Hesburger asetti kovan tavoitteen – Nyt noin joka seitsemäs myyty tuote on kasvipohjainen
1.9.2025 14:15:00 EEST | Hesburger | Tiedote
Hesburgerin tähtäimessä on, että vuoteen 2030 mennessä puolet myydyistä tuotteista olisi kasvipohjaisia. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin loppukiriä, johon kannustimena toimii tuotteiden matalampi hinta.

Hesburger on työskennellyt pitkäjänteisesti hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Vuonna 2019 strategiaan kirjattiin kunnianhimoinen tavoite: vuoteen 2030 mennessä puolet myydyistä tuotteista olisi lihattomia.
Tavoite koskee kasvipohjaisten tuotteiden osuutta kaikista myydyistä suolaisista vakiovalikoimaan kuuluvista tuotteista ranskanperunoita lukuun ottamatta. Vuonna 2019 näiden tuotteiden osuus myynnistä oli kuusi prosenttia.
– Tällä hetkellä 13,5 prosenttia kaikista Hesburgerissa myytävistä tuotteista on kasvipohjaisia. Asettamaamme tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta tähänastinen muutoskin on merkittävä, kertoo Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela.
Kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä on pyritty lisäämään muun muassa tuotekehitykseen panostamalla. Vuonna 2019 Kaarinaan valmistui tehdas, joka on erikoistunut kasviproteiinituotteiden kehitykseen ja valmistukseen.
– Viime kädessä tavoitteen toteutuminen riippuu kuitenkin asiakkaistamme. Haluamme valmistaa niin maukkaita lihattomia tuotteita, että valinnan tekeminen on helppoa, Hesburgerin kansainvälinen vastuullisuuspäällikkö Eeva Mäki kertoo.
Salmela kertoo kuluttajilta onneksi löytyvän kokeilunhalua. Vuoden 2025 tammi–heinäkuun aikana 19 prosenttia aktiivisista bonusklubilaisista onkin ostanut kasvipohjaisia tuotteita.
VEKE® aina halvempi
Hesburgerin kasvipohjaiset tuotteet kuuluvat oman VEKE®-brändin alle. VEKE®-tuotteisiin kuuluu tällä hetkellä kuusi erilaista VEKE®-hampurilaista, VEKE®-soijatortilla, lämmin VEKE®-soijatikkusalaatti sekä useammassa koossa myytävät VEKE®-soijatikut.
Kaikista VEKE®-tuotteista 1.1.–31.7.2025 välisenä aikana eniten on myyty VEKE®-juustokasvishampurilaisia – jo yli puoli miljoonaa kappaletta. Kaikista myydyistä juustohampurilaisista noin joka seitsemäs on ollut VEKE®-versioita.
– VEKE®-tuotteissa toistuvat tutut, herkulliset maut. Se madaltaa myös sekasyöjien kynnystä kokeilla kasvipohjaisia vaihtoehtoja, Mäki kertoo.
Hesburger ohjaa kuluttajia valitsemaan kasvipohjaisia tuotteita myös hinnoittelulla. VEKE® onkin aina vastaavaa lihaversiota halvempi.
– Kaikista kasvipohjaisista hampurilaistuotteista VEKE®-juustokasvishampurilainen on sekä myydyin että halvin. Tämä tukee ajatustamme siitä, että hinta ohjaa kuluttajien valintoja, Salmela summaa.
Lisätietoa VEKE®-tuotteista:
-
VEKE®-tuotteista ensimmäisenä lanseerattiin VEKE®-juustokasvishampurilainen tammikuussa 2020. Tuote on edelleen VEKE®-perheen myydyin – VEKE®-juustokasvishampurilaisia on 1.1.–31.7.2025 välillä myyty yhteensä jo yli puoli miljoonaa kappaletta.
-
Vuonna 2024 lanseerattua VEKE®-kasviskerroshampurilaisia on tähän päivään mennessä ostanut 8,6 prosenttia kaikista bonusklubilaisista. VEKE®-kasviskerroshampurilaisia on 1.1.–31.7.2025 välillä myyty yhteensä yli 469 000 kappaletta.
-
Kasvipohjaisten tuotteiden uusin tulokas on 3.6.2025 lanseerattu VEKE®-tuplajuustokasvishampurilainen, jota on ehditty myymään jo yli 80 000 kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ieva SalmelaKansainvälisen viestinnän ja markkinoinnin johtajaHesburger
Puh:+358 45 637 0927ieva.salmela@hesburger.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta, Puolasta ja Romaniasta. Hesburger työllistää Suomessa noin 6000 työntekijää ja ulkomailla noin 3100 työntekijää. Vuoden 2024 verollinen myynti Suomessa oli 295 miljoonaa euroa ja ulkomailla 193,6 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Suomalainen perheyritys haastaa amerikkalaisjätit Euroopassa – Hesburger on myös Baltian markkinajohtaja22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger on poikkeus Euroopan pikaruokamarkkinoilla: se on yksi alueen harvoista isoista eurooppalaisista pikaruokaketjuista. Hesburger on kasvanut Suomen lisäksi Baltian markkinajohtajaksi ravintoloiden määrässä mitattuna. Ketju on toiminut Virossa jo 30 vuotta.
Hesburger laajentaa aurinkovoimaansa – Kaarinan tuotantolaitokselle lähes 2 000 uutta paneelia10.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger hyödyntää aurinkovoimaa tehtaallaan, keskusvarastollaan sekä kymmenissä ravintoloissa. Aurinkovoimaloiden tuottamalla energialla voidaan paistaa noin 1,2 miljoonaa hampurilaista vuodessa.
Yli 2 miljoonaa kasvishampurilaista vuodessa – VEKE® pysyy edullisempana vaihtoehtona31.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kasvisruoan suosio jatkaa kasvuaan Hesburgerilla. VEKE®-tuotteiden osuus lihattomien tuotteiden osuudesta verrattuna koko tuotevalikoimaan on noussut jo 14 prosenttiin.
Yli puolet kesätyöntekijöistä jatkaa Hesburgerilla syksyllä – ketjun työsuhteet pidentyvät ja henkilöstön keski-ikä nousee19.8.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger-ketjun työsuhteet ovat pidentyneet ja henkilöstön sitoutuminen kasvanut. Yli puolet kesätyöntekijöistä jää Hesburgerille töihin, ja miesten osuus henkilöstöstä on nousussa.
Hesburger tuo valikoimaan uudet Miniateriat – Lastenaterian oheistuotteet poistuvat4.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hesburger uudistaa ateriavalikoimaansa 4. elokuuta, jolloin Lastenateriaan aiemmin liittyneet oheistuotteet poistuvat ravintoloista. Tilalle tulevat uudet Miniateriat, jotka ovat saatavilla pienempään nälkään kaikille iästä riippumatta. Samalla Hesburger alentaa muun muassa useiden sormisyötäväannosten hintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme