Vapriikki

Amurin museokortteli sulkeutuu talveksi

Jaa

Kesämuseo Amurin museokortteli sulkee ovensa sunnuntaina 7.9. Viimeisellä viikolla on vielä tarjolla opastuksia päivittäin, sekä senioripäivä, jolloin eläkeläisten pääsymaksu museoon on vain 2 euroa.

Vanhanaikaiset puutalot vehreässä museokorttelissa.
Museokortteli on avoinna 7.9. saakka, ja jälleen Tampereen päivänä 5.10. Amurin museokortteli

Kesällä 2025 Amurin museokorttelissa juhlistettiin 50-vuotiasta museota. Juhlavuosi näkyi myös opastuksissa. Kesän uutuusopastus on ollut Juhliva Amuri -teemakierros, jolla tarkastellaan, kuinka juhliminen muuttui kaupungistumisen myötä, kuinka juhlat ovat muuttaneet muotoaan ja mitkä tekijät ovat juhlimista rajoittaneet. Kierrokselle ehtii vielä viimeisellä viikolla joka päivä tiistaista sunnuntaihin klo 13.

-Tänä kesänä Amuria on ehostettu juhlakuntoon. Muun muassa Makasiininkadun puolen Osuuskauppa ja Paperikauppa ovat saaneet uudet kyltit, jotka herättävät ohikulkijoiden huomion, kertoo koordinaattori Jesse Kempe museokorttelista.

-Amurin Helmen rakennuksen, eli Simulan talon, maalausurakka pääsi alkamaan elokuussa, ja värien palautus tuo kortteliin uutta eloa. Uusi ilme on uskollinen talon aikaisemmalle, historialliselle värimaailmalle, sanoo Kempe.

-Lisäksi tänä kesänä avasimme osan museon interiööreistä yleisölle, siinä missä ennen niihin on päässyt vain kurkistamaan ovelta. Avatut huoneet ovat saaneet hyvän vastaanoton – kävijät ovat pitäneet siitä, että pääsevät astumaan sisälle huoneisiin ja kokemaan tunnelman entistä vahvemmin.

Tällä viikolla ehtii vielä nauttia museokorttelin nostalgiasta. Keskiviikkona 3.9. museossa vietetään senioripäivää. Silloin eläkeläisten pääsymaksu on vain 2 euroa koko päivän.  Kello 11–13 voi osallistua Vohvelitöitä ja ristipistoja -työpajaan.

Mikäli viimeisellä viikolla museoon ei ehdi, pääsee museokortteliin tutustumaan tänä vuonna vielä viimeisen kerran Tampereen päivän kunniaksi sunnuntaina 5.10. klo 10–18.

Kahvila Amurin Helmi palvelee asiakkaita ympäri vuoden. Kahvila on jo siirtynyt talviaikaan, ja on avoinna ma-pe 7–17 la-su 8–17.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Koordinaattori Jesse Kempe, jesse.kempe@tampere.fi, puh. 040 664 5923

Intendentti Mari Lind, mari.lind@tampere.fi, 040 8016547

Kuvat

Vanhanaikaiset puutalot vehreässä museokorttelissa.
Museokortteli on avoinna 7.9. saakka, ja jälleen Tampereen päivänä 5.10.
Amurin museokortteli
Lataa
Pieni tyttö istuu vanhojen puuportaiden päässä pitäen kukkakimppua.
Amurissa kerrotaan, miten Tampereella ennen elettiin.
Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

Maailmantalouden murroksessa – Tampereen historia V, 1990–2025 ilmestyy 16.12.202515.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Suomi syöksyi 1990-luvun alussa lamaan. Teollisuuden rakennemuutos oli Tampereella alkanut kuitenkin jo aikaisemmin, esimerkiksi tekstiiliteollisuus oli henkitoreissaan ja monialayhtiö Tampella horjui kuilun partaalla. Kaupungin väkilukukin polki paikoillaan. Päättäjien oli kiireesti etsittävä uutta suuntaa. Kasvu-uralle päästiin viemällä läpi suuria kaupunkikehityshankkeita, panostamalla palveluihin, koulutukseen, tutkimukseen ja kulttuuriin tamperelaisuutta unohtamatta. Tiistaina 16.12. ilmestyvä uusi teos Maailmantalouden murroksessa avaa Tampereen historian viimeisimpiä vuosikymmeniä. Kirjaa voi ostaa Vapriikin museokaupasta.

Ajankohtaisia kuvia Ukrainasta esille Vapriikkiin27.11.2025 10:10:20 EET | Tiedote

Vapriikin Kanavagalleriaan avautuu 4.12.2025 kansainvälinen valokuvanäyttely Metro – murtumattoman Ukrainan maanalainen sydän. Näyttelyn yli 30 valokuvaa kertovat paitsi ukrainalaisten sisukkuudesta ja voittamattomasta elämänhalusta myös siitä, ettei Ukrainan-sota ole pelkkiä uutisotsikoita rintamalta, vaan jokapäiväistä todellisuutta miljoonille rauhaa haluaville ukrainalaisille, jotka joutuvat elämään arkeaan maan alla.

Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttely päättyy Vapriikissa13.11.2025 13:36:20 EET | Tiedote

Finlaysonin 200-vuotista taivalta juhlistava vuonna 2020 avautunut näyttely Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi päättyy 23.11.2025. Näyttely seuraa Tammerkosken rannalle syntyneen tehtaan kehittymistä Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuusyritykseksi ja lopulta sen sopeutumista uuteen, savupiipputeollisuuden jälkeiseen aikaan. Esillä on runsaasti esineistöä ja etenkin tekstiilejä Tampereen historiallisten museoiden laajasta Finlayson-kokoelmasta. Näyttelylle voi jättää jäähyväiset 19.–23.11., jolloin tarjolla on teemaopastuksia sekä mielenkiintoisia luentoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye