Koskela: Migrin on muutettava palestiinalaisia syrjivä tulkintansa ja Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio
1.9.2025 10:25:18 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela pitää emeritusprofessori Kaarlo Tuorin tavoin Maahanmuuttoviraston palestiinalaisia koskevaa laintulkintaa kestämättömänä. Koskela kuitenkin muistuttaa, että kyse on samalla hallituksen maahanmuuttopolitiikan tietoisesta seurauksesta ja samalla esimerkki tavasta, jolla Suomi kohtelee palestiinalaisia.

– Hallitus on perussuomalaisten johdolla ja kokoomuksen ja RKP:n myötävaikutuksella tehnyt kaksi vuotta täysin rasistista maahanmuuttopolitiikkaa. Lukuisat sirpaleiset kiristykset ovat tehneet Suomeen asettumisesta mahdollisimman vaikeaa, eivätkä edes tiukennuksia hyväksyneet enää ole kartalla, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Palestiinalaisia koskeva heikennys oli kuitenkin tiedossa lakia säädettäessä, Koskela sanoo.
Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna palestiinalaisesta Fayez Bassalatista, joka on saanut karkotuspäätöksen, vaikka on suorittanut Suomessa insinöörintutkinnon, puhuu suomea ja käy töissä. Kielteisen jatkolupapäätöksen perusteena on ulkomaalaislakiin viime vuonna tehty muutos, jonka mukaan oleskeluluvan hakijan henkilöllisyys on luotettavasti todennettava voimassa olevalla kansallisella matkustusasiakirjalla. Aiemmin vaatimuksena oli ainoastaan matkustusasiakirja ilman mainintaa sen kansallisuudesta.
Ulkomaalaislakia on muutettu kuluvan vaalikauden aikana 15 kertaa. Usein samaan muutosesitykseen on koottu laajoja, erillisiä kiristyksiä. Esimerkiksi nyt puhuttavassa, keväällä 2024 nopealla tahdilla käsitellyssä esityksessä päätavoitteina oli usein eri muutoksin lisätä entisestään mahdollisuuksia jättää oleskelulupa myöntämättä niin sanotun maahantulosäännösten kiertämisen perusteella sekä estää kokonaan niin sanottu kaistanvaihto eli työluvan saaminen turvapaikanhakijana maahan saapuneilta.
– Matkustusasiakirjoja koskevan vaatimuksen muutos oli esityksen yksi yksityiskohta, joka jäi käsittelyssä lähes huomiotta. Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat kuitenkin toivat ongelman esiin vastalauseessaan. Esityksessä myös todettiin kylmän avoimesti, että muutos estäisi oleskeluluvan esimerkiksi kansalaisuudettomilta kuten vironvenäläisiltä tai palestiinalaisilta. Mitään järkiperusteita muutoksille ei ollut, kuten ei hallituksen maahanmuuttopolitiikalle laajemminkaan, Koskela sanoo.
Ulkoministeriö kertoi viikonloppuna tulkitsevansa lakia palestiinalaisten osalta toisin, ja tänään emeritusprofessori Kaarlo Tuori katsoi HS:lle, että Maahanmuuttovirastolla olisi velvollisuus tulkita lakia UM:n tavoin. Tätä edellyttävät Tuorin mukaan perusoikeutena vahvistettu yhdenvertaisuus ja lainsoveltajia sitova perusoikeusmyönteisen tulkinnan periaate.
– Ulkoministeriön erilainen tulkinta ja emeritusprofessori Tuorin lausunto osoittavat, että lakia voisi tulkita myös perusoikeusmyönteisemmin, järkevämmin ja inhimillisemmin, ja Maahanmuuttoviraston pitäisi niin tehdä. Samaan aikaan Suomen tulisi vihdoin tunnustaa Palestiina. Jos hallitus on KD:n ja perussuomalaisten kuristusotteen vuoksi kykenemätön toimimaan, tulisi asia tuoda eduskunnan linjattavaksi, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Hallituksen budjetti hellii rikkaita valtiontalouden kustannuksella ja vetää velkajarrulta lopullisesti maton alta22.9.2026 12:56:20 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela arvosteli eduskunnassa voimakkaasti hallituksen vuoden 2027 budjettiesitystä. Eduskunta aloitti tänään lähetekeskustelun ensi vuoden talousarviosta.
Pia Lohikoski: Hallituksen työllisyyspolitiikka menee ympyrää22.9.2026 09:43:25 EEST | Tiedote
Hallituksen uudet työllisyystoimet sisältävät vakavan ristiriidan: hallitus lupaa lisätä joustavuutta ja vahvistaa työllisyyspalveluja, vaikka todellisuudessa se yrittää korjata ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ja päätökset ovat pahentaneet. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski on erityisen huolissaan pitkäaikaistyöttömien palveluiden sysäämisestä järjestöille tilanteessa, jossa niiden resursseja on leikattu historiallisella tavalla.
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme