AI Champion tuo tekoälyn rakentamisen ja datatalouden tueksi
1.9.2025 09:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tampereen yliopisto koordinoi datatalouden kasvuohjelman kolmatta pilottia, jossa edistetään rakentamisen alan dataperustaista kasvua ja elinkaarikestävyyttä. AI Champion -pilotissa tutkimusorganisaatiot ja yritykset yhdistävät voimansa vauhdittaakseen alan digitalisaatiota ja kilpailukykyä tekoälyn avulla.

Pilotin keskiössä on laadukas ja vakioitu data, jonka pohjalta kehitetään tekoälyratkaisuja tukemaan uutta liiketoimintaa, sujuvampia prosesseja ja kestävää toimintaympäristöä koko rakentamisen arvoketjussa.
Pilotissa on mukana rakennusalan yritysten lisäksi useita tekoälyä kehittäviä yrityksiä, mikä varmistaa innovaatioiden kaupallistamisen ja hyödyntämisen käytännön liiketoiminnassa.
Datatalouden kasvuohjelman toteuttaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
– AI Champion -pilottiehdotus erottautui valintaprosessissa edukseen: Ehdotettu rakennusalalle sijoittuva datatalouden kehitystoimenpide on konkreettinen ja san tavoitteet ovat kansainvälisessä kasvussa hyödyntäen valmiiksi roolitettua laajaa verkostoa. Kehitystoimenpiteen sisältö on myös EU:n näkökulmasta ajankohtainen ja tärkeä, toteaa johtava asiantuntija Mika Kataikko TEMistä.
Pilotilla vauhtia taloteknisen datan virtautukseen
Tampereen yliopistossa pilottia koordinoi talotekniikan apulaisprofessori Piia Sormunen rakennetun ympäristön tiedekunnasta. Hänen mukaansa Suomessa on tehty merkittävää kansallista työtä tiedon vakioinnin eteen, ja nyt on tärkeää panostaa rakennusalan tekoälytutkimuksen ja osaamisen rahoitukseen.
– Tämä vauhdittaa datataloutta ja vahvistaa Suomen asemaa kestävän ja kilpailukykyisen rakentamisen kansainvälisenä edelläkävijänä, hän sanoo.
Sormunen antaa konkreettisen esimerkin talotekniikan datasta.
– Yhteen toimiva ja vakioitu talotekniikkadata mahdollistaa tiedon liikkumisen yli järjestelmä- ja organisaatiorajojen. Tekoälyn kehittäminen on välttämätöntä, jotta tätä dataa voidaan hyödyntää tehokkaasti suunnittelusta ylläpitoon koko rakentamisen elinkaaren ajan, hän tarkentaa.
Sormunen korostaa yhteistyön merkitystä niin pilotin ideoinnissa kuin konkreettisesti kasvuohjelmaan pääsemisessä. AI Champion -pilotissa tutkimustyöstä vastaavat Tampereen ja Oulun yliopistot. Pilotin perustajina mukana kehitystyössä ovat Fira, Granlund ja Koja/Chiller. Business Tampere toimi merkittävänä neuvonantajana kasvuohjelman hakuvaiheessa.
AI Champion ekosysteemissä ovat myös mukana ETS Nord, Kiilto, GF BFS, QMG, LVI-Info, STK ja Airlyse. Rahoitusta on haettu Business Finlandilta taloteknisen datan virtautuksen ja tekoälytutkimuksen vauhdittamiseksi.
Tutustu datatalouden kasvuohjelmaan työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Sormunen, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto, 050 476 6731, piia.sormunen@tuni.fi
Harri Haapasalo, tutkimusyksikön johtaja, professori, Oulun yliopisto, 0400518 2275, harri.haapasalo@oulu.fi
Otto Alhava, asuntorakentamisen kehitysjohtaja, Fira, 0400 792 493, otto.alhava@fira.fi
Turo Välikangas, digitalisaatiopäällikkö, Koja, 050 529 3119, turo.valikangas@koja.fi
Tero Järvinen, kehitysjohtaja, Granlund, 050 323 2934, tero.jarvinen@granlund.fi
Kuvat

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Ruutuaikakeskustelu ei yksin riitä – teknologian tuettava nuorten toimijuutta22.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan teknologiat voivat sekä tukea että heikentää nuorten toimijuutta, kuten tiedonhakua, sosiaalisia suhteita, hyvinvointia ja osallisuutta. Tutkija Saaga Härkonen muistuttaa, että keskusteltaessa ruutuajasta ja rajoituksista tulisi pohtia, miten teknologia parhaiten tukee nuoren toimijuutta.
Tutkijat kehittävät rakenteellisia ratkaisuja sähköverkon kriittisten osien suojaamiseen ulkoisilta uhkilta22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valmiusrakentaminen on varautumisen osa-alue, jonka rooli on noussut yhä tärkeämmäksi globaalin turvallisuustilanteen heikennyttyä. Suomessakin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen on viime vuosina alettu kiinnittää yhä enemmän huomioita. Tampereen yliopistossa käynnistyneessä tutkimushankkeessa kehitetään tutkittuun tietoon perustuvia ja testattuja rakenteellisia suojausratkaisuja sähköverkon kriittisille kohteille esimerkiksi drooni-iskuja vastaan.
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme