Sosiaali- ja terveysjärjestöt Esplanadin puistossa: “Leikkaukset vaarantavat demokratian ja osallisuuden”
Järjestöt osoittivat mieltään sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvia avustusleikkauksia vastaan. “Kun kansalaisyhteiskuntaa vastaan hyökätään, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni vaikenee”, muistutettiin puheenvuorossa.

Budjettiriihen käynnistyessä Esplanadin puistoon kokoontui noin 850 mielenosoittajaa maanantaiaamuna 1. syyskuuta. Mielenosoitusta tuki 164 järjestöä (lista liitteenä). Mielenosoittajat protestoivat valtiovarainministeriön esittämiä järjestöleikkauksia vastaan.
“Sitä tukea ja toivoa en olisi voinut saada mistään muualta”
Puheenvuoroja kuultiin ihmisiltä, joita järjestöt ovat auttaneet, ja eri alojen järjestöiltä.
Munuais- ja maksaliiton kokemusasiantuntija Tessa Hellsten-Rajahalme kertoi vertaistuen suuresta merkityksestä itselleen elinsiirtopotilaana. “Sain toivoa siitä, että huominen tulee, ja että selviän, ja en ole yksin. Sitä tukea ja toivoa en olisi voinut saada mistään muualta kuin järjestöiltä. Kun toivuin elinsiirrosta, halusin itsekin olla tukena muille”, Hellsten-Rajahalme kertoi.
Pro Lapinlahti ry:n varapuheenjohtaja Kristian Wahlbeck korosti puheenvuorossaan, että vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian peruspilari. “Kun kansalaisyhteiskuntaa vastaan hyökätään, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni vaikenee. Suomen ei tule kulkea Unkarin tietä”, Wahlbeck sanoi.
Kuurojen Liiton puheenjohtaja Salla Fagerström kuvasi leikkausten vaikutuksia kielellisiin oikeuksiin. “Vertaistukea, neuvontaa ja tietoa viittomakielellä ei tarjoa mikään muu taho Suomessa kuin Kuurojen Liitto. Näiden elintärkeiden palveluiden ansiosta moni kuuro voi osallistua yhteiskuntaan ja elää itsenäistä elämää”, Fagerström totesi.
Helsingin Klubitalon jäsen Pauli Löija muistutti, että jokainen järjestöihin investoitu raha kertautuu säästöinä. “Olen hyvä esimerkki siitä, kuinka klubitalotoiminta on tervehdyttänyt minua. Se on antanut minulle elämänvoimaa, uusia mahdollisuuksia ja taitoja”, Löija kiitti.
Mielenosoituksessa puhuivat myös Mielenterveyspoolin puheenjohtaja Sari Aalto-Matturi, Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anne Porthen, Nuorten mielenterveysseura Yeesin vaikuttamisen asiantuntija Erika Karstinen, sosiaalipoliittinen asiantuntija Anton Gärkman Förbundet Finlands Svenska Synskadade -järjestöstä, Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen viestintäpäällikkö Erja Morottaja, Nuorisoasuntoliitto NAL:n toiminnanjohtaja Katri Nokela sekä Mielenterveyspoolin pääsihteeri Aija Salo.
“Kuka meidät korvaa? Ei niin kukaan!“
Paikalla oli runsaasti ihmisiä, joita itseään tai joiden läheisiä sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat auttaneet. Mielenosoittajien kylteissä luki muun muassa:
-
“Leikkaukset vaarantavat demokratian ja vähemmistöjen osallisuuden”
-
“Järjestöjen apu on ainoa apu, jota saan”
-
“Leikkaus on valinta, ei pakko”
-
“Hyvästi hyvinvointivaltio”
-
“Älä leikkaa toivoa”.
Mielenosoittajien huudoissa kaikui muun muassa:
-
“Ei leikata turvaverkkoa!”
-
“Järjestöt yhdessä ihmisten keskellä!”
-
“Älä leikkaa toivoa!”
-
“Kuka meidät korvaa? Ei niin kukaan!”
Mielenterveyspooli oli kutsunut pääministerin ja hallituksen neuvottelijat tapaamaan mielenosoittajia. Päättäjät eivät kuitenkaan tulleet paikalle.
Mielenosoituksen järjesti Mielenterveyspooli, joka on 37 mielenterveysjärjestön ja mielenterveysalan asiantuntijatahon mielenterveyspoliittinen yhteistyöverkosto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aija SaloPääsihteeri, Mielenterveyspooli
Puh:040 620 9515aija.salo@mielenterveyspooli.fiEllen TuomaalaViestinnän asiantuntija, Mielenterveyspooli
Puh:+358505902052ellen.tuomaala@mielenterveyspooli.fiKuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mielenterveyspooli on 37 mielenterveysjärjestön ja mielenterveysalan asiantuntijatahon mielenterveyspoliittinen yhteistyöverkosto, tavoitteena parempi mielenterveys Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
Kansanedustajat Maailman mielenterveyspäivänä: Terapiatakuu on laajennettava koko väestöön10.10.2025 14:53:16 EEST | Tiedote
Miten mielenterveyskriisi ratkaistaan? -kansanedustajapaneelissa 10.10. keskusteltiin muun muassa mielenterveyshoidon saatavuudesta ja saavutettavuudesta, itsemääräämisoikeudesta ja poliittisten päätösten mielenterveysvaikutusten arvioinnista. Kaikki paneeliin osallistuneet kansanedustajat kannattivat terapiatakuun laajentamista koko väestöön, vuoteen 2030 ulottuvan mielenterveysstrategian jatkamista ja mielenterveysvaikutusten arvioinnin ottamista sitovasti käyttöön lainsäädännön ja poliittisten päätösten valmistelussa.
Miten mielenterveyskriisi torjutaan? – Kansanedustajapaneeli Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2.10.2025 14:31:05 EEST | Kutsu
Kansanedustajapaneelissa Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa ruoditaan mielenterveyspolitiikan nykytilaa ja tulevaisuutta sekä mielenterveysoikeuksien toteutumista.
Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Paula Risikko: Itsemurhien ehkäisytyön resurssit on turvattava10.9.2025 16:42:09 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisytyön resurssit ja laatu on turvattava niin julkisella kuin kolmannella sektorilla, peräänkuuluttaa Paula Risikko Itsemurhien ehkäisypäivänä 10. syyskuuta.
Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Kansalaisjärjestöt ovat keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta10.9.2025 11:56:27 EEST | Tiedote
Järjestöillä on merkittävä rooli ihmisten tavoittamisessa ja heidän resilienssinsä vahvistamisessa, kriisipalveluiden tuottamisessa sekä ihmisten turvallisuustarpeita koskevan tiedon tuottamisessa.
Kansalaisyhteiskunta ja matalan kynnyksen tuki on turvattava29.8.2025 00:00:00 EEST | Kutsu
Järjestöt osoittavat mieltään valtiovarainministeriön esittämiä järjestöleikkauksia vastaan 1. syyskuuta budjettiriihen käynnistyessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme