan.
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme