Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”Suomen tulevaisuus ei rakennu osaamista heikentämällä”
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen muistutti lukuvuoden avajaispuheessaan 1. syyskuuta, että ainoastaan koulutus ja kansainvälisesti korkealaatuinen tutkimus ovat Suomen tulevan kasvun, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin perusta. Vain parhaan osaamisen kautta Suomi voi houkutella investointeja, kasvattaa vientiä ja selvitä velkataakastaan.

Martikainen varoitti valtiovarainministeriön budjettiesityksestä, joka toteutuessaan vähentäisi yliopistojen rahoitusta ensi vuonna kaikkiaan 90 miljoonaa euroa. Aiemmin ilmoitettujen leikkausten lisäksi ehdotukseen sisältyy indeksin jäädytys kahdeksi vuodeksi. Ensi vuonna sen leikkausvaikutus yliopistojen perusrahoitukseen olisi 59 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 jo 112 miljoonaa euroa.
– Indeksijäädytys olisi suora, pysyvä leikkaus yliopistojen perusrahoituksesta. Se merkitsisi toimintojen supistamista, opiskelupaikkojen vähentämistä ja 50 prosentin korkeakoulutusastetavoitteen romuttamista, Martikainen sanoi.
Hän muistutti, että jo aiemmat indeksijäädytykset ja leikkaukset ovat pudottaneet Suomen yliopistojen rahoituksen pysyvästi muiden Pohjoismaiden tasoa alemmaksi.
Martikainen painotti, että parlamentaarisesti sovittu tavoite nostaa T&K-investoinnit neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä on ollut yksi Suomen tärkeimmistä linjauksista talouskasvun ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.
– Nyt ei ole oikea hetki vesittää tätä tavoitetta tai siirtää sitä hamaan tulevaisuuteen. Päinvastoin, tutkimukseen ja osaamiseen panostaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan, Martikainen korosti.
Rehtorin puhe lukuvuoden avajaisissa
DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen Vaasan yliopiston vuoden 2025 alumniksi
Lukuvuoden avajaisissa palkittiin Vaasan yliopiston vuoden 2025 alumnina DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen. Kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2008 valmistunut Tolvanen on vaikuttavalla urallaan teknologiayhtiöiden johdossa näkyvä esimerkki opiskelijoille. Viimeiset neljä vuotta Tolvanen on ollut DNA Oyj:n toimitusjohtaja ja sitä ennen toiminut muun muassa Suomen Microsoftin toimitusjohtajana.
Tolvanen on lisännyt yliopiston vuorovaikutusta talouselämän kanssa olemalla mukana muun muassa yliopiston varainhankinnassa.
– Olin todella yllättynyt ja kiitollinen kuullessani palkinnosta. Arvostan Vaasan yliopistoa todella paljon, ja tämä on minulle suuri kunnia, Tolvanen iloitsee.
Hän näkee yliopistokoulutuksen tärkeänä suomalaisille yrityksille ja yhteiskunnalle.
– Yritysten ja laajemmin koko Suomen kilpailukyvyn ja innovaatioiden kannalta osaamisen merkitys korostuu, ja tässä yliopistoilla on äärimmäisen tärkeä rooli.
Pohjanmaan kauppakamari -palkinto rahoituksen apulaisprofessori Vanja Piljakille ja nuoremmalle apulaisprofessori Nebojsa Dimicille
Pohjanmaan kauppakamari -palkinto on myönnetty Vaasan yliopiston rahoituksen apulaisprofessori Vanja Piljakille ja nuoremmalle apulaisprofessori Nebojsa Dimicille energia-alaan liittyvästä tutkimusartikkelista, joka on julkaistu arvostetussa Energy Economics -lehdessä.
Palkittu artikkeli tarkastelee energia-alan SPACeja. SPACit ovat kuoriyhtiöitä, jotka keräävät pääomaa listautumisannilla ja ostavat myöhemmin yrityksen vieden sen pörssiin sulautumisen kautta. Tulosten mukaan energia-SPACit tuottavat sijoittajille lyhyellä aikavälillä hyviä voittoja, mutta pitkällä aikavälillä tuotot kääntyvät usein jyrkästi negatiivisiksi. Lisäksi hallintotavoilla ja johdon taustalla havaittiin olevan merkittävä vaikutus. Esimerkiksi toimitusjohtajan ulkomainen tausta liittyi pitkän aikavälin heikompiin sijoitustuottoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8611, minna.martikainen@uwasa.fi
Vaasan yliopiston Vuoden alumni Jussi Tolvanen, p. 044 044 1000
Apulaisprofessori Vanja Piljak, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8503, vanja.piljak@uwasa.fi
Nuorempi apulaisprofessori Nebojsa Dimic, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8516, nebojsa.dimic@uwasa.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasaan valmistui uusi nollapäästöisyyttä tavoitteleva tutkimusympäristö – WSTAR tuo ratkaisuja datakeskusten energiatehokkuuteen23.10.2025 13:18:44 EEST | Tiedote
Vaasaan on valmistunut uusi tutkimusympäristö, joka kehittää ratkaisuja datakeskusten energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisyyteen. WSTAR yhdistää korkeakoulut, yritykset ja alueelliset toimijat kestävän datakeskusteknologian kehittämiseksi.
Vaasan yliopiston STRAIND-tutkimushanke vahvistaa Suomen alueellista teollisuuspolitiikkaa – vastaa epävakaan toimintaympäristön kehittämishaasteisiin21.10.2025 13:38:11 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee uudenlaista teollisuuspolitiikkaa vastatakseen nopeasti muuttuvan maailman haasteisiin. Vaasan yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen STRAIND-hanke kehittää strategisia ratkaisuja, jotka vahvistavat alueiden roolia innovaatiopolitiikassa ja tukevat kansallista kilpailukykyä.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta viestiminen voi herättää ristiriitaisia tunteita20.10.2025 09:57:27 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on Suomelle välttämätöntä, mutta aiheesta viestiminen kansalaisille voi herättää ristiriitaisia tunteita. Tämä käy ilmi Vaasan yliopistossa tarkastettavasta tuoreesta väitöstutkimuksesta. Annu Perälän väitös osoittaa, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen on medialle ja kansalaisille vielä melko vierasta, mikä voi vaikeuttaa yhteiskunnan varautumista muuttuvaan maailmaan.
Vaasan yliopiston uusi työelämäprofessori Pekka Tiitinen tuo kokemusta globaalista teollisuudesta kestävän energiasiirtymän tueksi14.10.2025 10:37:12 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Pekka Tiitinen on kutsuttu Vaasan yliopiston työelämäprofessoriksi tehtäväalueenaan kestävä energiasiirtymä.
Onnellisuus ei löydy pikamuodista – kulutuksen vähentäminen parantaa kehonkuvaa ja hyvinvointia13.10.2025 14:12:33 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan vetoaminen omaan hyvinvointiin on ympäristöhuolta tehokkaampi keino vähentää vaatteiden kulutusta. Essi Vesterisen markkinoinnin tutkimus paljastaa, että vaatteiden käyttöiän pidentäminen on yhteydessä parempaan subjektiiviseen hyvinvointiin ja positiivisempaan kehonkuvaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme