Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Pk-yritysten vientihalukkuus vahvaa – EU ja Pohjoismaat kiinnostavat eniten

30.8.2025 07:15:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

Vähintään neljän hengen yrityksissä on vahva halu kansainvälistyä. Kyselyn mukaan 33 prosentilla on suoraa vientiä, 22 prosentilla välillistä ja 20 prosenttia suunnittelee vientitoiminnan aloittamista.  “Yrityksissä on nähtävissä selkeää kasvuhalua ulkomaankauppaan. Siksi maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla myös pienemmille yrityksille”, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä sanoo.

Suomen Yrittäjien kysely suunnattiin yrityksille, joiden henkilömäärä on neljä tai enemmän. Kyselyyn vastasi yli tuhat yrityksen edustajaa.

70 prosenttia vientiin välillisesti osallistuvista haluaisi aloittaa suoran vientitoiminnan. Lisäksi 45 prosenttia vientiin suoraan tai välillisesti osallistuvista on kiinnostunut osallistumaan Team Finland Akatemian vientikoulutukseen ja 47 prosenttia vienninedistämismatkoihin.

Team Finlandin uusi strategia on valmisteilla juuri nyt.

“Team Finland Akatemian koulutukset ja vienninedistämismatkat voivat olla ratkaisevia, kun pk-yritykset ottavat askeleitaan kansainvälisille markkinoille. Näiden matkojen ovia on avattava laajemmin pienille ja keskisuurille yrityksille. Osallistumismahdollisuuksista on tehtävä läpinäkyvämpiä ja saavutettavampia”, Jaskari sanoo.

EU ja Pohjoismaat vetävät – USA ja Kanada kiinnostavat myös

Kyselyssä selvitettiin myös kiinnostavimmat vientimarkkinat. Kärkisijoilla olivat EU-maat (73 %). Muut Pohjoismaat (71 %) ja USA ja Kanada (28 %).

Kaukaisempien markkinoiden, kuten Kiinan (11 %) ja Afrikan (9 %), kiinnostus oli selvästi vähäisempää.

“Erityisesti kiinnostus EU-maihin ja Pohjoismaihin kertoo siitä, että yritykset hakevat kasvua läheltä, mutta myös USA:n ja Kanadan rooli korostuu. Tämä on hyvä signaali Suomen taloudelle”, Jaskari arvioi.

Kyselyyn vastasi 1 101 Suomen Yrittäjien jäsenyritystä, joiden henkilömäärä on neljä tai enemmän. Kysely toteutettiin sähköpostitse touko–elokuussa 2025.

Tutustu tuloksiin paremmin tästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Matkailuala ja perheet hyötyisivät kesäloman siirtämisestä22.5.2026 14:29:13 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät suhtautuu myönteisesti opetusministerin ehdotukseen koulujen kesälomien siirtämisestä. Tänään lausunnolle lähteneessä mallissa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.

Lähes 12 000 yrittäjää vastasi – Aloittavan yrittäjän palvelu on tärkein yrityspalvelu20.5.2026 16:00:00 EEST | Tiedote

Aloittavan yrittäjän yrityspalvelut koetaan kunnan yrityspalveluista kaikista tärkeimmäksi. Hankinnat on huonoiten hoidettu osa-alue, kertoo Suomen Yrittäjien keskiviikkona julkistettu Yrittäjien kuntabarometri. Kuntabarometrin julkistuksen yhteydessä palkittiin myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi nousivat Hämeenlinna, Kauhava ja Utajärvi.

Yrittäjät: Työsopimuslain muutokset tärkeitä ja periaatteellisesti merkittäviä20.5.2026 14:19:23 EEST | Tiedote

Eduskunnan hyväksymät työsopimuslain muutokset vahvistavat yritysten sopeutumiskykyä, madaltavat työllistämisen kynnystä ja ovat periaatteellisesti merkittävä uudistus. "Määräaikaisten työsopimusten solmimisen helpottaminen on tärkeää. Lomautusilmoitusajan lyhentäminen on merkittävä uudistus, joka parantaa yritysten mahdollisuuksia reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja lisää mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen", Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.

Yrittäjien Pentikäinen: Eurooppa on Suomen koti ja turva9.5.2026 06:45:00 EEST | Tiedote

Tasan 76 vuotta sitten vuonna 1950 Ranskan entinen pääministeri Robert Schuman piti puheen, jossa kutsui saksalaiset hallitsemaan yhdessä Ranskan ja Saksan hiilivaroja sekä terästeollisuutta. Puhe tunnetaan Schumanin julistuksena sekä Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustana. Siksi Schumania pidetään yhtenä Euroopan unionin perustajista, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa Eurooppa-päivän blogissaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye