SAK haluaa budjettiriiheltä inhimillisyyttä ja tasapainoa
Hallitus tavoittelee budjettiriihessä noin miljardin euron lisäsopeutusta. SAK vaatii, ettei kansalaisten ostovoimasta ja peruspalveluista enää leikata.
SAK:n ehdotus sisältää toimia, jotka lisäävät talouskasvun ja vakauden edellytyksiä. Toimenpiteet jakaantuvat viiteen kokonaisuuteen. Ensimmäinen on työllisyyden vahvistaminen inhimillisellä tavalla. Leikkausten tie olisi akuuttiin työttömyystilanteeseen väärä valinta, koska leikkaukset heikentäisivät kasvua ja kansalaisten toimeentuloa.
– Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan palauttaminen turvaisi sitä, että työnteko olisi työttömälle aina kannattavaa. Myös työllisyyspalveluita on tarpeen resursoida paremmin ja palkkatuen käyttöä pitää hyödyntää, SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila sanoo.
Toinen SAK:n ehdottama kokonaisuus koskee koulutusta, joka on yksi kasvun kulmakivistä. SAK on jo aikaisemmin esittänyt aikuiskoulutustuen korvaajaksi mallia, joka olisi aiempaa edullisempi ja kohdistuisi paremmin tuen tarpeessa oleviin.
Myös työttömien mahdollisuuksia opiskella tulee parantaa ja maahanmuuttajien kielikoulutusta on syytä lisätä.
– Näitä tavoitteita voi edistää myös tavoilla, joka ei rasita julkista sektoria, Knuutila toteaa.
Kolmanneksi SAK esittää työmarkkinoita vakauttavia toimenpiteitä. Ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeutta ei pidä poistaa, koska kyse on tulonhankkimismenosta.
Työmarkkinoiden instituutioita pitäisi varjella, ei murentaa.
– Kun paikallista sopimista on laajennettu, työsuojeluviranomaisten työmäärä on kasvava. Kestämätöntä tilannetta on korjattava lisäämällä valvonnan resursseja, huomauttaa Knuutila.
Neljäs kokonaisuus on kohtuuhintainen asuminen. Sitä on heikennetty sekä vaikeuttamalla asuntotuotantoa että leikkaamalla asumistukea. Esimerkiksi asumistuen suojaosan palautus edistäisi pienituloisten toimeentuloa ja työllisyyttä.
– Sosiaalisen asuntotuotannon turvaaminen taas olisi hyvä keino tukea rakennusalan toipumista ja riittävää asuntotarjontaa, myös erityisryhmille.
Viimeinen SAK:n ehdottama kokonaisuus käsittelee yhteisöveroa ja yritystukia, joihin hallitus on itsekin peräänkuuluttanut sopeutusta. SAK kannattaa sitä, että myös yritystuet otetaan viimein mukaan sopeutustalkoisiin. Ehdotuksillamme yritystukia on mahdollista karsia tavalla, joka ei aseta yksittäisiä toimialoja kohtuuttomaan tilanteeseen.
– Kyselytutkimuksen perusteella esityksillemme on kansalaisten vankka tuki. Vaikka hallitus haluaisi sivuuttaa ay-liikkeen kannat, kansan enemmistöä on syytä kuulla, huomauttaa Tatu Knuutila.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tatu KnuutilaEkonomistiSAK
Puh:050 0753999tatu.knuutila@sak.fiLiitteet
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Yrittäjien eläketurvassa alivakuuttamisen annetaan jatkua – samalla palkansaajien maksutaakka kasvaa5.12.2025 13:00:06 EET | Tiedote
Yrittäjien eläketurvasta yhä suurempi osa maksetaan verovaroista. Tilanne edellyttää korjaamista, sillä se on epäreilu palkansaajille ja kestämätön valtion talouden kannalta.
Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025 11:01:44 EET | Tiedote
Ammattiyhdistysliiketaustaiselta kehitysyhteistyöjärjestö SASKilta leikattiin ainoana järjestönä 40 prosenttia valtionavusta. Kyse ei ole säästötoimesta, vaan rahat kohdennettiin uudelleen muille järjestöille.
SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025 10:33:58 EET | Tiedote
SAK on seurannut ilmastonmuutoksen vaikutuksia työpaikoilla luottamushenkilöille suunnatulla paneelilla vuodesta 2019 saakka. Kaksi kolmasosaa (61 %) SAK:laista luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on pantu toimeen ilmastonmuutosta hillitseviä toimia viimeisten kahden vuoden aikana. Määrä kasvoi nopeasti vuosien 2019 ja 2023 välillä, mutta on sen jälkeen tasaantunut.
FFC:s Jarkko Eloranta: Regeringen har koncentrerat sig på att uppfylla näringslivets önskemål och har glömt bort de arbetslösa20.11.2025 10:15:00 EET | Pressmeddelande
FFC:s ordförande Jarkko Eloranta påminde i sitt tal på representantskapsmötet om vad finansminister Riikka Purra lovade i somras. Han kritiserade också regeringen för de åtgärder som har fördjupat den ekonomiska nedgången och förvärrat arbetslösheten.
SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025 10:15:00 EET | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta muistutti edustajistopuheessaan valtiovarainministeri Riikka Purran kesällä antamasta lupauksesta ja moitti hallitusta toimista, jotka ovat syventäneet talouden alamäkeä ja lisänneet työttömyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme