Heikki Kullan F1-Suomalainen kronikka - Tallit ja kuskit -kirja ilmestyy 18.9.
2.9.2025 10:30:40 EEST | Readme.fi | Tiedote
F1-historiassa suomalaiskuskit ovat urallaan edustaneet yhteensä 30 Grand Prix -tallia. Näistä toki Lotuksella, Sauberilla ja McLarenilla on ajanut neljäkin eri suomalaispilottia. Kun Suomen passin omistava maailmanmestari Nico Rosberg lasketaan mukaan, tiimimäärä kasvaa vielä kahdella.

Kaikki lähtöruudukkoon yltäneet suomalaiskuskit tuntenut toimittajaveteraani Heikki Kulta on tarttunut uuteen haasteeseen ja esittelee tässä teoksessa ns. suomalaistallit yksityiskohtaisemmin monia yhteisiä muistoja tuoreesti päivittämällä.
Joukosta poistunut F1-urheilumme pioneeri Leo Kinnunen teki heti kättelyssä varsinaista historiaa. Hän osallistui MM-sarjaan 1974 englantilaisen Surteesin autolla, mutta virallisesti Kinnusen tallina oli AAW Racing Team – eli hän ajoi oikeasti suomalaistiimissä. Kukaan muu F1-kuskeistamme ei ole ajanut samoin suomalaisnimen omanneessa tallissa.
Kaikkein menestyneimmissä tiimeissäkin suomalaistähdet ovat päässeet loistamaan – kuten McLarenin ohella Ferrarilla ja Mercedeksellä. Tämän vuosituhannen huipuista vain Red Bullin auto on jäänyt ilman suomalaisedustusta.
Kirja julkaistaan 18.9.2025.
Kirjan kustantaja on Readme.fi
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: jussi.kiilamo@readme.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Readme.fi
Näin sotasankari Lauri Törni löytyi viidakosta – operaation päätutkija vierailee Suomessa22.9.2026 13:08:45 EEST | Tiedote
Vihreiden barettien legendan Larry Thornen elämäkerta julkaistaan englanniksi. Suomalainen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja kohosi USA:n erikoisjoukkojen, vihreiden barettien legendaariseksi upseeriksi nimellä Larry Thorne. Sotasankarin taival päättyi hänen helikopterinsa katoamiseen Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä lokakuussa 1965.
Sari Järvisen kirjoittama Kultaranta - Koko tarina -kirja ilmestyy lokakuussa!21.9.2026 10:00:19 EEST | Tiedote
Yli satavuotias Kultarannan arkkitehtoninen puutarha on ollut monen muun puutarhan esikuva, leikatun nurmikon airut ja yksi Suomen isänmaallisimmista puutarhoista.
Pauliina Laitisen Hyvä elämä eron jälkeen -kirja on ilmestynyt!8.9.2026 10:09:19 EEST | Tiedote
Hyvä elämä eron jälkeen on kirja, jonka jokaisen eroavan tai eronneen pitää lukea.Tämä kirja ei tyydy säälimään sinua. Se herättää ja ravistaa sinut jaloillesi ja näyttää, että elämäsi paras aika voi alkaa nyt. Kirja rohkaisee näkemään menneisyyden opettajana, ei esteenä.
Pirjo Peltoniemen kirjoittama elämäkerta Aarno Kasvi - Ja pieni pala paratiisia ilmestyy syyskuussa!18.8.2026 10:07:47 EEST | Tiedote
Toimittaja Pirjo Peltoniemi on kaivanut esiin emeritus ylipuutarhuri Aarno Kasvin elämän multakerroksia. Aarno Kasvi on tunnettu viherguru, suosittu radio- ja tv-esiintyjä, puutarhureiden sinnikäs opas ja Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan pitkäaikainen kehittäjä.
Sami Lotilan Suuri suomalainen missikirja ilmestyy elokuussa!4.8.2026 10:01:40 EEST | Tiedote
Mistä missit tulevat ja minne he menevät? Miksi he ylipäätään haluavat misseiksi ja miten he pystyvät hyödyntämään misseytensä kaupallisesti tai hyväntekeväisyystyössään? Suomella on kunniakkaat missiperinteet, mutta voiko Suomi nousta vielä uudelleen missimaailman huipulle?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme