Perheyritysten liitto ry

PerheyritysPULSSI: Perheyritysten työllistämisaikeet kohentuneet

3.9.2025 06:00:00 EEST | Perheyritysten liitto ry | Tiedote

Jaa

Perheyritysten näkymissä on palkata lisää työntekijöitä. Jopa 27 prosenttia perheyrityksistä ilmoittaa PerheyritysPULSSI -kyselyssä, että niiden henkilöstömäärä on kasvussa. Myös perheyritysten investoinnit ovat kasvussa. Investoinneissa näkyy selvää piristymistä kevään lukemiin: nyt 27 prosenttia yrityksistä ilmoittaa investoivansa viime vuotta enemmän.

Laitex Oy

Noin neljännes (27 prosenttia) perheyrityksistä arvioi, että niiden henkilöstömäärä kasvaa seuraavan puolen vuoden aikana. Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen korostaa, että perheyritysten työllisyysluvut ovat kohentuneet kevään ja viime syksyn lukemista. Henkilöstömäärän lisäykset aiheutuvat muun muassa eläköitymisten vuoksi, sesonkityövoiman tarpeesta ja uusien sukupolvien mukaantulolla perheyritysten operatiiviseen toimintaan. Suurin osa perheyrityksistä arvioi henkilöstömääränsä pysyvän ennallaan (56 prosenttia).

”Perheyritykset ovat merkittäviä työllistäjiä Suomessa. Maamme työllistävistä yrityksistä 70 prosenttia on perheyrityksiä. Henkilöstömäärän kasvu perheyrityksissä kertoo siitä, että kun talous osoittaa yhtään piristymisen merkkejä, perheyritykset haluavat panostaa Suomeen ja kantaa vastuuta yhteiskunnasta”, Vanhala-Harmanen sanoo. ”Tutkimusten mukaan perheyritykset pitävät kiinni työntekijöistään myös taloudellisesti haastavina aikoina”, hän jatkaa.

Perheyritysten investoinnit kasvussa

PerheyritysPULSSI -kyselyn vastaajayritykset kertovat investoivana tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Näin ilmoittaa 27 prosenttia perheyrityksistä. Perheyritysten investointeja ovat lisänneet esimerkiksi Euroopan viennin piristyminen. Tilausmäärien kasvu on vahvassa kasvussa. Nyt jopa 42 prosenttia perheyrityksistä kertoo tilauskantojen kasvusta.

Laitex Oy on materiaalinkäsittelyyn - yksittäisistä laitetoimituksista suuriin avaimet käteen -ratkaisuihin - erikoistunut vuonna 1986 perustettu perheyritys. Yritys työllistää 125 henkilöä, joista tuotannossa työskentelee 40 henkilöä ja toimihenkilöinä loput. Suomessa Laitex toimii Lappeenrannassa, Vantaalla ja Sastamalassa. Perheyrityksellä on tehtyjä toimituksia yli 80 maahan.

”Laitex käynnistää vielä tänä syksynä toimitilalaajennusinvestoinnin Lappeenrannassa. Tilauskantamme on nyt ennätyskorkealla, joskin vientipainotteinen. Tällä hetkellä kasvu tapahtuu pääosin Euroopassa, bioenergiaprojekteissa, joihin toimitamme materiaalinkäsittelyratkaisuja”, perheyritys Laitexin toimitusjohtaja Lasse Kurronen kertoo.

Kurrosen mukaan Laitexin henkilöstömäärä on kasvanut tänä vuonna yli 10 vakituisella työntekijällä. ”Työvoimaa on ollut kohtuullisen hyvin saatavilla. Lisäksi meillä on ollut tänä vuonna ennätysmäärä kesätyöntekijöitä.”

Suhdannenäkymissä suunta ylöspäin

Loppuvuoden suhdannenäkymät saavat PULSSI-kyselyssä erittäin myönteiset arviot. Vastaajayrityksistä 68 prosenttia kertoo, että loppuvuoden suhdannenäkymät ovat hyvät.

”Näin suurta toiveikkuutta ei ole nähty pariin vuoteen PULSSI-kyselyn tuloksissa. Toimialat ovat kuitenkin varsin jakaantuneet – osalla näkymät ovat hyvinkin kirkkaat, osalla on synkkää. Vastaajayrityksistä 32 prosenttia kertoo näkymien olevan heikot”, Vanhala-Harmanen kertoo.



PerheyritysPULSSI on Perheyritysten liiton neljä kertaa vuodessa jäsenilleen tekemä kysely. Suurin osa vastaajista on omistajia yrityksissä, joiden liikevaihto on 10–50 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät 10–250 henkeä. Vastaajat ovat tyypillisesti omistajayrittäjiä teollisuuden, palveluiden ja kaupan aloilta. Kyselyyn vastasi 96 perheyritysten edustajaa 18. -24.8.2025 välisenä aikana. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Perheyrityksen liitto edustaa suomalaisia perheyrityksiä ja niiden omistajia sekä edistää niiden roolia yhteiskunnassa. Perheyritysten liiton 500 jäsenyritystä työllistävät yhteensä n. 180 000 henkilöä. Liiton keskivertojäsenyrityksen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto 40,5 mrd. euroa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perheyritysten liitto ry

PerheyritysPULSSI: Perheyritysten työllisyysnäkymät poikkeuksellisen vahvat18.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote

Perheyritysten liiton PerheyritysPULSSI -kysely yllättää työllisyysluvuillaan: Yli kolmannes perheyrityksistä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, henkilöstövähennyksiä ennakoi vain pieni osa kyselyyn vastanneista perheyrityksistä. Puolet PULSSI-kyselyyn vastanneista perheyrityksistä kertoo myös palkkaavansa tulevana kesänä yhtä paljon kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna.

Uusi tutkimus paljastaa – Suomen talous tukeutuu perheyrityksiin paljon luultua enemmän11.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston Suomalaisten perheyritysten anatomia -tutkimus murtaa käsityksiä suomalaisesta yrityskentästä: perheyritykset ovat yksityissektorin merkittäviä työllistäjiä ja pitävät yllä erityisesti maakunnissa paikallista elinvoimaa. Perheyritykset investoivat myös enemmän kuin muut yritykset. Yli 50 hengen perheyritykset kasvavat ja kansainvälistyvät nopeammin kuin vastaavan kokoluokan muut yritykset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye