Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen: Suomen tulevaisuus ei rakennu osaamista heikentämällä
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen muistuttaa lukuvuoden avajaispuheessaan, että ainoastaan koulutus ja kansainvälisesti korkealaatuinen tutkimus ovat Suomen tulevan kasvun, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin perusta. Vain parhaan osaamisen kautta Suomi voi houkutella investointeja, kasvattaa vientiä ja selvitä velkataakastaan.

Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen varoittaa valtiovarainministeriön budjettiesityksestä, joka toteutuessaan vähentäisi yliopistojen rahoitusta ensi vuonna kaikkiaan 90 miljoonaa euroa. Aiemmin ilmoitettujen leikkausten lisäksi ehdotukseen sisältyy indeksin jäädytys kahdeksi vuodeksi. Ensi vuonna sen leikkausvaikutus yliopistojen perusrahoitukseen olisi 59 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 jo 112 miljoonaa euroa.
– Indeksijäädytys olisi suora, pysyvä leikkaus yliopistojen perusrahoituksesta. Se merkitsisi toimintojen supistamista, opiskelupaikkojen vähentämistä ja 50 prosentin korkeakoulutusastetavoitteen romuttamista, Martikainen sanoo lukuvuoden avajaispuheessa.
Hän muistuttaa, että jo aiemmat indeksijäädytykset ja leikkaukset ovat pudottaneet Suomen yliopistojen rahoituksen pysyvästi muiden Pohjoismaiden tasoa alemmaksi. Nyt rahoitus on opiskelijamääriin suhteutettuna 20–30 prosenttia pienempi kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
– Sanomamme hallitukselle on selvä: olisi täysin väärä strategia leikata koulutuksesta ja tutkimuksesta, kun taloutemme kuihtuu.
Martikainen painottaa, että tutkimus, kehitys ja innovaatiot eli TKI on tulevaisuuden kasvun moottori. Parlamentaarisesti sovittu tavoite nostaa T&K-investoinnit neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä on ollut yksi Suomen tärkeimmistä linjauksista talouskasvun ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.
– Nyt ei ole oikea hetki vesittää tätä tavoitetta tai siirtää sitä hamaan tulevaisuuteen. Päinvastoin, tutkimukseen ja osaamiseen panostaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan, Martikainen korostaa.
Energiasiirtymä on suuri mahdollisuus Suomelle
Martikainen näkee, että erityisesti energiasiirtymä tuo meille merkittäviä mahdollisuuksia. Suomi voi nousta vihreän ja puhtaan siirtymän globaaliksi voittajaksi.
– Energiasiirtymä on tulevina vuosina suuri mahdollisuus Suomen talouskasvulle. Vaasan seudulla sijaitsee Pohjoismaiden suurin energiateknologiaklusteri, jossa yliopisto ja yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä. Yhteislaboratoriot ja yhteistutkimus vauhdittavat innovaatioita, kilpailukykyä ja vientiä.
Vaasan yliopisto on yhdessä alueen toimijoiden kanssa käynnistänyt Energiatransition laakso -aloitteen, jonka tavoitteena on rakentaa Vaasaan johtava energia-alan tutkimuksen, innovoinnin ja uuden liiketoiminnan kehittämisen ekosysteemi.
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat vahvan ja kilpailukykyisen konsernin
Martikainen nostaa puheessaan esiin myös Vaasan yliopiston kauppatieteiden suurimpana kouluttajana Suomessa ja yliopiston roolin korkeakouluyhteistyön vahvistajana.
Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat viime kesänä korkeakoulukonsernin. Tavoitteena on hyödyntää resursseja nykyistä tehokkaammin, rakentaa entistä vaikuttavampia tutkimusryhmiä ja kilpailla menestyksekkäämmin rahoituksesta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Yhteistyön tiivistyminen yritysten kanssa, TKI-toiminnan vahvistaminen sekä tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen tukevat myös koko Suomen vientipotentiaalia.
Yliopistot ovat sijoitus resilienssiin
Lopuksi Martikainen korostaa, että kyse ei ole vain kasvusta vaan myös turvallisuudesta. Elämme epävarmoja aikoja, jossa ilmastonmuutos, geopoliittiset jännitteet ja teknologinen murros tekoälyineen koettelevat meitä. Martikaisen mukaan Suomi tarvitsee selkeää panostusta sekä investointiympäristöön että talouden resilienssiin. Näihin elintärkeisiin osaamisalueisiin yliopisto vastaa luomalla uutta tietoa tänä vuonna aloittaneella Resilienssi-tutkimusalustalla ja perustamalla investointiosaamisen keskuksen.
– Kokonaisturvallisuus ei synny vain puolustusmenoja nostamalla. Se syntyy osaamisesta – kyvystä ymmärtää riskejä, innovoida ratkaisuja ja rakentaa yhteistä kestävää tulevaisuutta. Yliopistot eivät ole tällaisina aikoina kuluerä, vaan sijoitus resilienssiin.
- Seuraa Vaasan yliopiston avajaisia paikan päällä yliopiston Levón-auditoriossa tai suorana lähetyksenä YouTubessa maanantaina 1.9.2025 klo 14:15 lähtien.
- Linkki rehtorin koko puheeseen (linkki avautuu klo 14:15 jälkeen)
Lisätiedot
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8611, minna.martikainen@uwasa.fi
Yhteyshenkilöt
Minna MartikainenRehtoriVaasan yliopisto
Puh:029 449 8611minna.martikainen@uwasa.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasaan valmistui uusi nollapäästöisyyttä tavoitteleva tutkimusympäristö – WSTAR tuo ratkaisuja datakeskusten energiatehokkuuteen23.10.2025 13:18:44 EEST | Tiedote
Vaasaan on valmistunut uusi tutkimusympäristö, joka kehittää ratkaisuja datakeskusten energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisyyteen. WSTAR yhdistää korkeakoulut, yritykset ja alueelliset toimijat kestävän datakeskusteknologian kehittämiseksi.
Vaasan yliopiston STRAIND-tutkimushanke vahvistaa Suomen alueellista teollisuuspolitiikkaa – vastaa epävakaan toimintaympäristön kehittämishaasteisiin21.10.2025 13:38:11 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee uudenlaista teollisuuspolitiikkaa vastatakseen nopeasti muuttuvan maailman haasteisiin. Vaasan yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen STRAIND-hanke kehittää strategisia ratkaisuja, jotka vahvistavat alueiden roolia innovaatiopolitiikassa ja tukevat kansallista kilpailukykyä.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta viestiminen voi herättää ristiriitaisia tunteita20.10.2025 09:57:27 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on Suomelle välttämätöntä, mutta aiheesta viestiminen kansalaisille voi herättää ristiriitaisia tunteita. Tämä käy ilmi Vaasan yliopistossa tarkastettavasta tuoreesta väitöstutkimuksesta. Annu Perälän väitös osoittaa, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen on medialle ja kansalaisille vielä melko vierasta, mikä voi vaikeuttaa yhteiskunnan varautumista muuttuvaan maailmaan.
Vaasan yliopiston uusi työelämäprofessori Pekka Tiitinen tuo kokemusta globaalista teollisuudesta kestävän energiasiirtymän tueksi14.10.2025 10:37:12 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Pekka Tiitinen on kutsuttu Vaasan yliopiston työelämäprofessoriksi tehtäväalueenaan kestävä energiasiirtymä.
Onnellisuus ei löydy pikamuodista – kulutuksen vähentäminen parantaa kehonkuvaa ja hyvinvointia13.10.2025 14:12:33 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan vetoaminen omaan hyvinvointiin on ympäristöhuolta tehokkaampi keino vähentää vaatteiden kulutusta. Essi Vesterisen markkinoinnin tutkimus paljastaa, että vaatteiden käyttöiän pidentäminen on yhteydessä parempaan subjektiiviseen hyvinvointiin ja positiivisempaan kehonkuvaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

