Yrittäjät: Pk-yritysten vientihalukkuus vahvaa – EU ja Pohjoismaat kiinnostavat eniten
30.8.2025 07:15:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Vähintään neljän hengen yrityksissä on vahva halu kansainvälistyä. Kyselyn mukaan 33 prosentilla on suoraa vientiä, 22 prosentilla välillistä ja 20 prosenttia suunnittelee vientitoiminnan aloittamista. “Yrityksissä on nähtävissä selkeää kasvuhalua ulkomaankauppaan. Siksi maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla myös pienemmille yrityksille”, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä sanoo.

Suomen Yrittäjien kysely suunnattiin yrityksille, joiden henkilömäärä on neljä tai enemmän. Kyselyyn vastasi yli tuhat yrityksen edustajaa.
70 prosenttia vientiin välillisesti osallistuvista haluaisi aloittaa suoran vientitoiminnan. Lisäksi 45 prosenttia vientiin suoraan tai välillisesti osallistuvista on kiinnostunut osallistumaan Team Finland Akatemian vientikoulutukseen ja 47 prosenttia vienninedistämismatkoihin.
Team Finlandin uusi strategia on valmisteilla juuri nyt.
“Team Finland Akatemian koulutukset ja vienninedistämismatkat voivat olla ratkaisevia, kun pk-yritykset ottavat askeleitaan kansainvälisille markkinoille. Näiden matkojen ovia on avattava laajemmin pienille ja keskisuurille yrityksille. Osallistumismahdollisuuksista on tehtävä läpinäkyvämpiä ja saavutettavampia”, Jaskari sanoo.
EU ja Pohjoismaat vetävät – USA ja Kanada kiinnostavat myös
Kyselyssä selvitettiin myös kiinnostavimmat vientimarkkinat. Kärkisijoilla olivat EU-maat (73 %). Muut Pohjoismaat (71 %) ja USA ja Kanada (28 %).
Kaukaisempien markkinoiden, kuten Kiinan (11 %) ja Afrikan (9 %), kiinnostus oli selvästi vähäisempää.
“Erityisesti kiinnostus EU-maihin ja Pohjoismaihin kertoo siitä, että yritykset hakevat kasvua läheltä, mutta myös USA:n ja Kanadan rooli korostuu. Tämä on hyvä signaali Suomen taloudelle”, Jaskari arvioi.
Kyselyyn vastasi 1 101 Suomen Yrittäjien jäsenyritystä, joiden henkilömäärä on neljä tai enemmän. Kysely toteutettiin sähköpostitse touko–elokuussa 2025.
Tutustu tuloksiin paremmin tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Liittojen jäsenyyden lasku kiihtyy – verovähennysoikeuden poisto jakaa mielipiteitä13.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Ammattiliittojen jäsenmäärä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Työelämässä olevista 53 prosenttia kuuluu ammattiliittoon, kun vielä kesäkuussa 2018 osuus oli 65 prosenttia. Kyseessä on Työelämägallupin mittaushistorian selvästi matalin luku. Vastaajissa lähes yksi neljästä kannattaa tehtyä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamista, Työelämägallup kertoo.
SY on erittäin tyytyväinen hyväksyttyyn hankintalakiin - “Tätä Suomi tarvitsee!”10.6.2026 14:52:02 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin tyytyväinen eduskunnan tänään hyväksymään hankintalakiin. ”Lakimuutos avaa julkisia hankintoja ja bisnestä nykyistä laajemmin pk-yrityksille. Temppuilu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu”, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.
Työelämägallup: Tekoäly tehostanut jo yli neljänneksen työtä työelämässä10.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti vuoden aikana, kertoo Työelämägallup. Päivittäin tekoälyä hyödyntää nyt 27 prosenttia työelämässä olevista, kun kesäkuussa 2025 vastaava osuus oli 15 prosenttia. ”Tekoäly on vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa työelämän ja arjen sparraajana”, digi- ja innovaatiopolitiikan asiantuntija Maria Nyroos Suomen Yrittäjistä sanoo.
Mediakutsu: Arkipyhät, Trump, julkisuus ja kasvu esillä – Yrittäjät SuomiAreenassa1.6.2026 15:36:06 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät tuo Porin SuomiAreenaan päivänpolttavia keskusteluaiheita ja huippupuhujia. Yrittäjillä on Satakunta-lava hallussa tiistaina 23.6. kello 10–18. Kaikkia kahdeksaa keskustelua voi seurata paikan päällä ja suorana lähetyksenä MTV Katsomossa.
Työelämägallup: Kolmannes työssäkäyvistä siirtäisi kesälomaa elokuulle30.5.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista runsas kolmannes (35 %) siirtäisi koulujen kesälomaa muutamalla viikolla eteenpäin siten, että elokuu olisi lomakuukausi. Kesälomien siirtoa kannattavat muita useammin yrittäjät ja yksityiset ammatinharjoittajat. Miehet kannattavat muutosta naisia useammin, ja kannatus kasvaa vastaajan iän myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme