Työvoimanhallinnan globaali pioneeri Erik Fjellborg juhlistaa yhtiönsä 20-vuotistaivalta
Vuonna 2019 työvoimanhallinnan pioneeri, ruotsalainen Erik Fjellborg kertoi Suomessa yksinoikeudella Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että perustamansa yhtiö Quinyxin työvoimanhallintajärjestelmää käytetään 25 maassa. Nyt, reilu kuusi vuotta myöhemmin, 20 vuotta täyttäneen yhtiön tekoälypohjainen tuote on tuplannut markkinakapasiteettinsa. Quinyx-järjestelmää käytetään nykyään yli 50 maassa, myös vahvasti Suomessa.

Erik Fjellborgin yritysidea syntyi, kun hän nuorena oli kesätöissä McDonald’silla. Hän huomasi, että suuri osa hänen esihenkilöidensä ajasta kului työvuorojen järjestelyyn ja sijaisten etsimiseen. ”Kun työvuorosuunnittelu sakkaa, kaikki muutkin liiketoiminnan osa-alueet ovat sotkuisia. Katselin työpaikkani seinällä roikkuvaa kaoottista työvuorolistaa, ja minulla syttyi lamppu. Rakensin ensimmäisen version Quinyx-ohjelmistosta heti samana viikonloppuna.”, Fjellborg paljastaa.
Fjellborgin suunnitteleman ohjelmiston avulla työntekijät pystyvät helposti merkitsemään itselleen sopivimmat työvuorot, kirjaamaan lomatoiveensa, ilmoittamaan sairaspoissaolonsa ja viestittelemään keskenään työvuorojen vaihdoista. Viimeisen 20 vuoden aikana järjestelmä on kasvanut yksittäisestä tarpeesta laaja-alaiseksi kokonaisuudeksi, ja työvoimanhallinnan lisäksi Quinyx tukee asiakkaita myös tehtävienhallinnassa. Ohjelmisto on vuosien varrella kehittynyt, mutta järjestelmän ydinajatuksena on edelleen se, että työelämän joustavuus hyödyttää sekä työnantajia että työntekijöitä.
Quinyxin myötä Fjellborgista on tullut joustavan yrityskulttuurin puolestapuhuja. McDonald’sista puolestaan tuli Quinyxin ensimmäinen asiakas – ja on edelleen, 20 vuotta myöhemmin, yhtiön asiakkaana.
Johtavia ketjuja asiakkaina & tekoäly käyttöön jo viisi vuotta sitten
Maailmanlaajuisesti Quinyxillä on yli 800 asiakasyritystä. Suomessa yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Valio, Stockmann, Coor, Tokmanni, Gigantti, Barona, Clas Ohlson, Fimlab ja Suomalainen kirjakauppa.
Yhtiön kansainvälisiä asiakkaita puolestaan ovat esimerkiksi Starbucks, McDonald’s, DHL, Rituals, Calvin Klein, The Body Shop, IKEA ja GANT. Quinyxillä on toimipisteitä Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Saksassa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa.
Quinyx osti AI-yhtiö Widget Brainin vuonna 2020, ja on siten ollut eturintamassa tekoälyn valjastamisessa työvoimanhallintaan. ”Halusin turbobuustata automaattista optimointia, sillä tiesin, että työvoiman kapasiteetin ennustaminen ja työvuorosuunnittelun kysyntä olisi maailmanlaajuisesti kiihtymässä sellaiseen vauhtiin, ettei kukaan manuaalisesti pysyisi mukana. Siksi otimme tekoälyn käyttöön ennen kuin muut tekivät sen.”, Fjellborg kertoo.
Quinyx-työvoimanhallintajärjestelmä tarjoaa käyttäjilleen optimoitua työvuorosuunittelua, tehtävienhallintaa sekä viestintä- ja palkitsemistoimintoja, jotka vahvistavat työntekijäkokemusta. Quinyxin avulla suoraviivaistetaan sekä työntekijöiden että esihenkilöiden työarkea.
Yhtiön julkaisema työelämätutkimus ollut vahvasti esillä myös Suomen mediassa
Yhtiö julkaisee myös vuosittaista Vuorotyöläisen arki -työelämätutkimusta, joka on vuosien varrella noteerattu laajasti suomalaisessa mediassa. Tutkimus tarkastelee myös suomalaisen vuorotyöarjen motivaatiotekijöitä. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät ja kaupan alan henkilöstö. Maailmassa on yli 2,7 miljardia vuorotyöläistä, mikä tarkoittaa lähes 80 % maailman koko työvoimasta.
Erik Fjellborg antaa keväällä 2026 haastatteluja myös suomalaiselle medialle. Hän kertoo näkemyksiään muun muassa seuraaviin teemoihin liittyen:
Miten Fjellborg on rakentanut kansainvälisen menestystarinansa? Millaiseksi joustavan yrityskulttuurin puolestapuhuja ennustaa maailman vuorotyöläisten tulevaisuudennäkymiä? Entä miten viraalit TikTok-trenditkin vaikuttavat vähittäiskaupan työvuorojen miehittämiseen ja miten viraali-ilmiöistä nousevia kysyntäpiikkejä voidaan ennakoida?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
050 54 66 000
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomalainen teknologiayhtiö Tuxera vahvistaa johtoryhmäänsä kolmella nimekkäällä rekrytoinnilla – tähtäimessä 100 MEUR liikevaihto26.11.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on tehnyt kolme nimekästä rekrytointia. VP, Global Sales & Strategy Aleksina Shemeikka, VP, Marketing Merja Sinkkonen ja VP, People and Culture Karoliina Reuna tukevat yhtiön kasvumatkaa kohti 100 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta tämän vuosikymmenen aikana. Yhtiö suunnittelee rekrytoivansa tulevan vuoden aikana kaikkiaan 50 uutta tuxeralaista.
Konsulttitalo Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa18.11.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Suomen välittävimmäksi konsulttitaloksi itseään kutsuva Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa. Yli 20 vuotta toimineen Klarigon liikevoitto kasvoi viime tilikaudella 14 prosenttia, ja nyt yhtiö laajentaa toimintaansa uuteen datatiimiin.
Uusiutuvan energian asiantuntijayritys Despro puskee vastavirtaan – 10 vuotta täyttävä yhtiö aikoo tuplata henkilöstömääränsä ja avaa isommat toimitilat Tampereella14.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian, kriittisen infran ja teollisuuden asiantuntijayritys Despro on tehnyt tasaisen vahvaa, 25 %:n vuosittaista kasvua haastavista markkinasuhdanteista huolimatta. Marraskuussa 2025 yhtiö täyttää kymmenen vuotta ja siirtää samalla päätoimipaikkansa uusiin, isompiin toimitiloihin Tampereella. Henkilöstömäärä on kasvanut vuosikymmenessä nollasta 150:een – vuoteen 2028 mennessä suunnitelmissa on työllistää jo 300 asiantuntijaa.
Suomalainen ohjelmistoyhtiö Pinja kiihdyttää kansainvälistä kasvua Ruotsin markkinoilla5.11.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Toimitusketjujen hallinnan, teollisen tuotannon ja kestävän kehityksen tekoälypohjaisiin pilviratkaisuihin erikoistunut Pinja aloittaa yhteistyön ruotsalaisen sahayhtiö Sveden Trän kanssa. Kumppanuus jatkaa Pinjan systemaattista kansainvälistä laajentumista merkittävällä askeleella Ruotsin puuteollisuusmarkkinoilla.
Organisaatioiden turvallisuusjohtamisessa on uudenlaisia haasteita – kriittisillä riskeillä on suora yhteys kansalliseen turvallisuuteen15.10.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, kyber- ja tietoturvauhat sekä tekoälyn yleistyminen ovat aiheuttaneet uudenlaisia haasteita yritysten ja organisaatioiden turvallisuuteen, kertoo turvallisuusjohtamiseen erikoistunut ohjelmistotalo Qreform. Muutos käy ilmi Qreformin julkaisemasta, eri toimialojen turvallisuusjohtamista selvittäneestä Turvallisuusjohtamisen trendit 2025 -katsauksesta. Riskeillä on suora yhteys myös kansalliseen turvallisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme